Paavo Arhinmäki leikkaa kolmasosan käyttövaroistaan

19.04.2013 |13:54

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki leikkaa kolmasosan omista käyttövaroistaan. Hän kertoi kulttuurialan säästöistä medialle tänään Säätytalolla.

Suurin euromääräinen kulttuurisäästö vuonna 2014 tehdään ministerin käyttövaroista.

– Ministerin käyttövaroihin tehtävä säästö on noin miljoonan euron luokkaa eli se on erittäin merkittävä säästö, Arhinmäki sanoi Uuden Suomen mukaan.

Keskimääräistä suurempia säästöjä tulee myös elokuvateattereiden digitalisointiin ja kulttuurin kehittämishankkeisiin sekä projektiluontoisiin rahoituksiin. Noin puolet taiteen ja kulttuurin valtionrahoituksesta tulee veikkausvoittovaroista.

Klassisen kulttuurin väki on ollut varsin tyytymätön Arhinmäen tähänastisiin linjauksiin. Häntä ei ole liion nähty esimerkiksi oopperan ensi-illoissa.

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
3.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
9.
Suomen uutiset logo

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin

03.09.2026 |14:17

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää