

Matti Putkonen ja Mikael Pentikäinen. Lehtikuva.
Putkonen: Suomen Yrittäjien Pentikäinen pestautui hallituksen palkkasoturiksi – romuttaa ammattiyhdistysten jäsenmääriä rahan voimalla
Työmies Matti Putkonen (ps.) syyttää Suomen Yrittäjien toimitusjohtajaa Mikael Pentikäistä yriityksistä murtaa ammattiyhdistysten asema rahan voimalla. Putkonen katsoo Pentikäisen toimilla olevan merkittäviä vaikutuksia työrauhalle.
Putkosen mukaan Sipilän hallituksen pääpuolueet ajavat työehtosopimusten yleissitovuuden romuttamista.
– Hallitus on toteuttamassa kaikki muutkin Suomen Yrittäjien keskeiset, työntekijöiden asemaa rapauttavat tavoitteet. Hallitus heikentää pienten yritysten työntekijöiden irtisanomissuojaa sekä mahdollistaa, että yritykset voivat jatkossa palkata alle 30-vuotiaita määräaikaisesti ilman perusteita määräaikaisuudelle. Edellytys on, että alle 30-vuotias on ollut kolme kuukautta työttömänä työnhakijana, muistutti perussuomalaisten työmies Matti Putkonen.
– Hallituksen esitykset ovat sekä perustuslain, työoikeuden, ILO-sopimuksen, että EU-direktiivin vastaisia ja siksi ay-liike on nousemassa barrikadeille ja eduskunnan keskeiset oppositiopuolueet tekivät asiasta välikysymyksen.
-Suomen Yrittäjät on aloittanut rahan voimalla työntekijöiden houkuttelun, jotta nämä hylkäisivät ammattiliittonsa. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen käskyttää jäsenyrityksiä maksamaan työntekijöidensä puolesta jäsenmaksun liitoista riippumattomaan työttömyyskassaan (YTK). Pentikäinen tavoittelee käskyttämisellään ammattiliittojen jäsenmäärän romauttamista. Järjestäytymisasteen romauttaminen rahan voimalla on puolestaan keino, jonka päätavoite on vetää matto alta työehtosopimusten yleissitovuudelta. Minkä tahojen ministerit, Juha Sipilä ja Petteri Orpo, sekä heidän palkkasoturinsa, Pentikäinen, kuvittelevat tämän jälkeen sopivan työrauhasta?
-Toimitusjohtaja Pentikäinen väitti viimeisintä Suomen Yrittäjien toimenpidettä operaatioksi sopimusvapauden puolesta. Mitta tuli muka täyteen, koska ay-liike estää yritysten ja työntekijöiden oikeuden sopia työehdoista keskenään, ilman yleissitovuuden kahletta.
– Yleissitovuuteen sisältyy olennaisesti työrauhavelvoite. Mikäli yleissitovuus poistuu, työrauhavelvoitteesta sovittaan yrityskohtaisesti. Se johtaisi työmarkkinat vahvimman oikeuden anarkiaan, josta seuraisi jatkuva yrityskohtainen lakkoaalto.
– Ainoastaan yleissitovuus varmistaa yhdenvertaisen kilpailuasetelman kaikille suomalaisille yrityksille. Yleissitovuus varmistaa työrauhan ja sen, ettei mikään yritys voi hakea kilpailuetua härskillä palkkojen ja muiden työehtojen dumppauksella. Siksi yritykset työehtosopimusten yleissitovuuden murtamisesta ovat edesvastuuttomia, sanoo Putkonen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.
Uusimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat

Tavio ehdottaa Suomeen maahanmuuttojarrua: ”Pitäisi olla yläraja”
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











