Artikkeli kuva

Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Asseri Kinnunen. / MATTI MATIKAINEN

PS-nuoret kummeksuvat Helsingin Sanomien juttua – ”On vaikeaa nähdä, miten erotettujen puheet voisivat toimia todisteena sen puolesta, mitä järjestön istuva johto ajaa”

12.01.2019 |22:56

”Helsingin Sanomat esitti tänään lauantaina Perussuomalaisten nuorisojärjestöstä varsin raflaavia väitteitä. Toimituksilla on toki oikeus valita käyttämänsä ilmaisut, mutta olisi hyvä, että media pidättäytyisi käyttämästä leimoja, joilla ei ole katetta. HS korjasikin aamupäivän aikana uutisensa pahimpia ylilyöntejä, mikä on tietenkin positiivista.” Näin toteaa PS-nuorten puheenjohtaja Asseri Kinnunen tiedotteessa.

Nuorisojärjestö huomauttaa, että HS-uutinen tukeutuu pääasiassa henkilöiden kommentteihin, jotka on joko erotettu kokonaan tai väliaikaisesti järjestöstä.

– On vaikeaa nähdä, miten erotettujen puheet voisivat toimia todisteena sen puolesta, mitä järjestön istuva johto ajaa.

– Emme tunnista sitä kuvaa, minkä HS järjestöstämme yrittää antaa. Toki kerroimme asiasta toimittajalle, mutta hän näytti olevan kiinnostunut osoittamaan oman ennakkokantansa todeksi. Jälki on sen mukaista. Kannustammekin kaikkia ottamaan Perussuomalaisista Nuorista itse selvää. Tutustu, saatat yllättyä positiivisesti.

Rasismikeskustelu alkaa aina, kun maahanmuuttajat jäävät kiinni törkeistä rikoksista

Nuorisojärjestö oudoksuu myös Helsingin Sanomien tapaa avata säännönmukaisesti rasismia, fasismia tai vastaavaa koskeva keskustelu aina välittömästi sen jälkeen, kun turvapaikanhakijat tai maahanmuuttajat ovat jääneet kiinni törkeistä rikoksista.

– Jos lehti on kiinnostunut yhteiskuntarauhan säilyttämisestä, sen kannattaisi harkita toisenlaista lähestymistapaa tällaisten rikosten käsittelyssä. Nyt käydään niiden kimppuun, jotka yrittää asiasta varoittaa. Oulun kammottava rikossarja on käsiteltävä perusteellisesti. Asiapohjalta. Sen verran olemme uhreille velkaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
3.
Suomen uutiset logo

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä

19.03.2026 |18:29
4.
Suomen uutiset logo

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”

20.03.2026 |18:26
6.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää