

LEHTIKUVA
Ruotsi aloitti rajatarkistukset, Mika Niikko vaatii Suomea tekemään samoin
Ruotsi aloittaa rajatarkistukset maan etelärajoilla torstaina klo 13 Suomen aikaa. Tarkoituksena on estää pakolaisvirta Euroopasta Tanskan kautta Ruotsiin. Kansanedustaja Mika Niikko (ps.) pitää toimia oikeansuuntaisena mutta huomauttaa, ettei päätös vielä lopeta Suomeen kohdistuvaa pakolaistulvaa.
Ruotsin sisäministeri Anders Ygemanin mukaan rajatarkistukset voidaan Schengenin sopimuksen mukaan väliaikaisesti aloittaa, jos on olemassa uhka maan sisäistä järjestystä ja turvallisuutta kohtaan.
Pakolaiset joutuvat nyt rekisteröitymään turvapaikanhakijoiksi Ruotsissa. Ruotsin päätös on seurausta siitä, että pakolaisvyöry maahan on yltynyt hallitsemattomaksi ja tilanne halutaan saada hallintaan. Maahanmuuttovirasto esitti pyynnön, johon Ruotsin hallitus myöntyi. Rajatarkistukset ovat voimassa aluksi 10 päivän ajan. Käytännössä tarkistetaan Tanskasta tulevat lautat ja Juutinrauman sillan yli tuleva liikenne.
Sisäministeri Ygemanin mukaan turvapaikanhakijalla on nyt kolme mahdollisuutta: Hän voi palata maahan, josta on tullut, hakea turvapaikkaa Ruotsista tai etsiä uuden reitin, jos on aikonut käyttää Ruotsia läpikulkumaana.
Vielä viikolla Ruotsiin tuli yli 10 000 turvapaikanhakijaa, joista osa on todennäköisesti ehtinyt jo Suomeen.
Dublin-sopimuksen henkeä kunnioitettava
Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko on tyytyväinen Ruotsin päätökseen, mutta muistuttaa, ettei Ruotsin päätös ei sellainenaan vielä lopeta pakolaistulvaa Suomeen.
– EU:n alueella on satoja tuhansia rekisteröimättömiä pakolaisia ja Ruotsissa yksistään tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia. Ruotsissa olevat rekisteröimättömät pakolaiset saattavat poliisin pelossa päättävät lähteä hakemaan turvapaikkaa Suomesta. Tämä johdosta Suomen tulee aloittaa rajatarkastukset ja käännyttää tulevat turvapaikanhakijat takaisin Ruotsiin.
Pakolaisten käännyttäminen tulisi Niikon mukaan aloittaa samaan aikaan kun Ruotsi aloittaa omat rajatarkastuksensa.

Mika Niikko
– Koska Ruotsi on turvallinen maa, Suomeen jätettävälle turvapaikkahakemukselle ei ole perustetta. Näin toimimalla Suomi toimisi Dublinin-sopimuksen hengen mukaisesti ja tukisi Ruotsin tekemää päätöstä osoittaa siirtolaisille, ettei Eurooppa ole valintatalo, jossa pakolainen voi hakea turvapaikkaa mistä itse haluaa, Niikko toteaa.
Kiitosta Suomen ja Ruotsin yhteistyölle
Ruotsin päätös rekisteröidä kaikki maahan saapuvat pakolaiset on Niikon mukaan oikea askel Dublinin-sopimuksen henkiin herättämiseksi. Hän arvioi, että Ruotsin tekemä päätös vaikuttaa merkittävästi Suomeen tulevien pakolaisten määrään. Niikko kiittelee Suomen ja Ruotsin välistä yhteistyötä. Hän osoittaa kiitoksen sanat myös Suomen hallitukselle, joka on kohdistanut Ruotsiin sekä diplomaattista painetta että keskustellut Dublinin-sopimuksesta Ruotsin kanssa jo pitkään.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ministeri Hanna Mäntylä vaatii: pikakäännytys Suomen ja Ruotsin väliselle rajalle
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














