

LEHTIKUVA
Porvarihallituksen toimet purevat – ampumisten määrä Ruotsissa laski toista vuotta peräkkäin
Hallituksen toimet jengiväkivallan hillitsemiseksi tuottavat tulosta Ruotsissa. Ampumistapausten määrä laski viime vuonna 30 prosenttia. Ampumisten määrä väheni toista vuotta peräkkäin. Tilastoituja tapauksia oli edelleenkin paljon, peräti 270.
Aseväkivallan seurauksena kuoli 44 henkilöä, kun uhrien määrä edellisenä vuonna oli 54. Haavoittuneita oli 57, luku putosi puoleen edellisestä vuodesta.
– Oman arviomme mukaan väheneminen johtuu entistä paremmasta kyvystämme estää väkivallantekoja ennakolta, toteaa keskusrikospoliisin operatiivinen päällikkö Johan Olsson, jonka tausta on turvallisuuspalvelu Säpossa.
Taustalla parantunut tiedonhankinta
Poliisi on asteittain kahden viime vuoden aikana kehittänyt kykyään kerätä ja analysoida tietoa. Tämä koskee sekä tutkintatyötä että tekohin mahdollisesti syylllistyneiden rikollisten tavoittamista. Parhaimmillaan poliisi on epäiltyjen ovilla jo tunnin-parin kuluttua rikoksesta.
Poliisi on edistynyt myös kyvyssä yhdistellä hankkimiaan tietoja. Paikallispoliisi toimii luontevana osana ketjua tiedustelun sekä kansainvälisen tietojenvaihdon ohella.
– Rikollisuuden kehitys, jossa tekoja suunnitellaan ja tekijöitä rekrytoidaan sekä paikallisesti, digitaalisesti että kansainvälisesti edellyttää meitä toimimaan tällä tavoin, Olsson selventää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rikollisten digitaalinen rekrytointi tiedon keruu ja analysointi Johan Olsson tiedonhankinta aseväkivalta tiedustelu NOA säpo ampumiset rikollisjengit Jengirikollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ennakkovaroitus suomalaisille veronmaksajille: Yksi jengirikollinen maksaa yhteiskunnalle miljoonia ja tuhat jengirikollista miljardeja
Perussuomalaiset ovat vuosikaudet varoittaneet Ruotsin tiestä ja siitä, kuinka Suomessakin jengirikollisuus pian räjähtää käsiin. Taloudellisten tosiasioiden pitäisi saada hälytyskellot viimein soimaan hyssyttelijöidenkin päässä. Niinpä käsistä karannut jengirikollisuus kustantaa esimerkiksi ruotsalaisille veronmaksajille 322 miljardia kruunua seuraavan 15 vuoden aikana.

”Suomessa ei ole katujengiongelmaa” – poliisin erikoisryhmä tutkii mahdollista jengimurhaa Espoossa
Poliisin katujengitutkintaryhmä tutkii ensimmäistä eteensä tullutta murhaa. Murhan uhri on poliisin mukaan alle 20-vuotias mies. Hänet ammuttiin hengiltä puoliltaöin Espoon Suvelassa yleisellä paikalla.

Ruotsin romanit pakenivat jengirikollisuutta Suomeen – ”Hyvinkää on huippuhyvä paikka”
Jengirikollisuus on saanut Ruotsissa aikaan aivan uudenlaisen ilmiön. Nyt klaanien ja jengien tieltä maasta pakenevat romanit.

Käsikranaattien käyttö tuplaantui Ruotsin jengisodissa – helpompaa kuin räjähteiden valmistus omaan käyttöön
Rikollisjengit ovat siirtymässä pois itsevalmisteltuista räjähteistä ja käyttävät iskuissaan yhä useammin käsikranaatteja. Syynä on se, että varastettuja räjähdysaineita on yhä hankalampaa löytää pimeiltä markkinoilta. Ja käsikranaatti on heti valmis käyttöön.

Jengiväkivallan kaikki kustannukset selvitetään – yhden ampumisen suorat kulut 75 miljoonaa kruunua

Ministeri Ranne: Maahanmuuttopolitiikan kiristäminen ennaltaehkäisee jengirikollisuutta
Ennaltaehkäiseminen onkin avainsana, sillä Ruotsissa on jo nähtävissä laajamittaisen maahanmuuttopolitiikan yhteiskunnalliset seuraukset.
Viikon suosituimmat

Varapresidentti Vance puolusti sananvapautta ja demokratiaa – europoliitikot pöyristyivät
Yhdysvaltain varapresidentti piti perjantaina Münchenin turvallisuuskonferenssissa puheen, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Valtamedia ja EU-poliitikot pitävät sitä "hyökkäyksenä" Eurooppaa vastaan. Monet tavalliset ihmiset pitävät J. D. Vancen sananvapautta ja demokratiaa puolustanutta puhetta vaikuttavimpana puheenvuorona mitä Euroopassa on pitkään aikaan kuultu.

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?
Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.

Tutkimus: Brittinuoret pitävät maataan rasistisena – vain joka kymmenes olisi valmis sotimaan maansa puolesta
Puolet brittinuorista pitää maataan rasistisena ja vain joka kymmenes taistelisi maansa puolesta. Maahanmuutto on muuttanut yhteiskuntaa ja Lontoossa joka kahdestoista kadulla vastaan tulija on maassa laittomasti. Kansanedustaja Vigelius näkee tässä "woken ja länsimaisen itseinhon tuhoisat seuraukset".

Suomi tuskin saavuttaa hiilineutraalisuustavoitetta 2035 – Purra: Liian tiukille viety ilmastopolitiikka entistäkin järjettömämpää
Edellisen hallituksen aikaan linjattu hiilineutraalisuustavoite 2035 on koko ajan epätodennäköisemmin saavutettavissa, sanoo tuoreessa videoviestissään perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra. Suomen ei tavoitteen takia tule ryhtyä sille itselleen vahingollisiin toimiin.