
Junnila kertoo perustuslakivaliokunnan päätöksestä: ”Itäraja pysyy säpissä ja Venäjän työntämät turvapaikanhakijat sen takana”
Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Vilhelm Junnila (ps.) kertoo, että rajaturvallisuuslaki voidaan säätää poikkeuslakina eikä ole ehdotonta estettä päättää asiasta kiireellisessä menettelyssä. ”Itäraja pysyy säpissä ja Venäjän työntämät turvapaikanhakijat sen takana”, Junnila summaa.
Eduskunnan perustuslakivaliokunta kertoi tänään tukevansa hallituksen esitystä rajaturvallisuuslain voimassaolon jatkamiseksi.
Valiokunnan pääätös tarkoittaa sitä, että nykylain voimassaoloa voidaan jatkaa samoin edellytyksin kuin aikaisemminkin. Eduskunnan täysistunto voi hyväksyä ensin kiireellisyyden 5/6 enemmistöllä ja sen jälkeen päättää asiasta 2/3 enemmistöllä.
Nykyisen rajaturvallisuuslain rajoitettu poikkeus päättyy heinäkuussa. Uudella lailla rajan turvallisuudesta huolehdittaisiin vuoden 2026 loppuun. Asiasta äänestettiin valiokunnassa luvuin 14-3.
Valiokunnan toinen perussuomalaisten jäsen Onni Rostila totesi valtion täysivaltaisuuden olevan valtion ja perustuslain keskeinen toimintaperiaate ja perusratkaisu ja tässä tapauksessa valiokunnan enemmistö siis katsoi, että sen suojaaminen tekee poikkeuslain hyväksyttäväksi ja välttämättömäksi. Rostilan mukaan ”eri ihmisoikeussopimuksiin liittymällä Suomi ei ole tarkoittanut luovuttaa täysivaltaisuuttaan siten, ettei Suomi enää voisi reagoida tällä tavalla vihamielisen valtion vaikuttamiseen ja rajakontrollin menettämiseen ääritapauksessa.”
Enenmmistön kantaa vastaan äänestivät vasemmistoliitto ja vihreät sekä yksi edustaja sosialidemokraateista. Johannes Yrttiaho (vas.), Fatim Diarra (vihr.) ja Elisa Gebhard (sdp.) jättivät lausuntoon eriävän mielipiteen. Kaikki muut puolueet tukivat sisäministeri Mari Rantasen esittelemää lakia.
Itäraja pysyy säpissä ja Venäjän työntämät turvapaikanhakijat sen takana. Päätimme perustuslakivaliokunnassa, että rajaturvallisuuslaki voidaan säätää poikkeuslakina eikä ole ehdotonta estettä päättää asiasta kiireellisessä menettelyssä. Tämä tarkoittaa, että nykylain… pic.twitter.com/WmrM0Uv7LU
— Vilhelm Junnila (@vilhelmjunnila) April 11, 2025
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














