Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset: Puolustusvoimien kiinteistöhallinnon vastattava paremmin maanpuolustuksen tarpeita

12.07.2019 |19:20

Perussuomalaisten puolustusvaliokunnan jäsenet ovat huolissaan Puolustusvoimien nopeasti kasvaneista kiinteistökuluista ja ennen kaikkea maanpuolustuksellisen näkökulman puutteesta kiinteistöhallinnossa, kun puolustusvoimien kiinteistöt ovat pääosin valtionvarainministeriön alaisuudessa olevan Senaatti-kiinteistöt -liikelaitoksen omaisuutta.

Puolustushallinnon toimitilojen omistajuutta selvittävän hankkeen keväällä 2019 julkaistussa väliraportissa suositellaan, että puolustusministeriön hallinnonalalle perustettaisiin puolustuskiinteistöjen omistamiseen ja rakennuttamiseen sekä niiden hoitoon ja ylläpitoon keskittyvä kokonaan uusi liikelaitos (Puolustuskiinteistöt).

– Nyt kuitenkin hallitusohjelmassa todetaan, että Senaatti-kiinteistöille perustettaisiin uusi tytärliikelaitos hoitamaan puolustushallinnon kiinteistömassaa. Tämä tulisi siis olemaan edelleen valtionvarainministeriön alaisuudessa. Ihmettelemme, miksi tätä liikelaitosta ei olla perustamassa riippumattomista suosituksista huolimatta puolustushallinnon alaisuuteen, puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jari Ronkainen toteaa.

Ei markkinamallia puolutuskiinteistöihin

Puolustusvaliokunta on jo vuonna 2017 antamassaan mietinnössä suhtautunut erittäin kriittisesti malliin, jossa Puolustusvoimat on Senaatti-kiinteistöjen vuokralaisena.

Perussuomalaisten mukaan on vaarana, ettei Senaatti-kiinteistöjen tytärliikelaitos paranna asiaa.

– Meidän valiokuntaryhmä olisi valmis perustamaan uuden liikelaitoksen nimenomaan puolustushallinnon alaisuuteen. Näin varmistetaan erityisen maanpuolustuksellisen näkökulman ja osaamisen syntyminen kiinteistöjen ylläpitoon ja kehittämiseen. Puolustuskiinteistöt eivät voi toimia lähelläkään markkinamallia, puolustusvaliokunnan jäsen Juha Mäenpää huomauttaa.

Varusmiehet homekasarmeissa

Puolustushallinnon tilakulut ovat jo pitkälti yli 250 miljoonaa euroa vuodessa, joka on noin 11 prosenttia maanpuolustusmenoista.

– Meillä varusmiehet joutuvat edelleen olemaan homekasarmeissa, vaikka kulut kasvavat järkyttävää vauhtia. Valiokuntaryhmämme vaatii varojen tehokkaampaa, puolustusnäkökulman ja koulutuksen huomioon ottavaa käyttöä, puolustusvaliokunnan jäsen Veijo Niemi sanoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
7.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää