
Perussuomalaisten Koponen tyrmää kokoomuskansanedustajan esittämät lisäsäästöt ammattikoulutukseen – ”Esitys on suorastaan typerä”
Kokoomuksen tuore kansanedustaja Henrik Vuornos esitti Ylen haastattelussa ammattikouluun lisää leikkauksia.
Kokoomuksen tuore kansanedustaja Henrik Vuornos esitti haastattelussa ammattikouluun lisää leikkauksia. Perussuomalaisten sivistysvaliokuntaryhmä tyrmää ehdotuksen alkuunsa.
– Ei todellakaan! Esitys on suorastaan typerä. Ammattikoulu on jo tehnyt vähintään oman osuutensa kansakunnan säästöjen eteen, sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen jyrähtää.
Sivistysvaliokunnan perussuomalaisten mukaan koulutustason nostoa ei tule hakea ammattikoulutuksesta leikkaamalla. He korostavat, että ammattikoulutus on avainasemassa koulutustason nostamisessa esimerkiksi väyläopintojen kautta.
– Kasvu syntyy maakunnissa, ja nimenomaan ammatillinen koulutus on avainasemassa osaamisen ja kasvun vahvistamisessa, sanoo valiokunnan jäsen Sara Seppänen.
Perussuomalaisten sivistysvaliokuntaryhmä huomauttaa, että työmarkkinoilla on tällä hetkellä vakava kohtaanto-ongelma. Korkea-asteelta valmistuneiden työttömyys on kasvanut samalla, kun suorittavan tason tehtävissä kärsitään merkittävästä työvoimapulasta. Ammattikouluilla on tärkeä rooli tämän ongelman ratkaisemisessa.
– Ammatillisessa koulutuksessa on turvattava lähiopetus, jotta osaaminen vastaa työelämän tarpeita. Oppisopimuskoulutusta on lisättävä erityisesti pienyritysten sukupolvenvaihdoksissa. Lisäksi korostan, että peruskoulun on varmistettava vahvat perustaidot, jotta ammattikoulussa voidaan keskittyä ammatillisiin taitoihin ja tietoihin, toteaa valiokunnan jäsen Jaana Strandman.
Perussuomalaisten sivistysvaliokuntaryhmä muistuttaa, että koulutuksen kehittämisessä on huomioitava koko koulutusjärjestelmän tasapaino. Panostukset korkeakoulutukseen eivät saa tapahtua ammattikoulutuksen kustannuksella, vaan molempia koulutuspolkuja on tuettava yhtäläisesti yhteiskunnan tarpeet huomioiden.
– Haluammeko me Suomeen suorittavan työn alaluokan, jossa tekijöinä on vain ulkomaalaisia? Minä en, ja siksi ammattikouluun ei pidä tehdä lisäleikkauksia, valiokunnan jäsen Laura Huhtasaari sivaltaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Kokoomuksen tuore kansanedustaja Henrik Vuornos esitti Ylen haastattelussa ammattikouluun lisää leikkauksia.
Viikon suosituimmat
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.
Pääministeripuolueena SDP:n ja Nasima Razmyarin toimintalinja olisi selvä: vihapuheesta vankilaan – mutta laittomasta maassaoleskelusta palkinto. Suomalaisille rajat sananvapauteen – mutta ei rajoja maahanmuutolle. Ja jos kritisoisit Razmyaria, joutuisit maksamaan kunnianloukkauksesta korvauksia, kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa.
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos selventää mamutusta komppaavalle ay-pomo Ismo Kokolle, että toki Suomessa bussit liikkuisivat aivan hyvin myös ilman maahanmuuttajia, tällöin vain kuljettajien palkat olisivat hieman korkeammat kuin nyt.
Kotien lisäksi sisätilojen viileydestä on huolehdittava sosiaali- ja terveydenhuollon hoitolaitoksissa sekä asumisyksiköissä, joissa hoidetaan kuumuuden vaikutuksille herkkiin väestöryhmiin kuuluvia, painottaa sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.
Ranska on päättänyt myöntää turvapaikkoja Gazan palestiinalaisille. Tie EU:n alueelle on nyt periaatteessa auki kahdelle miljoonalle uudelle pakolaiselle. Päätökseen on reagoitu voimakkaasti, sillä se voi johtaa pakolaistulvaan ja Hamasin terrroristien ujuttautumiseen Euroopan ytimeen.
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuore arvo- ja asennetutkimus osoittaa, että suomalaisten asenteet ovat siirtyneet selvästi oikeistolaisempaan suuntaan kuluneen vuosikymmenen aikana. Suomalaisista noin puolet (49 prosenttia) asemoi itsensä poliittisesti oikealle, vajaa kolmannes vasemmalle (31 prosenttia) ja viidesosa (19 prosenttia) keskelle.