

Matias Turkkila
Perussuomalaiset tiukkasi Urpilaiselta: Oletteko valmiit lähtemään hallituksesta?
Perussuomalaiset asetti hallituksen kyselytunnilla seinää vasten. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström kysyi varapääministeri Jutta Urpilaiselta suoraan, onko hän valmis eroamaan toimintakyvyttömästä hallituksesta, jotta maan ongelmia voitaisiin ratkoa yhdessä vaalien jälkeen.
Hän kysyi aluksi, mikä on hallituksen oma linja, kun se pyytää oppositiota apuun velkaantumisen pysäyttämiseksi samalla kun se itse esittää ristiriitaisia linjauksia. Perussuomalaisten hän korosti kannattaneen säästöjen jaksottamista pitkään, ettei kasvu tyrehtyisi.
– Hallituksen rivit sen sijaan näyttävät olevan tässäkin asiassa täysin sekaisin. Lehtien palstoilla ja sosiaalisessa mediassa riidellään avoimesti, eikä päätöksiä tahdo syntyä. Kysynkin, mikä on hallituksen linja, Lindström peräsi.
Urpilainen maanitteli oppositiota vielä yhteisiin keskusteluihin kansainvälisten luottoluokittajien rauhoittamiseksi, vaikka molemmat oppositioryhmät olivat sanoutuneet jo ennen kyselytuntia irti hallituksen itse aiheuttamista ongelmista, Lindström lisäsi painetta.
Hallitus ymmärtänyt kyvyttömyytensä
– Hallitus on itse luopunut velkatavoitteistaan. Perussuomalaiset ovat tarjonneet hallitukselle yhteistyön kättä useita kertoja, mutta tähän saakka se ei ole hallitukselle kelvannut. Nyt, kun hallitus ymmärtää itsekin kyvyttömyytensä päätöksentekoon, se toivoo, että oppositio siunaisi sen epäonnistuneen talouspolitiikan ja sitoisi samalla omat kätensä hamaan tulevaisuuteen?
– Olemme tietenkin valmiit tulemaan keskusteluihin, kun pääministeri kysyy. Katsomme kuitenkin, että ennen kuin seuraavan hallituksen puolesta tehdään minkäänlaisia päätöksiä, pitäisi ensin käydä vaalit, joissa jokainen puolue toisi esiin oman talouspoliittisen vaihtoehtonsa.
Kysyn valtiovarainministeri- ja SDP:n puheenjohtaja Urpilaiselta, oletteko valmis lähtemään toimintakyvyttömästä hallituksesta, jotta vaalien kautta saataisiin aikaan sellainen hallitus, joka pystyy tekemään nykyisen taloustilanteen vaatimat päätökset, Lindström pamautti.
Urpilainen koetti vakuuttaa vielä hallituksen kykenevän päätöksiin. Päätöksiäkin on tehty ja kehysriihi on maaliskuun lopussa. Hän korosti päätösten syntyvän ja vetosi vielä sopimuskulttuuriin, kun Suomea on sanottu sopimusyhteiskunnaksikin. Syksyllä tehtyä raamisopimusta hän piti hyvänä saavutuksena.
– Olisi hyvä, jos pystyisimme myös talouspolitiikassa vastaavaan sopimukseen, hän vetosi.
Soini: Hienoa, että löydätte aitioon
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini vastasi iloitsemalla siitä, että vasemmistoministerit löytävät vielä ministeriaitioonkin, vaikka keskiviikon eurooppaselonteon keskustelussa heitä ei näkynyt siellä yhtään. Hän moitti myös kovin korutonta kutsua, joka tuli STT:n uutisena päättäjien kännyköihin.
– Kysynkin, mitkä ovat hallituksen suuntaviivat – ovatko ne Martti Hetemäen työryhmän suuntaviivat, ovatko ne hallitusohjelman suuntaviivat, ovatko ne kokoomuksen kolmen miljardin suuntaviivat – vai peräti Paavo Arhinmäen (vas.) suuntaviivat, joista minä en tiedä, mitä ne ovat, Soini kysyi.
Keskustan ryhmäjohtaja Kimmo Tiilikainen säesti kysymällä, palauttaako hallitus myös sote-uudistuksen parlamentaariseen valmisteluun. Urpilainen jätti vuolassanaisesti vastaamatta kysymykseen.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle
Kansanedustaja Laura Huhtasaaren emännöimässä Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelmassa vieraina ovat Yhdysvaltoihin perehtyneet dosentti Markku Ruotsila sekä tohtori ja politiikan tutkija Risto E.J. Penttilä. Kolmikko pohdiskelee ohjelman avausjaksossa, mitä Donald Trumpin alkaneella presidenttikaudella maailmassa tulee tapahtumaan sekä mitä seurauksia Suomelle tulee.

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.

Some repesi riemuun koraaninpolttajan kuoleman jälkeen – ”Tilanne ei ole enää viranomaisten hallinnassa”
Koraanin polttajan murha on herättänyt mielipiteiden ristiaallokon kautta maailman. Tilanne Ruotsissa ei pommien räjähdellessä ole enää viranomaisten hallinnassa. Esiin on noussut epäilyjä siitä, että kansankodissa on tahoja, joilla on omat lakinsa.

Maahanmuuttajien työttömyys rasittaa Suomen kuntien taloutta – Närpiön työttömistä yli 65 % ulkomaalaistaustaisia
Ajatuspaja Suomen Perustan päivitetty tutkimus osoittaa, että maahanmuuttajien heikko työmarkkina-asema ja korkea työttömyys ovat ongelma kunnissa ja kaupungeissa etenkin pääkaupunkiseudulla. Maahanmuuttajien osuudet kuntien työttömistä ovat kuitenkin suuria myös muualla Suomessa.