Eilisessä välikysymyskeskustelussa pääministeri Jyrki Katainen vakuutteli, että Euroopassa kasvu jo orastaa ja että Suomessakin nousu on aivan kulman takana. Näin ollen hallituksen mukaan mitään merkittäviä uusia toimia talouskasvun ja työllisyyden parantamiseksi ei tarvita. Tämän päivän talouden tilastojulkaisut kertovat kuitenkin täysin päinvastaista tarinaa kuin mitä pääministeri Katainen eilen kertoi. Suomi on valahtanut takaisin taantumaan ja Euroopassa ainoastaan Saksassa on kasvu kunnolla alkanut.
Ilman talouspolitiikan pikaista käännöstä, ei merkittävää muutosta parempaa ole tiedossa Suomessa vielä pitkään aikaan. Hallituksen on pikaisesti peruttava ainakin kaikkein järjettömimmät päätökset, kuten lapsilisien ja eläkeindeksien leikkaukset, ja käytettävä jo päätetyt 1,9 miljardin euron omaisuudenmyynnit kokonaisuudessaan talouskasvun ja työllisyyden edistämiseen. SDP:n tuore puheenjohtaja Antti Rinne kävi kampanjaansa nimenomaan työllisyys ja talouskasvu -teemalla, joten miksi hän odottelee vilttiketjussa tumput suorina, kun maamme on suistumassa kriisiin? Emme voi odottaa kuukausikaupalla minihallitusneuvotteluja, vaan töihin talouden kääntämiseksi on lähdettävä heti.
Jari Lindström
perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?