Helmikuussa ilmestyneen Perussuomalainen-lehden pääkirjoituksessa pohditaan, miksi historian tunnetuimman kavaltajan talo on tuomittu pysymään autiona.

”Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön. Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä. Kolmellakymmenellä hopearahalla, jotka kavaltaja sai, ostettiin savenvalajan pelto muukalaisten hautausmaaksi.”

Tuollaisia pohdintoja saimme lukea kymmenen päivää ennen Jyväskylän puoluekokousta kesäkuussa 2017. Hirttäytymisvertausta on julkisuudessa vatvottu paljon, mutta tuon sitaatin jälkimmäistä puoliskoa ei tätä ennen lainkaan.

Matteuksen evankeliumin mukaan Juudas Iskariot tosiaan hirttäytyi, mutta Uuden testamentin kirja Apostolien teot kuvaa hänen viimeiset hetkensä eri tavalla. Siinä kerrotaan, että Juudas hankki kolmellakymmenellä hopearahallaan maapalasen – savenvalajan pellon – mutta hän suistui alas jyrkänteeltä ja halkesi keskeltä kahtia. Asia tuli kaikkien Jerusalemin asukkaiden tietoon, ja peltoa alettiin kutsua Akeldamaksi, Veripelloksi. Karu loppu hahmolle, jonka nimi ”Juudas” on peräisin hepreankielisestä nimestä Juuda – ”Ylistetty”.

Aikalaiset totesivat lopuksi poismenneestä kavaltajasta: ”Tulkoon hänen talonsa autioksi, älköönkä siinä asukasta olko” sekä ”Ottakoon toinen hänen kaitsijatoimensa.” Kummallisen hyvin nämäkin lauseet sopivat tähän päivään.

Jeesuksen opetuslapsien joukossa näet kerrotaan olleen toinenkin Juudas. Iskariotille kävi miten kävi, mutta toisen, Juudas Taddeuksen tarina on myös mielenkiintoinen. Hän teki työtään kaikessa hiljaisuudessa, pitämättä itsestään sen suurempaa metakkaa. Hyvien tekojen tekeminen riitti hänelle, omalla nimellä ei ollut merkitystä. Taddeuksen elämä ei ollut ruusuilla tanssimista, vaan kerta toisensa jälkeen hänen oli noustava toivottomien olosuhteiden yläpuolelle. Taddeus nimettiin lopulta toivottomien tapausten ja mahdottomien tilanteiden suojelupyhimykseksi. Siinäpä mittapuuta.

+++

Raamattu on mielenkiintoinen opus. Moni ymmärtää sen tekstit kirjaimellisesti, osa tulkitsee niitä metaforina – siis vertauskuvina, ja osa ei piittaa kirjoituksista tuon taivaallista. Kukin voi tietenkin uskonnonvapauden nimiin vannovassa Suomessa valita oman tulokulmansa uskonasioihin.

Useimmat meistä pohtivat toisinaan uskonasioita ja kertomuksia vanhoilta ajoilta. Ja onhan tuo niinkin, ettei länsimaisen kulttuurin historiaa oikein voi hahmottaa ymmärtämättä kristinuskon jatkuvaa läsnäoloa ja sen hämmentävän vahvaa vaikutusta tapahtumien kulkuun.

Aivan kuten suuri osa tämän päivän populaarikulttuurin ilmentymistä, monet Raamatun kirjoituksista kieputtuvat hyveiden ja paheiden ympärille. Hyveitä ovat esimerkiksi viisaus, rohkeus, kohtuullisuus ja oikeudenmukaisuus, ja niiden vastakohtina seitsemänä kuolemansyntinä tunnetut ylpeys, kateus, ahneus, viha, mässäily, himo ja valheellisuus.

Ei ole sattumaa, että ihmiskunnan keskeisissä teoksissa ovat pääosissa juuri hyveet ja paheet. Teoksissa kuvatut ihmiset ovat tavallaan niiden ruumiillistumia. Politiikka on mitä suurimmassa määrin hyveiden ja paheiden kamppailua. Raaputa politiikan pintaa, esiin purskahtaa kateutta, ahneutta, vihaa ja valheita. Areena on ruma.

+++

Jyväskylän puoluekokouksen jälkeen kuulimme tällaisenkin: ”Kävelin ulos vallatusta kodistani”. Mahtoiko puhuja ymmärtää itse sanomansa sisältöä? Kyseessä kun ei ollut hänen oma kotinsa. Se oli ja on kaikkien perussuomalaisten yhteinen koti. Perussuomalainen puolue ei kuulu kenellekään yksittäiselle johtajalle. Perussuomalainen puolue kuuluu jäsenille. He ovat rakentaneet sen toisilleen, yhdessä. Samainen henkilö katsoi asialliseksi nimittää nettikansalaisia ”kottaraisenpönttöön tuijottelijoiksi”, työntekijöitä halventavaan sävyyn ”palkkarengeiksi” ja oman puolueensa pyyteetöntä kenttäväkeä ”vallankaappareiksi”.

Tällaisia kommentteja syntyy, kun ylimielisyys vedetään tappiin saakka. Mutta kuva on harhainen.

Poliittisille liikkeille valitaan johtajia sen vuoksi, että nämä helpottaisivat ihmisten elämää. Heitä ei valita sen vuoksi, että ihmiset palaisivat halusta päästä rakentamaan näiden kunniaksi patsaita, pytinkejä tai poliittisia koteja.

Johtaja on kansalaisten palvelija, ja hänen on toimittava kansalaisten eduksi. Ei toisinpäin. Joka ei tätä ymmärrä, on kovin pian entinen johtaja.

MATIAS TURKKILA