Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Putkonen: Kannatuksen nousu odotettua

27.03.2013 |13:42

Perussuomalaiset on noussut selkeäksi kakkospuolueeksi ja jättänyt taakseen SDP:n ja keskustan. Tämä selviää Helsingin Sanomien keskiviikkona julkaisemassa gallup-tutkimuksessa.

Kärkipaikkaa pitää yhä kokoomus 21 prosentin kannatuksella, mutta perussuomalaiset on noussut 18,7 prosenttiin. SDP on jäänyt 18,1 prosenttiin ja keskusta 17,9 prosenttiin.

TNS Gallupin kyselyssä haastateltiin puhelimitse yhteensä 2 441 vastaajaa. Virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa suurimpien puolueiden kohdalla.

SDP on kokoomuksen apupuolue

Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen pitää perussuomalaisten nousua odotettuna.

– Puolueet ovat polarisoitumassa kahden ääripään välille, jotka ovat kokoomus ja perussuomalaiset. SDP vajoaa, koska siitä on tullut kokoomuksen apupuolue, Putkonen toteaa.

– Perussuomalaiset ajavat suomalaisen työn ja yrittäjyyden asiaa ja vasta sitten maailmanparannusta, jos voimavaroja riittää. Kokoomus ja SDP toimivat määrätietoisesti päinvastoin: maailmanparantaminen, kuten Kyproksen pelastaminen on etusijalla, Putkonen sivaltaa.

Kokoomus roikkuu kuitenkin ykkösenä. Tuleeko siihen muutos?

– Tulee. Kokoomus on pystynyt väistämään vastuutaan puhuen samalla itse vastuun kantamisesta. Mitä tehtiin puoliväliriihessä, kun päätettiin vajaakuntoisten ja maahanmuuttajien työllistämisvelvollisuudesta? Hallitus ulkoisti vastuun kunnille! Teot ja puheet eivät ole näin linjassa ja kupla puhkeaa ennen pitkää. Kyproksen peräaalto ja Himasgate vaikuttavat samaan suuntaan.

Keskustalta ei vaihtoehtoa

Keskusta on jäänyt oppositioasemastaan huolimatta perussuomalaisten varjoon. Putkosen mukaan keskusta on vetänyt liian laimeaa linjaa eikä esittänyt omaa vaihtoehtoa: puheenjohtaja Juha Sipilä on useasti toivonut nykyisen hallituksen jatkavan. Kansa muistaa myös vielä myös keskustan olleen hallituksessa kokoomuksen apupuolue. Tämä muistetaan entisen ministerin Mauri Pekkarisen puheita kuunnellessa.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
4.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
9.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15

Uusimmat










Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää