
LEHTIKUVA
Pieleen meni valtamedian ennustus: Javier Milei murskavoittoon Argentiinan vaaleissa
Argentiinan presidentti Javier Milei on johtanut puolueensa murskavoittoon sunnuntain välivaaleissa. Kahden ensimmäisen presidenttivuotensa aikana Milei on toteuttanut radikaaleja menoleikkauksia anarkokapitalismin hengessä. Valtamedia ennusti presidentin uudistusllnjalle mahalaskua vaaleissa mutta toisin kävi.
Javier Milein La Libertad Avanza -puolue, sai lähes 41 prosenttia äänistä ja voitti 13 senaatin 24:stä paikasta sekä 64 edustajainhuoneen 127:stä jaossa olleesta paikasta. Peronistien oppositio sai 32 prosenttia äänistä.
Ennen nyt käytyjä vaaleja Milein puolueella oli vain seitsemän paikkaa senaatissa ja 37 paikkaa alahuoneessa. Jytky helpottaa huomattavasti muutosohjelman edistämistä, jonka tavoitteena on valtion menojen leikkaaminen sekä sääntelyn purku.
Kyynisten analyytikkojen mukaan Milein odotettua vahvempi vaalitulos saattoi heijastaa pelkoa uudesta talouskriisistä, jos maa luopuisi Milein säästöpolitiikasta. Se on leikannut monien argentiinalaisten pitkään käyttämiä tukia, mutta samalla onnistunut hidastamaan inflaatiota merkittävästi.
Trumpin linjoilla
Oman mausteensa vaaleihin antoi Donald Trumpin ilmoitus, että Yhdysvaltojen hiljattain ilmoittama 40 miljardin dollarin hätärahoitus Argentiinalle riippuu Milein poliittisen linjan jatkumisesta.
Milein kannattajat ottivat tämän ilolla vastaan, vaikka kriitikot syyttivät Trumpia puuttumisesta Argentiinan vaaleihin.
Viitaten pohjoisamerikkalaiseen liittolaiseensa Milei totesi kannattajilleen:
– Meidän on lujitettava sitä uudistuslinjaa, jonka olemme aloittaneet muuttaaksemme Argentiinan historian lopullisesti… jotta Argentiinasta tulee jälleen suuri.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Make Argentina Great Again La Libertad Avanza menojen leikkaaminen Argentiinan vaalit anarkokapitalismi Javier Milei Donald Trump Sääntelyn purkaminen Inflaatio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Argentiinaan talousihmeen tuonut Milei: Epäonnistuneita valtioita ja instituutioita yhdistää henkinen sairaus nimeltä woke, joka on kääntänyt länsimaiset arvot päälaelleen
Argentiinan presidentti Javier Milei osallistui World Economic Forumin kokoukseen Davosissa ja piti maailman eliitin edessä räväkän puheen. Milei arvosteli feminismiin, DEI-periaatteisiin, ympäristöradikalismiin ja sukupuoli-ideologiaan liittyviä ilmiöitä ja luonnehti massamaahanmuuttoa sekä kulttuurista häpeää itsetuhoiseksi. Hän peräänkuulutti länsimaille historiallista muutosta – paluuta juurilleen.

Argentiinan uusi presidentti sai vasemmiston kyyneliin

Saksalainen AfD-puolue kasvattaa suosiotaan liittokanslerin ja muiden puolueiden palomuureista huolimatta
Mitä korkeammalle Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) suosio kasvaa, sitä kovaäänisemmin vaaditaan sen kieltämistä. Liittokanslerin ja muiden puolueiden boikotoima puolue syyttää hallitusta yrityksestä hiljentää oppositio.

Kansallismieliset puolueet rynnivät Euroopan gallupeissa – maahanmuuttokriittisyys lisääntyy kautta poliittisen kentän
Kansallismieliset ja maahanmuuttokriittiset puolueet ovat mielipidemittausten kärjessä yhä useammassa Euroopan maassa. Perinteisten puolueiden asema horjuu ja ne pyrkivät pysymään vallassa kopioimalla menestysreseptiä. Vanha valta tulee huomaamaan, että aito on kopiota vankempi valinta.

Mari Rantanen: Perussuomalaiset on ainoa vaihtoehto muille puolueille – ”Jos ja kun maahan halutaan toisenlainen hallitus, sieltä tulee lisää maahanmuuttoa, avoimet rajat, lisää kehitysapua ja veroja”
Sisäministeri Mari Rantanen ihmettelee somekirjoittelua, jonka mukaan perussuomalaisten linja on väärä. - Kun luen puolueohjelmiamme, on hallitusohjelma varsin hyvin linjassa. Me ajamme Suomea, jossa työ ja yrittäjyys on hyvinvoinnin perusta. Sosiaaliturva on tukiverkko heikoimmille. Siis niille, jotka eivät ole työikäisiä tai työkykyisiä.
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














