Kurhelan kymmenlapsisen perheen huostaanotetut kaksospojat karkasivat lastensuojelulaitoksesta kotiinsa tammikuun alussa 2014. Pojat eivät suostuneet palaamaan laitokseen. Poliisi antoi sosiaalityöntekijöille virka-apua ja haki pojat väkisin kotoa. Poikien vanhemmat kertovat kohua herättäneen tapauksen taustat.
Montako pellillistä sämpylöitä on voideltu kyynelillä? Monenko lapsen kasvot on pesty kyynelillä? Kukaan ei tiedä tarkasti, montako tällaista perhettä Suomessa on, mutta yksi perhe on tässä. Perheenäiti ja lähihoitaja Ritva Kurhela, 37, leipoo kuusi pellillistä sämpylöitä ja kertaa viime vuosien tapahtumia lastensuojeluviranomaisten kanssa.
Sämpylöitä syö nyt seitsemän lasta, iältään 4–13-vuotiaita. Kolme muuta lasta otettiin huostaan kesällä 2013. Tuolloin isän epäiltiin pahoinpidelleen lapsia. Kyseessä ovat kohutulla nettivideolla esiintyvät 9-vuotiaat kaksospojat, jotka karkasivat lastensuojelulaitoksesta kotiin. Isän kuvaamalla videolla kaksi virkapukuista poliisia antaa virka-apua sitä pyytäneillä sosiaalityöntekijöille. Poliisit kantavat kirkuvat, vastentahtoisesti kodistaan lähtevät lapset kahteen eri autoon.
Nyt Ritva ja perheenisä, yrittäjänä asennusalalla työskentelevä Jan-Erik, 34, haluavat kertoa perheensä tarinan omalla nimellään. Miksi?
– Meillä on vielä liikaa menetettävää, isä sanoo.
He eivät enää suostu elämään päivääkään sosiaalityöntekijöiden koston pelossa. He eivät suostu uhriutumaan. Heidän tahdollaan on vain yksi suunta: he haluavat lapset takaisin kotiin. Kotiin, jonne myös pojat kaipaavat lastensuojelulaitoksesta.
Vuosi 2009: Karkulaisuus herättää huolen
Yksikerroksisen puutalokodin keittiön pöydällä on kaksikymmensenttinen nivaska lastensuojelun asiakirjoja, kuten esimerkiksi lastensuojeluilmoitukset, avohuollon asiakassuunnitelmat, asiakaskertomukset, perhetyöntekijän laatimat dokumentit, huostaanottohakemukset, huostaanottopäätökset ja syyttämättäjättämispäätökset.
Papereihin on kirjattu perheen elämää viimeisten viiden vuoden aikana. Niihin on merkitty kaikki informaatio, jonka lastensuojelu on nähnyt perheen kannalta raskauttavana.
Miten lastensuojelussa heräsi huoli? Vanhemmat muistelevat hellepäivää kesältä 2009. Sinä päivänä Ritva-äiti kuori katraalleen perunoita. Hän näki ikkunasta, kuinka nelivuotiaat kaksoset ja näitä vähän vanhempi velipoika juoksivat vähissä vaatteissa autotien päässä olevalle pienelle tietyömaalle. Matkaa oli noin 70 metriä.
– Hain pojat hiekkakasalta, äiti kertoo.
Kotona äiti jatkoi ruuanlaittoa ja syötti vauvaa. Sitten hän huomasi poikien kadonneen jälleen. Hän juoksi taas hiekkakasalle, jonne poliisi oli juuri saapunut.
– Poliisi ilmoitti, ettei kotiin saa lähteä: sosiaalipäivystys on tulossa. Joku ohikulkija oli nähnyt pojat ensimmäisellä karkureissulla ja tehnyt lastensuojeluilmoituksen. Sosiaalipäivystäjät kertoivat minulle tulleensa tekemään kiireellisen sijoituksen, äiti puistelee päätään.
Sijoitus voitiin kuitenkin välttää, koska äiti oli paikalla.
Vuosi 2012: Pahoinpitelyepäily tutkintaan
Lastensuojelun huoli vahvistui vuonna 2011. Koulun aloittaneet kaksospojat myöhästelivät aamuisin. Murrosikä kuohutti esikoistytärtä. Vanhemmat kertovat käänteentekevästä palaverista.
– Sosiaalityöntekijä sanoi yllättäen, että asiakasohjausryhmä oli päättänyt huostaanotosta, mutta ”me annamme teille vielä yhden mahdollisuuden”, isä muistelee.
– Lisäksi hän ilmoitti, ettemme voi pärjätä kymmenen lapsen kanssa, koska hän ei itse tahdo jaksaa kahden lapsen kanssa, äiti lisää.
– Siihen minä vastasin, että pitäisiköhän tuostakin alkaa valmistella huostaanottoa, isä sanoo.
Se lause riitti yhteistyökyvyn heikentymiseksi.
Perheelle tarjottu avohuollon tuki tarkoitti kotona tehtävää perhetyötä, jonka vanhemmat kokivat aluksi lähinnä ”kahvitteluksi ja vanhemmuuden arvioinniksi”. Lisäksi annettiin taloudellista apua ja järjestettiin toisessa kunnassa asuva tukiperhe, jossa Kurhelan lapset kävivät viikonloppuisin.
Tukiperheen äiti oli perhekodin toimitusjohtaja. Elokuussa 2012 hän soitti sosiaalityöntekijöille: pojat olivat kertoneet isän hakkaavan, lyövän remmillä ja tukistavan heitä. Ilmoittajan mukaan pojat eivät halunneet palata kotiin.
Pahoinpitelyepäilyjen seurauksena pojat sijoitettiin välittömästi ilmoittajan perhekotiin. Sieltä poikia kuljetettiin kouluun päivittäin.
– Vasta meidän juristisukulaisen puututtua asiaan pojat palautettiin kotiin viikon päästä, vanhemmat sanovat.
Lastensuojelu teki palveluntarjoajansa soiton jälkeen poliisille tutkintapyynnön pahoinpitelyasiasta. Sosiaalityöntekijät käyttivät tutkimuksissa apunaan Nalle-kortteja. Marraskuussa poliisi kuulusteli lapsia.
Toukokuussa 2013 vanhempia kuultiin pahoinpitelystä puhelimitse. Poliisi ilmoitti asiasta tulevan syyttämättäjättämispäätöksen. Samoihin aikoihin perheen murrosikäinen tyttö sijoitettiin avohuollon tukitoimen sijoituksena.
– Siihen suostuimme, koska olimme itse pyytäneet lastensuojelusta apua tyttärelle. Uskoimme sosiaalitoimen lupauksiin lyhyestä sijoituksesta ”pysäytyksenä”, jonka jälkeen tyttö alkaisi noudattaa sääntöjä, vanhemmat myöntävät.
Toisin kävi, oireilu paheni. Tytär karkasi lastenkodista. Siksi sosiaalityöntekijät jatkoivat sijoitusta kiireellisenä.
Kesäkuun puolivälissä tukiperheen isä palautti muut Kurhelan lapset kotiin, mutta ei kaksospoikia. Syy oli se, että tukiperheäidillä oli herännyt uusi epäily poikien pahoinpitelystä. Hän oli ilmoittanut tästä lastensuojeluun, joka teki asiasta uuden tutkintapyynnön.
– Yksi meidän tytöistä juoksi heti kotiin palattuaan kertomaan, että tukiperheäiti oli käynyt velipojan rinnuksiin kiinni, painanut seinää vasten ja huutanut: ”Te ette mene kotiin!”, äiti kertoo.
Tämän kuultuaan isä soitti hätäkeskukseen. Sosiaalipäivystykseen oli jo ennen tätä tullut soitto toisesta perheestä, jonka lapsi oli niinikään kertonut kyseisestä kiinnipitotilanteesta tukiperheessä ollessaan.
Lastensuojelu selvitti tapausta ja piti tärkeänä varmistaa tukiperheäidin oikeusturvan. Tämä kiisti jyrkästi lasten kertomukset.
– Tutkintapyyntöä ei tehty, vaikka meille niin luvattiin. Pojat siirrettiin tukiperheestä lastenkotiin minun ehdottomasta pyynnöstäni, kun kotiinkaan ei poikia suostuttu palauttamaan, isä painottaa.
Vuosi 2013: Huostaanotto on lapsen etu
Heinäkuussa 2013 lastensuojelijat hakivat kolmen lapsen huostaanottoa: ”Lasten isä on mahdollisesti kurittanut perheen lapsia fyysisesti ja hallitsee heitä pelolla. Vaikka isä ei käyttäisikään väkivaltaa, väkivallan uhka on jossain muodossa olemassa lasten mielessä.”
Huostaanottoa tuettiin myös sillä, että isä nähtiin perheen ainoaksi auktoriteetiksi, eikä äiti pystynyt asettamaan rajoja.
– Tässä lukee, että meillä olisi ollut kasvatuksellisia ristiriitoja ja puutteita hyvien tapojen välittäjinä, emmekä me olisi ottaneet vastaan kaikkia tukitoimia, isä ihmettelee esitellessään huostaanottohakemuksen paperia.
– Viimeinen kohta on ihan totta. Jotkut tukitoimet olivat nimittäin turhia ja meidän kaikkien elämäntilanteeseen sopimattomia, äiti tarkentaa.
Huostaanottohakemuksen perusteella kaksoset oireilivat: myöhästelivät, tappelivat ja sotkivat paikkoja. Perhetyön raporttien mukaan perhearki oli sekasortoista ja rajatonta. Kotona ei ollut siistiä. Äidillä ei ollut voimavaroja.
– No ei ne tavarat tässä suurperheessä ole tiptop-järjestyksessä, mutta ei meidän koti mikään kaatopaikka ole. Ja pojat ovat ihan normaaleja, eloisia poikia, äiti puolustelee.
Isän mielestä perustelut ovat sikälikin erikoisia, että perhetyö oli lopetettu jo nelisen kuukautta ennen poikien kiireellistä sijoitusta.
– Syy oli, että perhetyön tavoitteisiin oli päästy eikä tuelle enää nähty tarvetta. Kaikki oli siis ok.
Todistajana kuultu perhetyöntekijä ei ollut vuoden aikana havainnut isässä väkivaltaisuutta. Isä oli hänelle kertonut kurittaneensa joskus lapsia, vuosia sitten. Äitikin osasi perhetyöntekijän mielestä komentaa lapsia.
– Olen avoimesti puhunut siitä, että nuorempana vaadin liikaa pieneltä lapselta. Tätä asiaa olen käsitellyt paljon ja tullut viisaammaksi, isä pohtii.
Marraskuussa tuli syyttämättäjättämispäätös.
– Mutta poikia ei palautettukaan kotiin, vanhemmat huokaavat.
Muutama päivä ennen joulua perhe sai huostaanottopäätöksen. Hallinto-oikeus katsoi, että kasvuolosuhteet uhkasivat vakavasti vaarantaa poikien kehityksen: ”He tulevat tarvitsemaan sijaisvanhempien erityistä huomiota.”
Hallinto-oikeuden asiantuntijajäsen olisi tosin hylännyt hakemuksen, koska hänestä huostaanoton tarve ei ollut kiistaton.
Vuosi 2014: Taistelu poikien puolesta
Kurheloiden lähipiiri ei tunnista perhettä asiakirjoista.
– Tässä kodissa on välittämistä, huolenpitoa, rakkautta ja rajoja, kertoo äidin sairaanhoitajaystävä.
– Ei Janne tekisi pahaa kärpäsellekään, sanoo puolestaan isän lapsuudenystävä.
Vieraat ovat järkyttyneitä, miksi kolme lasta on huostassa, kun muillakaan ei ole hätää kotona. Nyt kaksospojat eivät saa soittaa kotiin. Vanhemmat saavat tavata heitä valvotusti muutaman tunnin viikossa.
Rajoitukset ovat tulleet voimaan nettivideon julkaisun jälkeen. Vielä julkaisemattomista tallenteista selviää vanhempien olleen yhteistyökykyisiä viranomaisten kanssa: he ilmoittivat karanneista pojista ja koettivat monin tavoin saada poikia palaamaan laitokseen, mutta pojat eivät suostuneet lähtemään. Uuden pahoinpitelyepäilyn pelossa isä ei voinut kantaa rimpuilevia karkulaisia autoon. Eikä äidillä ollut sydäntä retuuttaa lapsiaan pitkin pihoja.
– Me ei voida antaa pojille viestiä, etteivät he olisi tervetulleita kotiin ja että me hylkäisimme heidät, äiti sanoo.
Siksi poliisit tulivat lopulta hakemaan pojat. Viime kesänä oli itkevien karkulaisten hakijana sosiaalityöntekijä kollegoineen. Sitä videota katsellessa isä murtuu.
Hän katoaa takkahuoneeseen, tärisee nurkassa, itkee. Ahdistus purkautuu huutona. Isä kokee, että häntä vastassa on valvomaton lastensuojeluhallinto pakkoapuineen, tyhjine lupauksineen, virkavallalla uhkailuineen sekä epämääräisine oletuksineen, jotka päätyivät asiakirjoihin absoluuttisiksi totuuksiksi kirjattuina.
– Yhdessä palaverissa kuulin, että olisin uhkaillut työntekijää perhesurmalla tekstiviesteissäni! Se oli minulle liikaa, isä kertoo.
Eivätkä tuomarit tarkistaneet, miltä osin kirjaukset olivat totta tai väärinkäsitystä.
– Pojat muka itsetuhoisia ja empatiakyvyttömiä?! Ne sai meidän pojat näyttämään tunnevammaisilta hirviöiltä. Meidän vilkkaat jekuttajat, jotka aina hymyilivät! Jo vauvoina ne keksi seistä pinnasängyissään ja hytkytellä sänkyjä kilpaa pitkin laminaattia.
Mies kiroaa sinisilmäisyyttään. Alusta asti vaisto sanoi hänelle, että lastensuojelun pyrkimyksenä oli löytää jonkinlainen näyttö sille, että lapset voitaisiin ottaa pois.
Siksi hän dokumentoi lastensuojelun toimet – käänteisen todistustaakan vuoksi – pystyäkseen myöhemmin todistamaan itsensä ja vaimonsa syyttömyyden.
– Me olemme ihan loppu, hän itkee, mutta suoristaa kohta selkänsä, pohjalainen mies ja jatkaa:
– Lapset kotiin! Niin kauan minä taistelen. Minulla on kymmenen ja yksi syytä elää: lapset ja Ritva.
Jutun kirjoittaja on siurolainen lastensuojeluun kahden vuoden ajan perehtynyt kirjailija ja toimittaja. Tätä artikkelia tehdessään hän asui kaksi vuorokautta Kurheloilla, luki lastensuojeluasiakirjoja, katseli ja kuunteli vielä julkaisemattomia tallenteita sekä haastatteli myös perheen lähipiiriä. Artikkelin teko taustatutkimuksineen kesti viikon. Sinä aikana Suomessa sijoitettiin kiireellisesti 77 lasta.
MARIA SYVÄLÄ