Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten Hongisto eräkerhon johtoon

05.04.2017 |11:58

Toisen kauden kansanedustaja, vuosikymmenten eräkokemukset omaava kansanedustaja, Reijo Hongisto (ps.) nousi eduskunnan eräkerhon puheenjohtajaksi.

Hongisto on synnyinkylänsä Möksyn ja nykyisen asuinkuntansa Vimpelin metsästysseurojen jäsen. Hänet tunnetaan kaiken eräviljan pyytäjänä. Lähellä sydäntä on jokasyksyinen hirvijahti sekä vierailut eräkerhon mukana karhujahdeissa eri puolilla valtakuntaa. Hongisto on eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan varapuheenjohtajana.

– Olen metsästys- ja kalastusharrastukseni kannalta nyt erityisosaamiseni ydinalueella, juuri siinä valiokunnassa, jossa päätetään sadoille tuhansille metsästäjille ja kalastajille tärkeistä asioista. Harrastuksistani on selvää hyötyä nykyisessä työssäni, toteaa uusi eräkerhon puheenjohtaja.

Nykyinen puheenjohtaja Markus Mustajärvi (vas.) jatkaa johtokunnassa. Varapuheenjohtajaksi valittiin edustaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.). Johtokunnassa jokaisella puolueella on edustajansa poislukien vihreät. Yksikään heidän kansanedustajistaan ei ole suorittanut metsästystutkintoa, mikä on ehtona jäsenyydelle.

Yhdistyksen tarkoituksena on järjestää metsästystä harrastaville kansanedustajille yhteistoimintaa sekä toimia yhdyssiteenä eduskunnan, muun yhteiskunnan ja muiden parlamenttien välillä metsästykseen liittyvissä asioissa.

Vaikka yhdistys on rekisteröimätön, niin sillä on omat säännöt ja se toimii yhdistyslain hengessä. Eräkerho on saanut viime vuosina eduskunnan kanslialta noin 1 500 euron toimintatuen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
6.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
8.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
9.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19
10.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää