Artikkeli kuva

Perussuomalaisten Riikka Purra eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 17. joulukuuta 2019. / LEHTIKUVA

Viikon 2/2020 luetuin

Purra: Miksi maahanmuuttaja-alojen väärinkäytöksiä katsotaan läpi sormien?

07.01.2020 |22:05

Ruotsalaislehti Expressen kertoo tänään Ruotsissa jatkuvasti lisääntyvästä maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden hyväksikäytöstä, jutun mukaan suoranaisesta orjatyöstä. Ongelmaa esiintyy monella alalla, ravintoloista autokorjaamoihin, yleensä maahanmuuttajien yrityksissä. Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra ottaa asiaan kantaa tiedotteessaan.

– Ongelma ei ole uusi, mutta viime vuosina siitä on alettu puhua enemmän. Useat ruotsalaiset tutkivat journalistit ovat selvittäneet valtavia väärinkäytöksiä. Expressenin jutussa toimittaja kertoo, miten kuluttaja voi huolehtia siitä, ettei ainakaan tukisi tällaisia yrityksiä, Purra avaa.

– Ongelma ei tietenkään koske vain työnteon rikkomuksia, kuten alipalkkausta, vaan muutakin, kuten oleskelulupiin liittyviä väärinkäytöksiä, lumeliittoja, veronkiertoa ja niin edelleen.

Ongelma kasvussa myös Suomessa

Purran mukaan ongelma on valitettavasti totta myös Suomessa.

– Tästä ovat raportoineet muun muassa Avi, SAK ja Rikosuhripäivystys. Merkittävä osa tarkastuksista osoittaa väärinkäytöksiä ja rikkomuksia. Mediaan tulevat vain räikeimmät, Purra sanoo ja viittaa etnisiin ravintoloihin liittyviin ongelmiin.

– Jostain syystä asian esille tuominen nostattaa edelleen kauhean vastalausemyrskyn maahanmuuton kannattajien joukossa. He väittävät, että tällä ei ole mitään tekemistä maahanmuuton vaan työmarkkinoiden kanssa. Tietääkseni suomalaiset ja ruotsalaiset työmarkkinat ja työntekijän asema ovat kuitenkin vuosikaudet olleet erinomaisella tolalla, Purra ihmettelee.

Minimipalkka ei korjaa ongelmaa

– Ongelmaa ei onnistuta korjaamaan minimipalkkalainsäädännöllä, jota erityisesti vasemmistopuolueet usein ehdottavat. Ihmiset, jotka eivät noudata lainsäädäntöä yritystoiminnassaan, eivät tee sitä minimipalkan säätämisen jälkeenkään.

– Suomessa tehdään aivan liian vähän tarkastuksia potentiaalisille työpaikoille tarpeeseen nähden. Syytetään resurssipulaa, mikä varmasti on totta, mutta väittäisin, että asiaa myös halutaan katsoa läpi sormien. Kuten esimerkiksi laittomasti maassa oleskeluakin. Eilen lehdissä kerrottiin, kuinka ”paperittomat” voivat asua maassa vuosikausia ja saada jopa verokortin, Purra sanoo.

– Pitäisikö olla tyytyväinen, että edes verokortilla?

Vitosen pitsasta ei jää palkkaa maksettavaksi

– Kampin keskuksessa – siis keskellä Helsinkiä – on pitseria, jonka ikkunassa mainostetaan, että kaikki pitsat ja kebabit maksavat viisi euroa. Jokainen, joka osaa laskea, ymmärtää, että mikäli tuotteesta maksettaisiin verot, yritykselle ei jäisi käytännössä mitään. Ainakaan palkkoihin, Purra sanoo.

– Silti tuollainenkin firma myy pitsaa ja kebabia päivästä toiseen, useiden kymmenten ja satojen kaltaistensa kanssa. Työntekijöiden elämisen taitaakin yleensä kustantaa veronmaksaja.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”

01.02.2025 |20:59
5.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
6.
Suomen uutiset logo

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle

31.01.2025 |19:34
7.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15
10.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää