

Muslimiveljeskunnasta kertova raportti on ladattavissa MSB:n sivuilta. / MSB
Viranomaisraportti: Muslimiveljeskunta rakensi verorahoilla Ruotsiin salaisen, rinnakkaisen yhteiskunnan
RUOTSI | Veronmaksajien rahaa kanavoidaan maailman suurimman islamilaisen, uskonnollispoliittisen salayhteisön ruotsalaisen haaran rahoittamiseen. Kyseessä on Ruotsin muslimiveljeskunta. Näin todetaan Ruotsin oikeusministeriön alaisen hallintoviranomaisen MSB:n viime vuoden lopulla julkaisemassa raportissa.
Muslimiveljeskunta on maailmanlaajuinen, poliittista islamia edistävä verkosto, joka on voimistunut 2010 alkaneen arabikevään aikana. Useat maat pitävät veljeskuntaa terrorijärjestönä.
Muslimiveljeskunta toimii enemmän tai vähemmän salassa ulkopuolisilta, salaisena rakenteena osana maailmanlaajuista salaseuramaista verkostoa. Se on luonteeltaan enemmän uskonnollispoliittinen veljeskunta kuin perinteinen järjestö tai yhdistys. Muslimiveljeskunnan jäsenyyttä ei paljasteta ulkopuolisille.
Raportin mukaan muslimiveljeskunta pyrkii edustamaan muslimeita Euroopassa tilanteissa, joissa virallinen yhteiskunta tahtoo dialogia muslimiyhteisöjen kanssa. Raportti mainitsee tällaisiksi tilanteiksi mm. terrori-iskujen jälkihoidon. Rooli portinvartijana antaisi muslimiveljeskunnalle myös mahdollisuuden kontrolloida sitä, miten islamia julkisuudessa kuvataan. Se voisi myös esittää väitteitä kaikkien muslimien puolesta.
Vuosien kuluessa Ruotsin muslimiveljeskunta ja sitä lähellä oleva monenkirjava joukko bulvaaninomaisesti toimivia lähiyhteisöjä ovat onnistuneet luomaan määräävän aseman Ruotsin valtion avustuksella toimivana kansalaisyhteiskunnan muslimiosan edustajana.
Ruotsin muslimiveljeskunnalla on ollut hallinnollinen vastuu osastojen rakentamisesta sekä Norjassa että Suomessa. Tanskassa on näistä poiketen ollut oma paikallinen haarayhteisönsä.
Geopoliittisiin konflikteihin erikoistunut tutkija Alan Salehzadeh uskoo, että Helsingin Kalasatamaan kaavailtu suurmoskeija on muslimiveljeskunnan ajama projekti.
– Vedenpitäviä todisteita on vaikea esittää, sillä muslimiveljeskunta ei jaa jäsenkortteja. Muslimiveljeskunta on maailmanlaajuinen, poliittista islamia ajava verkosto. Heillä on kaikkialla sunni-maailmassa omia moskeijoita ja järjestöjä, sekä vankka tukijajoukko Euroopan muslimeiden parissa, Suomessakin, Salehzadeh kirjoitti.
MATIAS TURKKILA
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vuokrarästejä, velkomustuomioita ja vouti kintereillä: Suomen islamilainen neuvosto määrättiin häädön uhalla pois toimitiloista

Evankelisluterilaisella kirkolla on tuntuva rooli Helsinkiin kaavaillun suurmoskeijahankkeen valmistelussa. Kirkkohallituksen rahoittama yhdistys on edistänyt tonttivarausta yhdessä muslimiyhdistysten kanssa
Viikon suosituimmat

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











