Pääministeri Sipilä: maassa maan tavalla on ensisijainen lähtökohta

13.09.2017 |23:38

Pääministeri Juha Sipilän mukaan islamia ei ole syytä pelätä, mutta omista traditioista ja perinteistä tulee pitää kiinni Suomessa. Sipilän mukaan kansainvälinen politiikka on tällä hetkellä poikkeuksellisen sekaisin.

– Maailma on aika sekaisin tällä hetkellä, mutta ei toisten uskontoja pidä pelätä, vastasi pääministeri Juha Sipilä A-studiossa toimittajan kysymykseen, pitääkö islamia pelätä.

– Meillä on terrorismia, ja jännitys on kiristynyt esimerkiksi Itämerellä, meillä on edelleen Ukrainan tilanne päällä ja Pohjois-Korea uhittelee, että kyllä meillä huolenaiheitakin on.

Tietyissä muslimikulttuureissa yleiset tavat, esimerkiksi homovastaisuus tai naisen heikompi asema, saattavat yleistyä Suomessa, jos tänne tulee lisää muslimeita. Sitä Sipilä ei hyväksy.

– Minusta meidän pitää ylpeästi kantaa niitä omia traditioita ja perinteitä ja pitää myös siitä kiinni täällä Suomessa. Kyllä maassa maan tavalla se on se ensisijainen lähtökohta.

Sipilä myönsi, että syksyn 2015 pakolaisvyöry on lisännyt terrorismin uhkaa, terrorismiseurattavien määrää ja seksuaalirikosten määrää.

– Se on selvää että sen suuren ihmismäärän mukana mitä 2015 tuli niin tiedettiin että se riski on, että kaikilla ei ole puhtaat jauhot pussissa. Ei me tässä koskaan olla oltu sinisilmäisiä.

Sipilä korosti, että EU:ssa pitäisi saada ulkorajat kuntoon, Dublin-sopimus toimimaan ja ihmisten auttaminen lähemmäs kriisialueita. Ihmisten ottaminen Suomeen tapahtuisi sitten kiintiöpakolaisjärjestelmän kautta.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”

22.04.2025 |16:13
2.
Suomen uutiset logo

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista

22.04.2025 |15:13
3.
Suomen uutiset logo

Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”

17.04.2025 |21:51
8.
Suomen uutiset logo

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos

23.04.2025 |11:25

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää