

LEHTIKUVA
Argentiinan uusi presidentti sai vasemmiston kyyneliin
Argentiinan presidentiksi on valittu mies, joka todella jakaa ihmisten mielipiteet. Hän on kannattajiensa jumaloima ja vastustajiensa vihaama. Toimittajien mielestä hän on “äärioikeistolainen” ja kaiken kukkuraksi ilmastodenialisti. Javier Milei ei pidä poliittisesta korrektiudesta eikä epäröi kutsua vastustajiaan “paskavasemmistoksi”. Ei ihme, että monet vasemmistolaiset purskahtivat itkuun kuultuaan vaalituloksen. Mutta onko Javier Milei uusi Bolsonaro, Trump vai Zelenskyi?
Argentiinan vastavalittu presidentti Javier Milei on herättänyt suuria tunteita kotimaassaan ja maailmalla. Hänen kannattajansa riemuitsevat siitä, että Argentiinan politiikassa puhaltavat nyt uudet tuulet.
Samaan aikaan vasemmistolaiset purskahtavat kirjaimellisesti itkuun presidentinvaalien tuloksen takia. Netissä kiertävillä videoilla itkevät vasemmistolaiset tuovat mieleen Donald Trumpin valinnan jälkeen Yhdysvalloissa kuvatut videot.
TV:stä tuttu taloustieteilijä
Javier Milei on 53-vuotias taloustieteilijä, joka edustaa itävaltalaista koulukuntaa. Hän on opettanut taloustiedettä yliopistossa ja kirjoittanut useita kirjoja. Milei tuli argentiinalaisille tutuksi television “päivystävänä ekonomistina”. Hänellä on ollut myös oma radio-ohjelma.
Suomen mediassa Mileitä on kuvattu oikeistopopulistiksi tai jopa äärioikeistolaiseksi. Itse hän identifioituu anarkokapitalistiksi tai minarkistiksi, eli hän uskoo laajoihin yksilön vapauksiin ja valtion roolin pitämiseen mahdollisimman pienenä.
Haluaa sulkea keskuspankin ja useita ministeriöitä
Vaalikampanjassaan Milei lupasi rankkoja toimenpiteitä velkaantumista ja inflaatiota vastaan. Hän haluaa sulkea Argentiinan keskuspankin ja useita ministeriöitä. Lopettamislistan kärjessä on sukupuoli- ja yhdenvertaisuusasioiden ministeriö.
Milei on kutsunut ilmastonmuutosta “sosialistiseksi huijaukseksi”. Hän haluaa ulottaa leikkaukset myös tieteellisen tutkimuksen rahoitukseen, mikä on saanut jotkut kutsumaan häntä “tieteenvastaiseksi presidentiksi”.
Oma valuutta korvattava Yhdysvaltain dollarilla
Ekonomisti Milei haluaa, että Argentiinan peso korvataan Yhdysvaltain dollarilla, joka on jo nyt Argentiinassa suosittu valuutta, johon ihmiset turvautuvat valtavan inflaation takia.
Milein presidenttikaudella Argentiina tulee todennäköisesti muutenkin suuntautumaan yhteistyöhön Yhdysvaltain kanssa ja ottamaan etäisyyttä Venäjään, Kiinaan ja BRICS-liittoumaan. Milei on suuri Israelin ystävä, joka on kertonut harkinneensa juutalaiseksi kääntymistä.
Libertaareista näkemyksistään huolimatta Milei suhtautuu kriittisesti rikollisten maahantuloon. Vaalikampanjassaan hän vaati, että rikosrekisterin omaavien henkilöiden maahanpääsy pitäisi estää ja rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset tulisi karkottaa.
Oman elämänsä supersankari
Bändissä nuorempana laulanut Milei on synnynnäinen show-mies, joka pukeutuu yhä nahkatakkiin ja esiintyy kuin rock-tähti. Vaalitilaisuuksissaan hän pärisytti moottorisahaa talousleikkausten symbolina.
Milein muhkeiden pulisonkien ansiosta häntä on verrattuna Marvel-sarjakuvien sankarihahmo Wolverineen, mutta itse asiassa Mileillä on ihan oma supersankarihahmo, joksi hän tykkää pukeutua cosplay-hengessä: kenraali Ancap. Lyhenne Ancap tulee anarkokapitalismista.
“Paskavasemmistolaiset haluavat tappaa sinut!”
Javier Milei ei pidä poliittisesta korrektiudesta eikä epäröi kutsua vastustajiaan “paskavasemmistolaisiksi”, “kollektivisteiksi” ja “parasiiteiksi”. Somessa kiertää haastattelunpätkä, jossa toimittaja kysyy, miksi Milei kutsuu vasemmistolaisesti ajattelevia ihmisiä “paskoiksi”.
– Koska he ovat paskoja, Milei vastaa.
– He haluavat tappaa sinut! Paskavasemmistolaisille ei saa antaa milliäkään periksi, Milei jatkaa.
– Jos annat vähänkään periksi, he käyttävät sitä tuhotakseen sinut.
Javier Milei moittii vasemmistoa kaksoisstandardeista: omilta hyväksytään lähes mitä tahansa, vastustajilta ei mitään.
– Jos toimittaja käyttää seksuaalisesti hyväksi toista toimittajaa, he salaavat sen, koska tekijä on yksi heistä.
“Vasemmisto on jo hävinnyt kulttuurisodan”
Tästä kaikesta huolimatta vasemmisto on Milein mielestä jo hävinnyt kulttuurisodan. Ja koska vasemmistolaiset tajuavat itsekin hävinneensä, he turvautuvat likaisiin keinoihin.
– He käyttävät valtion sortokoneistoa tuhotakseen meidät. He pyrkivät vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen veronmaksajien rahoilla. Ja häviävät silti!
Haastattelussa Milei revittelee niin rajusti, että lopussa naistoimittaja menee aivan hiljaiseksi.
Argentiinan Bolsonaro, Trump vai Zelenskyi?
Argentiinan uutta presidenttiä on verrattu Brasilian edelliseen presidenttiin Jair Bolsonaroon ja Yhdysvaltain Donald Trumpiin. Ainakin kaikki kolme ovat suorasanaisia miehiä ja toimittajien inhokkeja.
Parempi vertailukohde voisi olla Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi. Ennen poliittista uraansa Zelenskyi tuli ihmisille tutuksi esittäessään TV-sarjassa korruptiota vastustavaa historian opettajaa, joka valitaan sattumalta presidentiksi.
Zelenskyi sai ukrainalaisten äänet oikeissakin vaaleissa, koska hän oli “TV:stä tuttu”. Hänen koettiin olevan korruptoimaton henkilö, joka tulee politiikan ulkopuolelta eikä kuulu vakiintuneisiin “mafioihin”. Milein äänestäjillä on samanlaisia odotuksia.
Edes tuloverojen poistaminen ei riittänyt
Javier Milein vastaehdokkaana oli Argentiinaa pitkään hallinneiden peronistien ehdokas Sergio Massa. Tyypillisenä vasemmistopopulistina Massa lupasi kaikille kaikkea hyvää ja kaunista.
Istuvana valtiovarainministerinä Massa lakkautti tuloverotuksen lähes kaikilta kansalaisilta juuri ennen presidentinvaaleja. Se riitti ensimmäisen kierroksen korkeimpaan äänimäärään, mutta toisella kierroksella kansa valitsi Milein antaman toiveen muutoksesta.
Nähtäväksi jää, missä määrin Javier Milei kykenee toteuttamaan haluamiaan uudistuksia. Hänen edustamallaan Libertad Avanza (“vapaus etenee”) -puolueella ei ole enemmistöä kongressin kummassakaan kamarissa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- peronistit minarkismi anarkokapitalismi Sergio Massa Argentiina Javier Milei Volodymyr Zelenskyi ilmastodenialismi Jair Bolsonaro Donald Trump Populismi Inflaatio Velkaantuminen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


“Vaalidenialistin” nousu puhemieheksi on osoitus Trumpin voimasta

Maahanmuuttokriittisyys kasvaa Saksassa ja se näkyy myös vaalituloksissa

Tuliterä EU-kriittinen puolue matkalla vaalivoittoon Hollannissa: “Jos haluatte tehdä sen yhdessä, voitte tehdä sen ilman meitä”

Sveitsin parlamenttivaaleissa käännös oikealle: Maahanmuuttokriittinen SVP ylivoimaisesti suurin – vihreille tuikea tappio

”EU:n pahin painajainen” voitti Hollannin vaalit – maahanmuuttokriittinen valtavirta vahvistuu Euroopassa

Kevään EU-vaaleissa muhii jättiyllätys – maahanmuuttokriittisyys nousussa kautta Euroopan
Viikon suosituimmat

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin
Moni odotti varmasti Suomen Yrittäjien vaalitentistä tiukkaa verokeskustelua, mutta koska kunnissa ja alueilla ei lopulta verotuksesta päätetä, käytettiin jälleen suurin osa ajasta soteasioiden setvimiseen. Jos tavoitteena oli selvittää, mikä on puoluejohtajien viesti yrittäjille kunta- ja aluevaaleissa, niin selväksi tuli ainakin se, että kaikki demareita myöten ovat olevinaan yrittäjien ystäviä.

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen
Tällä viikolla valtamediassa on nostatettu tarinaa, jonka mukaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toimisi puolueellisesti tehtävässään eduskunnan kyselytunneilla. Tarinan lähteenä on viime vaalikaudella puhemiehen nuijaa heiluttanut Matti Vanhanen (kesk.). Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, osoittavat eduskunnan tietopalvelun lukuihin perustuvat tiedot molempien puhemiesten kausillaan oppositiolle antamien puheenvuorojen määristä.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.