Orpo: EU on tuonut maaseudulle elinkeinotoimintaa

20.11.2014 |18:23

EU ei ole suinkaan tyhjentänyt maaseutua, vaan se on synnyttänyt uutta monipuolista elinkeinotoimintaa. Näin väitti maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) vastauksessaan perussuomalaisten keskustelualoitteeseen eduskunnan maatalouspoliittisessa ajankohtaiskeskustelussa.

Orvon mukaan maaseudun pienet yritykset ovat mahdollisia kasvuyrityksiä.

– Jo yhden ulkopuolisen työntekijän palkkauksella on merkittäviä aluetaloudellisia vaikutuksia alueilla, joilla yrittäjyys on pitkälti mikrokokoluokkaa, Orpo totesi.

Hän väitti myös, että Suomen maataloustuet pysyivät hyvällä tasolla – ja jopa ennallaan, kun maaseudun kehittämisrahoitus kasvoi samalla kun suorat tuet alenivat. Samaan aikaan muista EU-maista tämä rahoitus laski, Orpo korosti.

Orpo piti hyvänä maatilojen koon kasvua: vaikka pienikin tila voi olla kannattava, maatilayirtysten koko kertoo usein niiden kilpailukyvystä.

Biotalous valttina

Orpo korosti biotaloutta maaseudun valttina. Hän sanoi hallituksen nostaneen sen kärkisijalle yhdessä puhtaan tekniikan ja digitaalisen liiketoiminnan kanssa.

– Metsät ovat yksi keskeinen osa biotaloutta ja tärkeä hyvinvoinnin lähde Suomelle ja suomalaisille. Siksi on erityisen ilahduttavaa, että tämän vuoden aikana metsäalan odotettu kasvu on konkretisoitunut useilla erittäin myönteisillä uutisilla. Vaikka monilla muilla toimialoilla tarvittavat investoinnit odottavat vielä itseään, metsäala katsoo jo tulevaisuuteen, Orpo sanoi.

Orpo sanoi metsien aktiivisen hyödyntämisen mahdollistavan myös puuta käyttävän teollisuuden tuottamat vientitulot ja työpaikat. Puuta jalostava teollisuus on taas uudessa nousussa, ministeri totesi melko yltiöoptimistisessa katsauksessaan.

VELI-PEKKA LESKELÄ


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää