Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra totesi Ylen vaalitentissä, että kasvutoimia käsitellään ikään kuin ne olisivat muodollinen hokema. Purra muistutti, että hallitus on tehnyt hartiavoimin töitä julkisen talouden kuntoon laittamiseksi suomalaisten hyväksi.
– Tämä hallitus on tehnyt alusta asti kasvutoimia ja uudistuksia enemmän kuin yksikään hallitus tässä maassa vuosikymmeniin. Samaan aikaan me olemme tehneet sopeuttamistoimia, Purra totesi.
Hän korosti, että uudistukset työmarkkinoilla, luvituksen helpottamisessa ja verotuksessa muodostavat kokonaisuuden, joka tukee talouskasvua. Purra huomautti, että SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman keskittyy liiaksi yksittäisiin lukuihin.
– Antti Lindtman tekee aina saman virheen keskittymällä vain siihen, mikä näkyy viivan alla. Kyllä te oikeasti fiksuna ihmisenä ymmärrätte, että tämä tilanne ei ole syy sille, ettei meidän toimemme näy. Ne eivät yksinkertaisesti häviä mihinkään. Jos teistä tulee pääministeri, niin teidän hallituksenne tulee nauttimaan tämän hallituksen tekemistä toimista, Purra jatkoi.
Opposition kritiikki saa kyytiä
Nykyhallitus on Purran mukaan toteuttanut konkreettisia toimia talouskasvun ja sopeutuksen eteen, vaikka oppositio keskittyy lähinnä kritiikkiin.
– Toivottavasti kotikatsomoissa joku on tehnyt laskelmaa siitä, kuinka paljon opposition luettelemat toimet maksavat. He vaativat juuri, että hallitus tekee vielä 1,4 miljardia lisää toimia. Heidän omat ehdotuksensa siihen, mitä hallitus on tehnyt, on käytännössä, että kaikkea vastustetaan, Purra sanoi.
Vaalitentissä keskusteltiin tiukasti ensi vuonna voimaan astuvasta yhteisöveron alentamisesta ja seuraavan vaalikauden sopeutuksista. Oppositio on vaatinut hallitukselta jatkotoimia säästöjen suhteen kevään kehysriihessä.
– Sadat miljoonat vilkkuvat päässäni, kun kuuntelen heidän puheenvuorojaan. Kuinka monta kertaa olette käyttäneet yhteisöveron kevennyksen, joka on vasta tulossa? Entä tunnin juna, johon ei ole laitettu käytännössä lanttiakaan, Purra huomautti.