Perussuomalaiset puntaroivat ministerivalintaa

27.04.2017 |15:16

Eduskunnan ryhmähuoneeseen kokoontuneet perussuomalaiset kansanedustajat puntaroivat ministerivalintaa.

Äskettäin päättyneen puoliväliriihen yhteydessä päätettiin, että oikeus- ja työministeri Jari Lindström luopuu oikeusministerin salkusta. Perussuomalaiset saavat kokoomukselta kulttuuriministerin salkun. Sen tulevaksi haltijaksi on julkisuudessa arveltu eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terhoa.

Eilen illalla kansanedustaja Mika Niikko ilmoitti kiinnostuksestaan ministeritehtävään. Myös kansanedustaja Kari Kulmalan nimi on liitetty kiinnostuneiden listalle. Asiasta kirjoitti ensimmäisenä Verkkouutiset.

Eduskuntaryhmä keskustelee paraikaa valinta-asiasta.


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle lopetti kuin seinään jatkouutiset Venäjää myötäilevästä kansanedustaja Kimmo Kiljusesta – PS-valtuutettu vaatinut somessa jo 76 päivää putkeen Ylen toimitusta tekemään työnsä

04.03.2025 |19:36
3.
Suomen uutiset logo

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta

04.03.2025 |11:51
5.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttoministeri piipahti ongelmalähiössä – pukeutui luodinkestäviin liiveihin

07.03.2025 |08:46
8.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
10.
Suomen uutiset logo

Trump puhui kongressille rajaturvallisuudesta, woken päättymisestä, transurheilusta, tulleista – republikaanit mielissään, demokraatit harmissaan, protestoinut demokraattiedustaja poistettiin salista

05.03.2025 |22:40

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää