Joulu sellaisena kuin me sitä vietämme, on kristillinen juhla. Maallistuneessa muodossaan joulu on kuusia, tonttuja ja torttuja, lahjoja, lauluja, tuoksuja ja tunnelmaa, valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kuvaa.
– Vähän Suomessa mutta erityisesti Keski-Euroopassa joulu on perinteisesti myös joulutoreja ja -markkinoita. Niillä saatetaan käydä ostoksilla, nauttimassa kuppi kuumaa hehkuviiniä tai vain tunnelmoimassa yhdessä perheen tai ystävien kanssa.
– Lapset voivat käydä karusellissa, ja nurkan takaa saattaa kävellä vastaan suomalainen joulupukki. Olen itsekin muutaman kerran päässyt käymään eurooppalaisilla joulutoreilla, ja ne ovat hieno kokemus. Senaatintorillakin on omansa, vaikkakin pieni ja yksinkertainen, Purra sanoo.
Jouluperinteet uhattuina
Massamaahanmuuton myötä jouluperinteet ovat kuitenkin uhattuna eri puolilla maanosaamme.
Tänä vuonna useat joulumarkkinat on päätetty kokonaan jättää avaamatta, koska turvallisuuskustannukset ovat liian suuret.
– On todettu, että ei kannata, jätetään järjestämättä. Pelko voitti, poliisit eivät riitä, rahat eivät riitä, ei joulua tänä vuonna. Toisaalla betoniporsaat ja aseistetut poliisit muistuttavat pysymään valppaina, muistuttavat, että pelko on läsnä, muistuttavat, että tätä on nykyaika, Purra sanoo, ja muistuttaa että Suomessakin on jo oireensa.
– Pyytelemme anteeksi, sensuroimme, nöyristelemme ja kumartelemme. Joulua siivotaan pois päiväkodeista ja alakouluista alkaen, jopa kauneimpia joululauluja siivotaan – siis niitä kristityn kirkon nimenomaan järjestämiä – jotta maahanmuuttajat kokisivat ne läheisimmiksi.
Hyvää ja arvokasta säilytetään
Purran mukaan perussuomalaisten viesti on, että meidän pitää olla ylpeitä tästä maasta ja sen kulttuurista, arvoista ja ominaisuuksista – meidän pitää puolustaa niitä.
– Teemme myös kaikkemme, että meillä säilyy hyvä ja arvokas, ja että vietämme joulua kaikkina tulevinakin vuosina ja vuosikymmeninä.
Vuosi on ollut pitkä, sen loppu on pimeä ja tuulinen ja märkä. Joulu kuitenkin saa joka vuosi ja nyt se on täällä.
– Toivotan teille ja läheisillenne mitä rentouttavinta ja ihaninta joulua, miten ikinä sitä vietättekään, Purra sanoo.