

Puoluebarometri: Perussuomalaisten imago parantunut reippaasti
Perussuomalaisiin suhtaudutaan selvästi positiivisemmin kuin vajaat puoli vuotta sitten lokakuussa 2018. Puolueeseen positiivisesti suhtautuvien suomalaisten määrä on kasvanut kuudella prosenttiyksiköllä. Näin kertoo tuore, puolivuosittain julkaistava puoluebarometri.
Kantar TNS Oy:n tekemässä puoluebarometrissä arvioitiin suomalaisten suhtautumista puolueisiin.
Vihreillä paras imago
Suomalaiset suhtautuvat myönteisimmin Vihreään liittoon. 45 prosenttia suhtautuu siihen tällä hetkellä erittäin tai melko myönteisesti. Sosialidemokraatit saavat kansalta lähes yhtä lämpimän vastaanoton (42 %).
Kaikkiaan 35 prosentin käsitys kokoomuksesta on vähintään melko positiivinen. 34 prosentilla on vastaavia ajatuksia keskustasta. Melkein yhtä moni (32 %) ajattelee vasemmistoliitosta myönteisesti. Perussuomalaiset herättää suurista puolueista tällä hetkellä vähiten positiivisia ajatuksia (24 %) suomalaisissa.
Perussuomalaisiin (ero +6 %-yksikköä) ja vihreisiin (+3) suhtaudutaan positiivisemmin kuin vajaat puoli vuotta sitten (lokakuussa 2018). Suomalaisten näkemykset vasemmistoliitosta (ero -5 %-yksikköä) puolestaan ovat hieman kielteisemmät kuin viime syksynä. Keskustan, kokoomuksen ja SDP:n osalta tilanne on käytännössä
muuttumaton.
Lukujen muutos vuodesta 2014
Kun tuoreita tuloksia vertaa lokakuuhun 2014, havaitsee että kahdeksan prosenttiyksikköä useampi suhtautuu nyt myönteisesti SDP:hen. Vihreistä ajattelee myönteisesti tällä hetkellä 15 prosenttiyksikköä useampi kuin silloin. Myös suhtautuminen vasemmistoliittoon on tällä hetkellä positiivisempaa kuin syksyllä 2014 (ero + 4 prosenttiyksikköä).
Keskustaan myönteisesti suhtautuvia on nyt 13 prosenttiyksikköä vähemmän kuin syksyllä 2014. Perussuomalaisten lasku vuodesta 2014 on kolme prosenttiyksikköä.
Kokoomuksesta ajatellaan tällä hetkellä täysin samalla tavalla kuin lokakuussa 2014.
Pitkällä aikavälillä (syksystä 1992) SDP:n tuore tulos on sen toiseksi paras. Vastaavana ajankohtana Vihreään liittoon on suhtauduttu nykyistä myönteisemmin vain kahdesti. Vasemmistoliitokin tuorein tulos on erittäin hyvä, kun sitä vertaa aiempiin tutkimuksiin. Nyt saavutettu on koko aikasarjan toiseksi paras noteeraus.
Hallitus vs oppositio
Hallitus on toiminut hyvin kahdeksan ja melko hyvin 27 prosentin mielestä. Runsas neljäsosa (27 %) pitää sen toimintaa melko huonona, yhtä monen (27 %) antaessa sille huonon arvosanan.
Oppositio on kansalaisten mielestä selvinnyt hieman heikommin kuin hallitus. Viisi prosenttia arvioi opposition onnistuneen tehtävässään hyvin, 25 prosenttia melko hyvin. 17 prosentin mielestä se on onnistunut huonosti esittäessään vaihtoehtoja hallituksen politiikalle. 38 prosenttia ajattelee sen toimineen melko huonosti. Toisaalta oppositiota koskevat arviot ovat parantuneet lokakuusta 2015 lähtien. Melkein joka kerta tyytyväisiä on löytynyt enemmän kuin edellisessä mittauksessa. Tuore tulos on nykyopposition paras noteeraus.
Kaikkien oppositiopuolueiden kannattajien selkeät enemmistöt ilmaisevat tyytymättömyytensä hallituksen toimintaan. Valtaosa sosialidemokraateista (83 %) ja vasemmistoliittolaisista (80 %) suhtautuu hallituksen toimintaan kielteisesti. Perussuomalaisista samoja ajatuksia on 71:llä ja vihreistä 73 prosentilla.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.

Hekan johto vähättelee Airbnb-huijausta: ”Tullut ilmi tapauksia” – tilastot ja toimet vasta ensi viikolla
“Supermajoittaja” on vuokrannut eteenpäin kaupungin tuettua vuokra-asuntoa Airbnb-palvelussa kertoi Verkkouutiset, perustaen uutisensa kaupunginvaltuutettu Otto Meren havaintoihin. Hekan asuntojen jälleenvuokraus on kielletty, joten kohu oli valmis. Vasta ensi viikolla Heka julkistaa omat tilastonsa mahdollisista väärinkäytöksistä sekä toimenpiteensä.

















