

Kuoppa asfaltissa Pyhäjärvellä. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA
Ritva Elomaa: Suomen tiet ovat ison remontin tarpeessa – ”Tieverkoston kunto vaikuttaa suoraan liikenneturvallisuuteen”
Varsinaissuomalainen PS-kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa vaatii nopeita toimia tieverkoston kunnostamiseksi.
Suomen koko tieverkon pituus on Liikenneviraston tietoihin nojaten yli 450 000 kilometriä. Koko väyläverkoston korjausvelka, raiteet ja vesiväylät mukaan luettuna on Liikenne- ja viestintäministeriön laskelmien mukaan yli 2.5 miljardia. Perussuomalaisten Ritva Elomaan mielestä väyläverkoston korjausvelka on kestämättömällä tasolla.
– Tiestömme on päästetty vuosien saatossa rapautumaan ja liian moni tienpätkä on hälyttävän huonossa kunnossa. Korjausvelka koskee koko Suomea ja erityisesti maaseutua, jolle punavihreä hallitus on monessa muussakin asiassa kääntänyt selkänsä, Elomaa sanoo.
Vuosille 2016– 2018 teiden kunnostukseen myönnetty 600 miljoonan euron lisärahoitus, auttoi hieman hillitsemään korjausvelan määrää. Syksyn budjetissa perusväylänpidon osuus on hallitusohjelman mukaisen 300 miljoonan euron pysyvän tasokorotuksen ja muiden lisäysten jälkeen 1,4 mrd. euroa. Elomaan mukaan perusväylänpidon lisäykset on hyvä ja aivan välttämätön asia, mutta tieverkoston korjausvelan kasvua se ei riitä pysäyttämään.
– Kokonaistilanne on päästetty niin pahaksi, ettei enää mikään laastarirahoitus auta. Tieverkoston kunto on iso asia pitkien välimatkojen Suomessa ja se vaikuttaa suoraan liikenneturvallisuuteen ja liikenteen sujuvuuteen sekä pitkälti kumipyöriin nojaavaan tavaraliikenteeseen, Elomaa kertoo.
– Olen vuoden aikana kuullut Varsinais-Suomessa asuvilta tutuiltani useammasta tapauksesta, joissa auto päätyy korjaamolle julkisen tien huonon kunnon seurauksena. Lisäksi tien kehno kunto on monien, joskus jopa kuolemaan johtaneiden, onnettomuuksien takana.
Elomaa toivoo hallitukselta pääministeri Sanna Marinin (sdp.) johdolla nopeita toimia tieverkoston kunnostamiseksi. Merkittävät toimet on saatava käyntiin vielä tällä hallituskaudella ennen kuin korjausvelka karkaa saavuttamattomiin.
– Toivon, että pääministeri Marin entisenä Liikenne ja viestintäministerinä ottaa asiakseen laittaa Suomen tiet kuntoon ja keskittyisi vähemmän autoilijoiden kustannustaakan kasvattamiseen polttoaine- ja muita veroja korottamalla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Reijonen: Suomen tiet ovat luokattoman huonossa kunnossa – tiestön kunnostukseen satsattava reilusti
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Antikainen: Kuvitelkaa demarien Nasima Razmyar sisäministerinä – rajat auki, suut kiinni ja lisää turvapaikanhakijoita suomalaisten elätettäväksi
Pääministeripuolueena SDP:n ja Nasima Razmyarin toimintalinja olisi selvä: vihapuheesta vankilaan – mutta laittomasta maassaoleskelusta palkinto. Suomalaisille rajat sananvapauteen – mutta ei rajoja maahanmuutolle. Ja jos kritisoisit Razmyaria, joutuisit maksamaan kunnianloukkauksesta korvauksia, kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Tukala helle jatkuu – Ministeri Kaisa Juuso: ”Viilennyksestä on nyt huolehdittava erityisesti vanhusten asumisyksiköissä”
Kotien lisäksi sisätilojen viileydestä on huolehdittava sosiaali- ja terveydenhuollon hoitolaitoksissa sekä asumisyksiköissä, joissa hoidetaan kuumuuden vaikutuksille herkkiin väestöryhmiin kuuluvia, painottaa sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Päivän pointti: Toksinen vallankäyttö, toiminnan ristiriitaisuudet ja kasvava tyytymättömyys Pride-liikkeen sisällä herättävät pohtimaan, joko Pride-aikakausi on tullut päätökseensä

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.

Ranska avaamassa ovea uusille tulijoille – pelkkä palestiinalaisuus riittää nyt turvapaikan perusteeksi
Ranska on päättänyt myöntää turvapaikkoja Gazan palestiinalaisille. Tie EU:n alueelle on nyt periaatteessa auki kahdelle miljoonalle uudelle pakolaiselle. Päätökseen on reagoitu voimakkaasti, sillä se voi johtaa pakolaistulvaan ja Hamasin terrroristien ujuttautumiseen Euroopan ytimeen.

AKT-pamppu Ismo Kokon mielestä bussiliikenne pysähtyisi ilman maahanmuuttajia – PS:n Grönroosilta tyly kuitti: ”AKT:n kaverilla kysynnän ja tarjonnan perusasiat hukassa”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos selventää mamutusta komppaavalle ay-pomo Ismo Kokolle, että toki Suomessa bussit liikkuisivat aivan hyvin myös ilman maahanmuuttajia, tällöin vain kuljettajien palkat olisivat hieman korkeammat kuin nyt.