

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Rintojenpoistoon tyytymätön ”detransitioija” sai kahden miljoonan dollarin vahingonkorvaukset – oikeusjuttuja on tulossa lisää
Sukupuolidysforia on ollut 2000-luvun muoti-ilmiö, joka on levinnyt sosiaalisena tartuntana erityisesti tyttöjen parissa. Moni nuori on halunnut kokea olevansa vastakkaista sukupuolta, koska se on muotia ja kaikki julkkikset ja kaveritkin tekevät niin. Kuten kaikki muoti-ilmiöt, sukupuolidysforia levisi Amerikasta myös Suomeen. Mutta nyt ilmiö on alkanut laantua Yhdysvalloissa: yhä useampi potilas katuu leikkausoperaatioita. Tyytymättömien "detransitioijien" nostamia oikeusjuttuja on tulossa kymmenittäin.
Yhdysvalloissa on nähty tärkeä ennakkotapaus, kun yhdelle rintojenpoistoleikkaukseensa tyytymättömälle naiselle myönnettiin oikeudessa kahden miljoonan dollarin vahingonkorvaukset. Odotettavissa on lisää samanlaisia oikeudenkäyntejä, kun ”transitioituminen” menee pois muodista ja leikkausten haittavaikutukset konkretisoituvat.
Tuhansille amerikkalaisille tytöille on suoritettu rintojen poistoleikkaus eli mastektomia, kertoo The Economist -lehti. Vuosina 2016-2020 Yhdysvalloissa suoritettiin ainakin 3 215 rintojenpoistoa, 405 sukupuolielinten leikkausta ja 305 muuta sukupuolidysforiaan liittyvää kirurgista toimenpidettä, joiden kohteina olivat 12-18-vuotiaat tytöt ja pojat.
Näitä leikkauksia on perusteltu sillä, että ne vähentävät sukupuolidysforiaan liittyvää ahdistusta ja voivat jopa ehkäistä itsemurhia. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että kaikki leikatut eivät ole tyytyväisiä.
Kahden miljoonan vahingonkorvaukset
Tammikuun lopussa tuomioistuin päätti myöntää kahden miljoonan dollarin vahingonkorvauksen rintojen poistoleikkauksen potilaalle. Jutun kantajana on nainen, joka käyttää nimeä Fox Varian.
Hänellä oli vaikea lapsuus, johon liittyi huoltajuuskiistoja. Fox Varian alkoi kärsiä masennuksesta ja ahdistuksesta, ja hän sai myös autismidiagnoosin. Viidentoista vuoden iässä hän alkoi identifioitua pojaksi. Psykologi varoitti äitiä, että tytär saattaa tehdä itsemurhan, jos ei pääse rintojenpoistoon.
Fox Varianin rinnat poistettiin joulukuussa 2019 hänen ollessaan 16-vuotias. Hänen mielenterveysongelmansa eivät kuitenkaan parantuneet vaan pahenivat.
Hoitovirhekanne lääkäreitä vastaan
Vuoteen 2022 mennessä Fox Varian päätti ”detransitioitua” takaisin naiseksi. Seuraavana vuonna hän nosti hoitovirhekanteen sekä psykologia että hänet leikannutta kirurgia vastaan, koska hän kokee, että häntä hoidettiin väärin, kun hän oli ”16-vuotias ja todella pahasti mielisairas”.
Kyseessä oli Yhdysvaltain ensimmäinen ”detransitioitujan” nostama hoitovirhekanne, joka tuomittiin kantajan hyväksi. Valamiehistö myönsi Fox Varianille 1,6 miljoonan dollarin vahingonkorvauksen kärsityistä ja tulevista kivuista sekä 400 000 dollaria tulevia hoitokuluja varten.
Liitto suosittaa 19 vuoden alaikärajaa
Amerikan plastiikkakirurgien liitto antoi äskettäin suosituksen, että teini-ikäisille potilaille ei pitäisi enää suorittaa sukupuolidysforiaan liittyviä leikkauksia, koska rinta- ja sukupuolielinkirurgian pitkäaikaisesta tehosta dysforian hoidossa ei ole varmuutta. Mahdollisista komplikaatioista ja muista haitoista sen sijaan on yhä enemmän näyttöä.
Sama epävarmuus hoitojen pitkäaikaisista hyödyistä ja haitoista koskee myös hormonihoitoja, joilla pyritään estämään luonnollinen puberteetti tai nostamaan esille vastakkaisen sukupuolen piirteitä.
Plastiikkakirurgien liitto suosittelee, että sukupuolidysforiaan liittyviä leikkauksia suoritettaisiin aikaisintaan 19-vuotta täyttäneille. Liitto varoitti myös oikeusjuttujen vaarasta.
Useissa osavaltiossa alaikäisten sukupuolenvaihdoshoidot on kielletty erikseen lailla. Britanniassa sukupuolenvaihtohoitoja ja hormoneja lapsille tarjonnut Tavistock-klinikka suljettiin jo vuonna 2023.
Ministeriö vertaa lobotomiaan
Plastiikkakirurgien liitto perustaa kantansa muun muassa terveysministeriön suositukseen alaikäisten sukupuolidysforian hoidosta. Terveysministeriö kutsuu tiedotteessaan sukupuolenvaihdoshoitoja ”sukupuolenhylkäämishoidoiksi”. Terveysministeri Robert F. Kennedy Jr on tyytyväinen plastiikkakirurgien kannanottoon.
– Ottamalla tämän kannan plastiikkakirurgit auttavat suojelemaan tulevien polvien amerikkalaisia lapsia peruuttamattomalta haitalta, Kennedy toteaa.
– Kun tulevia lääketieteen etiikan oppikirjoja kirjoitetaan, niissä tullaan suhtautumaan sukupuolenhylkäämishoitoihin samalla tavalla kuin me suhtaudumme lobotomiaan, kirjoittaa terveysministeriön virkamies, lääkäri Mehmet Oz.
Presidentti Donald Trump allekirjoitti heti toisen kautensa alussa asetuksen, jonka mukaan liittovaltion hallinnon tulee pyrkiä varmistamaan, että alaikäisten sukupuolenvaihdosleikkauksia ei tueta eikä rahoiteta liittovaltion terveydenhoitobudjetista.
Käytännössä tämä tavoite tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kaikki julkinen rahoitus tullaan katkaisemaan niiltä sairaaloilta ja muilta hoitolaitoksilta, jotka tarjoavat kirurgisia tai hormonaalisia sukupuolenvaihdoshoitoja alaikäisille.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- detransitio rintojenpoisto plastiikkakirurgia Fox Varian Robert F. Kennedy Jr sukupuolidysforia sukupuolenvaihdos transitio transseksuaalisuus Donald Trump Yhdysvallat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Britanniassa sukupuolenvaihtohoitoja ja hormoneja lapsille tarjonnut klinikka suljettiin – lakimiestiimi nostamassa ryhmäkannetta klinikkaa vastaan

Keskusta ja kokoomus taktikoivat härskisti translakiin liittyvässä äänestyksessä: Lasten ”transuilun” tukemiseen kehottava lausuma hyväksyttiin eduskunnassa

The Telegraph: BBC:n trans-myönteinen uutisointi on vahingoittanut lapsia
Naisten oikeuksia ajavan brittiläisen Sex Matters -järjestön johtaja Maya Forstater syyttää BBC:tä siitä, että sen trans-myönteinen uutisointi on aiheuttanut lapsille haittaa ja lisännyt sairaalloista ahdistusta murrosiästä.

Wall Street Journal: Transsukupuolisuuden taustalla ”sosiaalinen tartunta” – muunsukupuolisiksi identifioituvien nuorten määrä romahti kahdessa vuodessa
Arvovaltainen Wall Street Journal kertoo tutkimuksista, joiden valossa transsukupuoliseksi identifioitumisen taustalla on "sosiaalinen tartunta". Vuonna 2020 amerikkalaistutkija Colin Wrightin ura päättyi yhteen twiittiin, jossa hän kuvaili sukupuolidysforian räjähdysmäistä yleistymistä tällaiseksi tartunnaksi. Kriitikot leimasivat Wrightin transfobiseksi, ja cancel-kulttuurin ilmapiiri tuhosi hänen akateemisen uransa. Uudet tutkimustulokset näyttäisivät kuitenkin tukevan Wrightin alkuperäistä arviota.

Edes vihreiden äänestäjät eivät enää jaksa innostua vihreydestä – transasiat, Gaza ja rasismivihjailu kiinnostavat
ISO-BRITANNIA | Kansalaisten tuki hiilineutraalisuustavoitteille hiipuu. Korkea energian hinta ja sääntely aiheuttavat tyytymättömyyttä. Jopa työväenpuolue näkee vihreän linjan poliittisena taakkana. Vihreä puolue on saanut uutta nostetta Zack Polanskin ”ekopopulistisen” johtajuuden myötä, mutta UnHerd-lehdessä arvioidaan, ettei tämä kuitenkaan lupaa hyvää ympäristöpolitiikalle. Vihreän puolueen johto keskittyy identiteettipolitiikkaan ja protestiagendoihin konkreettisten ratkaisujen sijaan. Tätä vasten Ison-Britannian vihreiden toimintatavasta löytyy yhtäläisyyksiä mm. Suomen vihreisiin.

USA:n korkeimman oikeuden tuomarin murhayrityksestä lievä tuomio ”transnaiselle”
Syyllisyytensä tunnustanut henkilö on tuomittu yrityksestä murhata korkeimman oikeuden tuomari. Tuomittu on mies, joka identifioituu naiseksi. Tuomioksi tuli kahdeksan vuotta vankeutta, mitä pidetään Yhdysvalloissa lievänä tuomiona tällaisesta poliittisin perustein tehdystä rikoksesta.

Mediat: Charlie Kirkin murhasta epäilty mies asui transseksuaalin kanssa
Mediaväitteiden mukaan Charlie Kirkin murhasta epäilty mies asui parisuhteessa transseksuaalin kanssa. Monet transaktivistit vihasivat Kirkiä, koska kokivat hänen puheensa "transfobisiksi". Todellisuudessa Kirk toivoi vain, että sukupuolidysforioista kärsivät ihmiset oppisivat elämään sovussa oman kehonsa ja syntymäsukupuolensa kanssa.

Lehtinen vaatii translakiin korjaussarjaa: ”Itsekin istuisin tuomion mieluummin naisvankilassa”
Vuonna 2023 Marinin hallituksen johdolla eduskunta hyväksyi niin kutsutun translain. Laki tuli voimaan vuonna 2024 ja on mahdollistanut sen, että sukupuolimerkinnän voi juridisesti vaihtaa omalla ilmoituksella. Perussuomalaiset vastusti lakimuutosta ja varoitti sen tuomista ongelmista. Viimeisin mediassa puitu ongelma koettiin Kajaanin uimahallissa, missä itsensä juridisesti naiseksi vaihtaneen miehen pääsy naisten pukukoppiin estettiin.

Juutalaisia vihaava ”transnainen” murhasi lapsia katolisessa koulussa USA:ssa
Minneapolisissa tapahtui kouluammuskelu, jossa hyökkääjä tappoi kaksi lasta ja haavoitti lähes kahtakymmentä. Suomen valtamedia jätti järjestelmällisesti kertomatta, että ampuja oli Trumpia ja juutalaisia vihaava "transnainen".
Viikon suosituimmat

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun
Suomen kansallispuistoista vastaava Metsähallitus on herännyt taukopaikkojen aiheuttamaan päästöongelmaan ja haluaa tehdä ilmastotalkoiden hengessä retkeilystä mahdollisimman savutonta. Ratkaisuksi Metsähallitus esittää tulettomia taukopaikkoja. Se on julkaissut retkeilyn uudet periaatteet "Ilmastoviisaan taukopaikan käsikirjassa". Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila neuvoo Metsähallitusta keskittymään maa- ja metsäomaisuuden hoitoon ja lopettamaan turhan puuhastelun, johon sillä ei ole edellytyksiä.

OPH tiesi islamin oppikirjojen lainvastaisuudesta vuosia – Antikainen: Vasemmistoliiton Kelhän on lähdettävä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhää vastuuseen siitä, että OPH on kustantanut yli kymmenen vuoden ajan lainvastaista islamin oppimateriaalia suomalaisiin peruskouluihin.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

Päivän pointti: Antti Lindtmanilla on neljä vaihtoehtoa

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












