Perussuomalaisissa ei enää kiistellä omantunnon asioista, mutta ryhmäkuriakin välillä tarvitaan – Slunga-Poutsalo: ”Kun asioita halutaan viedä läpi”

08.09.2018 |09:21

Jos henkilö on sitoutunut puolueen ohjelmaan, lähtökohta on, että sitä noudatetaan eduskunnassa ja yhtä lailla myös kuntien valtuustoissa, puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo sanoo.

Perussuomalaisten kyselytunnilla puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalolta kyseltiin ryhmäkurista puolueessa.

Millaisissa asioissa eduskunnassa perussuomalaiset saavat äänestää omantunnon mukaan ja missä asioissa taas on tiukempi puoluekuri?

– Kysymys kuuluisi oikeastaan eduskuntaryhmän puheenjohtajalle, joka linjaa ryhmän toimintaa. Perinteisesti tämä kuitenkin menee niin, että se mitä puolueohjelmiin on kirjattu on puolueen kanta, ja silloin on syytä pysyä puolueen kannan mukana.

– Meillä on kuitenkin viime aikoina tapahtunut selkeästi avautuminen. Siis siinä mielessä, että kansanedustajien mielipidettä ja vakaumusta arvostetaan enemmän kuin aikaisemmin. Näitä omantunnon kysymyksiä ovat muun muassa omaan uskoon liittyvät kysymykset. Tällaisista asioista ei enää tule kiistaa kuten joskus aikaisemmin. Nämä ovat myös sellaisia asioita, joita harvoin kirjataan puolueen ohjelmiin. Tietyt arvokysymykset, kuten vaikka eutanasia menevät pitkälle kunkin kansanedustajan oman henkilökohtaisen vakaumuksen mukaisesti, Slunga-Poutsalo sanoo.

Ohjelmatyö ratkaisee

Toki ryhmäkuriakin puolueessa välillä tarvitaan.

– Sitä tarvitaan, jos halutaan saada asioita läpi. Niinpä ohjelmatyö on se, mikä tässä ratkaisee ja määrittelee asian. Jos henkilö on sitoutunut puolueen ohjelmaan, lähtökohta on, että sitä noudatetaan eduskunnassa ja yhtä lailla myös kuntien valtuustoissa. Jos puolueohjelmassa lukee, kuinka perussuomalaiset esimerkiksi puolustavat pieniä kyläkouluja, niin kyllä siihen valtuustoissakin pitäisi sitoutua.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
9.
Suomen uutiset logo

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla

21.09.2026 |13:01

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi