

MATTI MATIKAINEN
Perusteltoilla kävi kunnon kuhina: “Perussuomalaiset osaavat keskustella ja tehdä asioita järjellä. Nyt pelataan liikaa tunteilla”
– Näytämme huomenna vielä kerran, että gallupit ovat väärässä, ulkoministeri Timo Soini sanoi tänään Helsingin Jakomäen ostoskeskuksen vaalitilaisuudessa.
Perussuomalaisten teltalla Jakomäessä oli runsaasti väkeä kuuntelemassa ehdokkaiden ajatuksia.
– Tämä on kuudes tapahtuma tänään, johon osallistun. Kyllä sen tuolla kentällä näkee, että perussuomalaisilla on vielä runsaasti kannattajia. Olemme riippumaton puolue, joka jakaa uusia näkemyksiä ja uskaltaa tehdä päätöksiä. Siksi meitä kannattaa äänestää, perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini sanoi.
Huolehditaan ensisijaisesti suomalaisista
Perussuomalaisten kuntavaaliehdokas Mari Rantanen sai Niki-koiran kainaloonsa kuvaa varten. Rantasen mielestä perussuomalaisia kannattaa äänestää sen takia, koska puolue vastavoima nykyiselle ideologialle.
– Nyt kaivataan faktoja, ja perussuomalaiset osaavat tuoda ne oikealla tavalla esille. Ensisijaisesti meidän täytyy huolehtia suomalaisista – erityisesti vanhuksista.
Rantanen myös sanoo, että perussuomalaiset ovat tavallisia ihmisiä, ja tuovat sen takia tavallisten ihmisten äänen valtuustoon kaikista tehokkaimmin. Keskeisiä teemoja valtuustossa on monia.
– Omaishoito on minulle läheinen asia, mutta olen huomannut, että nyt kansalaisia huolestuttaa erityisesti turvallisuus, Rantanen toteaa.
Heikoimmat otettava huomioon
Turvallisuus on Soinin puheessa keskeinen teema. Perjantai-aamuna tehdyt, Syyriaan kohdistuneet ohjusiskut ja Ruotsin iltapäivän terroriteko antoivat ulkoministerille paljon miettimisen aihetta.
– Kaikki terroristi-iskut ovat ehdottoman tuomittavia. Järkevä ulko- ja turvallisuuspolitiikka ovat tietenkin avainasemassa, mutta kun otamme yhteiskunnassa huomioon myös ne heikoimmat, takaamme turvallisemman tulevaisuuden.
Terroritekoja ennaltaehkäistävä
Puolustusministeri Jussi Niinistö on samaa mieltä. Ruotsin terrori-isku on pelottanut suomalaisia.
– On klisee sanoa, että pelon tunteelle ei voi antaa valtaa, mutta näin se vain on. Emme voi jäädä vain katsomaan mitä seuraavaksi tapahtuu.
Niinistön mukaan oikea tapa reagoida terrorismiin on saada tiedustelulainsäädäntöä koskevat muutosehdotukset päätökseen.
– Yksittäisiä terroristitekoja on vaikea ennaltaehkäistä, mutta jos poliisilla olisi enemmän oikeutta toimia tiedustelutehtävissä, myös ennakointi olisi helpompaa, Niinistö toteaa.
Haittamaahanmuuttoon puututtava
Muut perussuomalaisten ehdokkaat mainitsevat turvallisuuden tärkeyden, mutta paikallisetkin asiat saavat huomiota. Raimo Mattson haluaa jatkaa Malmin lentokentän ilmailumahdollisuuksia ja säilyttää Keskuspuiston.
Maahanmuuttoon liittyviin ongelmiin Mattson haluaisi myös keskittyä.
– Niin sanottuun haittamaahanmuuttoon on puututtava. Tarvitsemme maahanmuuttoa, mutta emme heitä, jotka eivät ole hyväksi Suomelle.
Realismia ja oikeita tekoja
Juhani Stranden taas toteaa, että perussuomalaiset osaavat keskustella ja tehdä asioita järjellä. Nyt pelataan liikaa tunteilla.
– Tarvitsemme realismia ja oikeita tekoja. Oma sukulaiseni oli viisi päivää syömättä, koska vanhustenhoito ei toimi. Ei tässä näin pitäisi käydä, Stranden sanoo.
VERA MIETTINEN
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalainen Helsinki: Lintukodon viimeiset hetket – Suomi-neito on vakavasti uhattuna

Joka iikka torille – vaalit ratkaistaan nyt! Makoisaa makkaraa käristävä puoluesihteeri Slunga-Poutsalo näyttää mallia Lohjalla

Soini: Käytä äänioikeutta – “että Suomi voi kehittyä ja pysyä turvassa”
Viikon suosituimmat

EU haluaa terveydelle haitallisen puunpolton aisoihin – saunojen ja takkojen piippuihin sähköiset savukaasujen puhdistimet
Brysselin vallan kammareissa oli 12. helmikuuta tarkoitus esitellä lakiluonnos, joka asettaisi entistä selvästi tiukemmat rajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen haitallisille hiukkaspäästöille vuodesta 2027 alkaen. Sitten otettiin järki käteen - ainakin toistaiseksi.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta
Yhdysvaltain varapresidentti Vance on sitä mieltä, että Eurooppa on vaarassa ajautua yhteiskunnalliseen itsemurhaan, koska liian monet Euroopan maat ovat kyvyttömiä tai haluttomia kontrolloimaan rajojaan. Vance on huolissaan siitä, että rajojensa valvonnan sijasta monet EU-maat haluavat mieluummin rajoittaa omien kansalaistensa sananvapautta. Hän mainitsi Saksan esimerkkinä maasta, joka on ajautumassa tuhoon massamaahanmuuton takia. Vancen mielestä massamaahanmuutto vaarantaa myös tavallisten amerikkalaisten työläisten oikeuden "amerikkalaiseen unelmaan".

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

YK:n tuomari sai tuomion naisorjan pitämisestä
Yhdistyneiden kansakuntien tuomari on tuomittu Iso-Britanniassa nuoren naisen pakottamisesta orjatyöhön.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa
Kevään kuntavaaleissa SDP:n listoilla on ainakin neljä ay-järjestön istuvaa tai entistä puheenjohtajaa. Teollisuusliiton puheenjohtaja, sekä viime talven poliittisten lakkojen ”ruuvin kiristäjänä” tunnettu Riku Aalto asettuu ehdolle Vantaalla. Myös monet SAK:laisten liittojen rivijäsenet ovat asettuneet ehdolle demarien tai vasemmistoliiton listoilta.

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta
Saksalainen feministinen aikakauslehti Emma kirjoittaa Ramadan-hypestä. Julkaisu kysyy, miksi ennen yksityisenä uskonnollisena juhlana vietetty Ramadan on muuttunut julkiseksi ilmiöksi. Suurissa kaupungeissa Ramadan on näkyvästi esillä katukuvassa valaistuksen ja paaston päättymisjuhlallisuuksien muodossa. Kaikkien muslimien mielestä tämä ei ole hyvä asia. Paasto oli ennen yksityisasia, aivan kuten viisi kertaa päivässä tapahtuva rukoileminen.