Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

PS-kansanedustaja Mika Raatikainen Suomen kansainvälisen kriisihallinnan poliisit ry:n puheenjohtajaksi

23.04.2018 |09:53

Perussuomalaisten poliisikansanedustaja Mika Raatikainen valittiin yksimielisesti lauantaina Tampereella pidetyssä Suomen kansainvälisen kriisihallinnan poliisit ry:n vuosikokouksessa yhdistyksen puheenjohtajaksi.

Yhdistyksen tarkoituksena on mm. valvoa kansainvälisissä tehtävissä olevien ja olleiden poliisien etuja ja toimia yhdyselimenä kansainvälisiin tehtäviin liittyvissä asioissa.

Raatikainen kertoo olevansa iloinen valinnastaan ja toteaa, että kyse on kivenkovan ryhmän nokkamiehenä toimimisesta.

– Nämä naiset ja miehet ovat sitä eliittiä, joka ei huutele sohviltaan, vaan laittaa kaiken peliin lähtiessään kriisialueille auttamaan.

Hän myös korostaa, että poliisi ei ole poliittinen eikä valinnassa ole kyse poliittisesta kannanotosta, vaan Raatikaisen yli kymmenen vuoden kansainvälisissä tehtävissä toimimisen tuoman kokemuksen hyödyntämisestä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
4.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
6.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
7.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
8.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
9.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää