

LEHTIKUVA
PS-valtuutettu Vallin Tamperelainen-lehdessä: Metropoliksi pyrkiminen tulee kalliiksi veronmaksajille – ”Kaupungilla ilmeinen johtajuusongelma”
Edellisen pormestarin aikana Tampereella alkoi vimmainen rakentaminen ja investoiminen. Velkarahaa on kylvetty mitä mielikuvituksellisimpiin hankkeisiin. Kallispalkkaisten konsulttien säestyksellä on julistettu, että Tampereesta tehdään ”metropoli”, kirjoittaa perussuomalaisten Tampereen kaupunginvaltuutettu Veikko Vallin Tamperelainen-lehden kolumnissaan.
-Käytännössä se tarkoittaa, että Tampereesta pyritään tekemään Helsinki. Nopeasti. Maksoi mitä maksoi. On saatava tunneleita, ratikoita, areenoita, parkkiluolia, maauimaloita ja museoita, ja kaikki heti. Velaksi tietenkin, koska kaupungin kassassa ei ole rahaa kuin alle kuukauden käyttömenoihin.
– Koko 2010-luvun Tampere on jo elänyt velaksi, vaikka meillä on viiden suurimman kaupungin korkeimmat veroprosentit. Tampere siis verottaa kaupunkilaisia enemmän kuin muut suuret kaupungit, mutta rahamme eivät silti riitä. Jossain on jotain vikaa.
Tampere tekee miinusta vuodesta toiseen
Vallinin mukaan helppo selitys kuuluu, että ”ne valtionosuudet ja kansainväliset suhdanteet”.
– Se selitys ei ole uskottava, koska muut Suomen suuret kaupungit pärjäävät tässäkin olosuhteessa. Vain Tampere tekee miinusta vuodesta toiseen.
– Yrityselämässä jatkuva tappion tekeminen tarkoittaa huonoa johtajuutta. Kaikki muu on selittelyä. Mielestäni asia on samoin myös suurissa kaupungeissa. Jos kasvavaa kaupunkia pitää jatkuvasti velkaannuttaa, on strategiassa jotain vikaa, kaupunginhallituksen jäsen Vallin huomauttaa.
Rahojen riitettävä lakisääteisiin palveluihin
Uusi kaupunginhallitus on palkannut konsultit laittamaan Tampereen talouden tasapainoon.
– Oma osaaminen ei riitä. Myös johtajuusongelma on ilmeinen. Tamperetta johtavat konsultit taustalta. Vihervasemmiston suunnalta useimmin kuulemani laiska ratkaisu talouden tasapainottamiseen kuuluu ”nostetaan veroja”, Vallin ihmettelee.
– Miten taloutta sitten tasapainotetaan viisaasti? Ensiksi pitäisi katsoa, että rahat riittävät lakisääteisiin palveluihin. Mistään mikä liittyy kaupunkilaisten terveyspalveluihin, ei pitäisi leikata.
Kaikkia ei-lakisääteisiä menoja tarkasteltava kriittisesti
Vallinin mielestä ylisuuria investointeja, kuten ratikan kakkososaa, tulisi siirtää 5–10 vuotta.
– Tampereen kasvua voidaan palvella myös edullisemmalla bussiliikenteellä, kunnes saamme käyttökokemuksia ratikan ykkösosasta. Nyt näyttää siltä, että ratikasta on tulossa 15 miljoonan euron vuotuinen pysyvä kivireki veronmaksajien vedettäväksi.
– Kolmanneksi, kaikkia ei-lakisääteisiä menoja pitäisi tarkastella kriittisesti. Tukia ja avustuksia tulisi leikata ja byrokratiaa keventää, vaikka ne olisi vuosien varrella kuinka betonoituja. Yksi selkeä puolen miljoonan euron säästökohde on apulaispormestarien virkojen lakkauttaminen. Poliittisia suojatyöpaikkoja ei pitäisi Tampereella olla yhtään veronmaksajien rasitteena, Vallin toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tony Halmeen väkivahva tukimies Veikko Vallin palaa juurilleen – liittyy Tampereen PS:n valtuustoryhmään
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Etnistä erityiskohtelua Britanniassa: Sikhi puukotti hengiltä brittiopiskelijan – poliisi laittoi kuolevan käsirautoihin
Southamptonissa puhkesi rajuja mielenosoituksia, kun paikallisen opiskelijan puukotuksesta julkaistiin poliisin haalarikameralla taltioima video. Poliisi laittaa kuolevan käsirautoihin, koska puukottaja syyttää tätä rasistisesta hyökkäyksestä. Nyt Britanniassa selvitetään, mikä rooli etnisellä erityiskohtelulla oli traagisissa tapahtumissa.

Hälyttäviä tilastoja Suomen vankiloista ‒ oikeusministeri Meri selvittää ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä
Ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä selvittävän tutkimuksen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.

SDP tuhoaa hyvinvointiyhteiskunnan peruspilarit – Tavio: ”Mikä demareita oikein vaivaa?”
Perussuomalainen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio arvostelee sosiaalidemokraattien linjaa ja syyttää demareita työn ja yrittämisen edellytysten heikentämisestä. Tavio korostaa Facebook-videollaan, että hyvinvointiyhteiskunnan palvelut rahoitetaan vain työllä ja yrittämisellä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













