

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset turvaavat peruspalvelut Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen asukkaille: Alueen asukkaiden palvelut ovat tärkeämpiä kuin laittomasti maassa olevien palvelut
Länsi-Uudenmaan aluehallitus päätti perussuomalaisen jäsenen Arja Juvosen esityksestä kokouksessaan 3.2.2025 puoltaa sosiaali- ja terveysministeriön lakiesitystä, jossa lakia muutettaisiin siten, että hyvinvointialueilla, Helsingin kaupungilla ja HUS-yhtymällä ei jatkossa enää olisi lakisääteistä velvoitetta järjestää kiireellisen hoidon lisäksi välttämättömiksi arvioituja kiireettömiä terveydenhuollon palveluja laittomasti maassa oleskeleville ihmisille.
Aluehallituksen esityslistalla pohjaesityksenä oli, että sosiaali- ja terveysministeriössä vireillä olevaa lakimuutosta vastustetaan. Perussuomalaisten käsityksen mukaan laittomasti maassa olevien terveydenhoito vaikeuttaa terveydenhoidon tarjoamista Länsi-Uudenmaan alueella laillisesti olevalle väestölle.
Arja Juvosen vastaesitys oli, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue kannattaa laittomasti maassa oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten kiireettömien terveydenhuoltopalveluiden rajaamista hallituksen esityksen mukaisesti.
Julkisten varojen järkevää käyttöä
Juvosen vastaesityksen perusteluissa todettiin muun muassa, että hallituksen lakiesityksen yhtenä tavoitteena on valtiontalouden ja julkisen terveydenhuollon kantokyvyn turvaaminen.
– Paperittomien terveydenhuollon kustannusten lisäksi heille järjestetyistä sosiaalipalveluista aiheutuu moninkertaisesti suuremmat kustannukset. Tilanteessa, jossa julkisin varoin tuotettuihin sosiaali- ja terveyspalveluihin kohdistuu merkittäviä kustannussäästöpaineita, ala kärsii kroonisesta työvoimapulasta ja palvelujen tarve kasvaa väestön ikääntyessä, on perusteltua tarkastella, mihin julkiset varat riittävät, Juvonen kertoo.
PS puolustaa tavallista suomalaista
Asiasta äänestettiin aluehallituksessa, ja Juvosen vastaesitys voitti pienimmällä mahdollisella marginaalilla. Äänet menivät tasan 8-8, mutta puheenjohtajan ääni ratkaisi ja Juvosen vastaesitys voitti.
– Perussuomalaiset puolustivat tavallista suomalaista terveydenhoitopalveluja tarvitsevaa alueen asukasta. Näin tulemme tekemään jatkossakin, Juvonen toteaa.

PS ARKISTO
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Länsi-Uudenmaan aluehallitus terveydenhuollon kantokyky väestön ikääntyminen julkinen terveydenhuolto lakiesitykset kiireettömät palvelut valtiontalous sosiaali- ja terveysministeriö laittomasti maassa oleskelevat sosiaalipalvelut Paperittomat Arja Juvonen Työvoimapula
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomen kehitysapu Somaliaan menee katkolle takaisinoton vaikeuksien vuoksi – Tavio: ”Valtioiden täytyy pyrkiä siihen, että laittomasti maassa olevat palautetaan”
Suomen kahdenvälistä kehitysyhteistyötä koskevan Somalia-maaohjelman toimeenpano keskeytetään toistaiseksi. Ratkaisun taustalla ovat kielteisen päätöksen saaneiden henkilöiden palauttamisen vaikeudet Somaliaan, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Tavio kertoo.

Turvapaikkajärjestelmästä on tullut elintasosiirtolaisuuden kanava – ”Vanhentuneita sopimuksia ja kansainvälistä lainsäädäntöä pakko uudistaa radikaalisti”

Purra: Niukkojen resurssien Suomessa on välttämätöntä olla tarkempi siitä, mihin veronmaksajan kallisarvoista rahaa laitetaan
Tulevissa kunta- ja aluevaaleissa puolueilla ja ehdokkailla on suuri houkutus puhua lähinnä vain palveluista ja kilpailla keskenään niihin tehtävillä parannuksilla. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kuitenkin muistuttaa, että vaaleissa on puhuttava ennen kaikkea rahasta. - Tosiasiassa pitkälti kyse on siitä, mihin veronmaksajan rahaa laitetaan ja mitä sillä halutaan saada aikaiseksi.

Riikka Purra: Vaaleissa on puhuttava rahasta
Perussuomalaiset julkaisi tänään kunta- ja aluevaaliohjelmansa. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoo perussuomalaisten puhuvan lähivaaleista palveluiden lisäksi myös rahasta.

Riikka Purra IS:n tentissä: Oppositio vastustaa kaikkia hallituksen sotetoimia, mutta sillä ei ole antaa vaihtoehtoja
Ilta-Sanomat järjesti Vaalivuoden lähtölaukaus -tentin Sanomatalossa tiistaina alkuillasta. Vastaamassa kunta- ja aluevaalien teemoihin olivat neljän suurimman puolueen puheenjohtajat pääministeri Petteri Orpo, valtiovarainministeri Riikka Purra,SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Antikainen: Kuvitelkaa demarien Nasima Razmyar sisäministerinä – rajat auki, suut kiinni ja lisää turvapaikanhakijoita suomalaisten elätettäväksi
Pääministeripuolueena SDP:n ja Nasima Razmyarin toimintalinja olisi selvä: vihapuheesta vankilaan – mutta laittomasta maassaoleskelusta palkinto. Suomalaisille rajat sananvapauteen – mutta ei rajoja maahanmuutolle. Ja jos kritisoisit Razmyaria, joutuisit maksamaan kunnianloukkauksesta korvauksia, kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Päivän pointti: Toksinen vallankäyttö, toiminnan ristiriitaisuudet ja kasvava tyytymättömyys Pride-liikkeen sisällä herättävät pohtimaan, joko Pride-aikakausi on tullut päätökseensä

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.

Tukala helle jatkuu – Ministeri Kaisa Juuso: ”Viilennyksestä on nyt huolehdittava erityisesti vanhusten asumisyksiköissä”
Kotien lisäksi sisätilojen viileydestä on huolehdittava sosiaali- ja terveydenhuollon hoitolaitoksissa sekä asumisyksiköissä, joissa hoidetaan kuumuuden vaikutuksille herkkiin väestöryhmiin kuuluvia, painottaa sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Ranska avaamassa ovea uusille tulijoille – pelkkä palestiinalaisuus riittää nyt turvapaikan perusteeksi
Ranska on päättänyt myöntää turvapaikkoja Gazan palestiinalaisille. Tie EU:n alueelle on nyt periaatteessa auki kahdelle miljoonalle uudelle pakolaiselle. Päätökseen on reagoitu voimakkaasti, sillä se voi johtaa pakolaistulvaan ja Hamasin terrroristien ujuttautumiseen Euroopan ytimeen.

AKT-pamppu Ismo Kokon mielestä bussiliikenne pysähtyisi ilman maahanmuuttajia – PS:n Grönroosilta tyly kuitti: ”AKT:n kaverilla kysynnän ja tarjonnan perusasiat hukassa”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos selventää mamutusta komppaavalle ay-pomo Ismo Kokolle, että toki Suomessa bussit liikkuisivat aivan hyvin myös ilman maahanmuuttajia, tällöin vain kuljettajien palkat olisivat hieman korkeammat kuin nyt.