PS-Nuoret: Terrorismi kitkettävä Euroopasta!

07.04.2017 |20:42

Perussuomalaiset Nuoret tuomitsee Tukholmassa tapahtuneen raukkamaisen iskun ja lähettää suruvalittelunsa uhrien omaisille. Ruotsin pääministerin mukaan kaikki merkit viittaavat terrori-iskuun.

Euroopassa on tapahtunut viime aikoina lukuisia terrori-iskuja, joista tällä viikolla kohteena ovat olleet Pietari ja Tukholma.

– Puheiden lisäksi edellytämme päättäjiltä toimenpiteitä, joilla estetään iskut ja taataan suomalaisten turvallisuus. Esimerkiksi suurmoskeijaan liittyvät turvallisuusuhat tulee selvittää perinpohjaisesti. Ylipäänsä taloudelle ja turvallisuudelle haitallinen, sosiaaliturvaperusteinen maahanmuutto täytyy lopettaa, vaatii Perussuomalaisten Nuorten 1. varapuheenjohtaja Toni Ahva.

Ulkomaalaisvalvontaa lisättävä

Perussuomalaiset Nuoret vaatii, että ulkomaalaisvalvontaa lisätään. Laittomasti maassa oleskelevat ovat turvallisuusriski, koska heidän oleskelustaan tai motiiveistaan ei ole viranomaisilla mitään tietoa. Lisäksi PS-Nuoret esittää, EU:n sisärajoille palautetaan rajatarkastukset maahantulijoiden kontrolloimiseksi.

– Meidän tulee puolustaa länsimaalaisia arvoja ja tapaamme elää. Nyt tarvitaan unelmahötön sijaan tekoja. Rajatarkastukset tulee palauttaa välittömästi ja viranomaisille tulee antaa tarvittavat resurssit ääri-islamin ja terrorismin kitkemiseen. Kansallisvaltion tärkein tehtävä on suojella kansalaisiaan, vaatii Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Sisäministeri Rantanen: Maassa ei voi olla yhtä aikaa avoimet rajat ja korkea sosiaaliturva

08.03.2025 |10:38
6.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
7.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
9.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
10.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää