Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Turvapaikanhakijoiden määrä selvässä laskussa – Maahanmuuttovirasto arvioi Suomeen saapuvan yhä vähemmän hakijoita

26.06.2025 |11:03

Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä on kääntynyt laskuun, selviää Maahanmuuttoviraston kesäkuussa 2025 päivittämästä ennusteesta. Tammi-toukokuun aikana jätettiin vain 771 ensimmäistä turvapaikkahakemusta, mikä on 26 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana viime vuonna.

Maahanmuuttoviraston tuoreimman arvion mukaan koko vuoden 2025 hakemusmäärä jää 1 500–2 500 hakemukseen, ja vastaavaa määrää odotetaan myös vuodelle 2026.

– Arviota laskettiin aiemmasta, sillä kuluvan ja ensi vuoden aikana ei ole näköpiirissä tekijöitä, joiden perusteella hakemusmäärän voisi odottaa kasvavan nykyiseen verrattuna. EU-alueen viime vuotta rauhallisempi turvapaikanhakijatilanne ja Schengen-alueen sisärajatarkastukset todennäköisesti pitävät Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrän maltillisena, kertoo Maahanmuuttoviraston kehitysjohtaja Johannes Hirvelä Migrin tiedotteessa.

Vaikka turvapaikkahakemusten kokonaismäärä EU:ssa on edelleen korkealla, Suomi näyttäytyy nyt aiempaa vähemmän houkuttelevana kohdemaana.

Myös työperäiset ja tilapäisen suojelun hakemukset vähentyneet

Laskua nähdään myös muissa hakijaryhmissä. Ensimmäisiä työperusteisia oleskelulupahakemuksia jätettiin tammi-toukokuussa 2025 yhteensä 5 327, mikä on noin 23 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tilapäisen suojelun hakemuksissa nähtiin myös 19 prosentin lasku, kun alkuvuodesta jätettiin 3 310 hakemusta.

Toisaalta opiskeluperusteinen maahanmuutto on jatkanut kasvuaan, ja opiskelijoiden oleskelulupahakemuksia jätettiin alkuvuonna yli 4 700 kappaletta, mikä on kolme prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Antikainen: Itärajan kautta tulleita turvapaikanhakijoita syyllistynyt vakaviin rikoksiin – vihervasemmisto haluaa pitää heitä hätääkärsivinä, kutsuu Suomeen lisää ja vastustaa edelleen rajalakia

29.01.2025 |17:50
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?

19.05.2026 |11:50
3.
Suomen uutiset logo

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun

21.05.2026 |11:00
6.
Suomen uutiset logo

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa

18.05.2026 |13:51
10.
Suomen uutiset logo

BBC kertoi köyhistä isistä, jotka myyvät 5- ja 7-vuotiaita tyttäriään – tyttöjen kohtalo lapsimorsiamina jäi kertomatta

22.05.2026 |16:07

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää