Ruotsin maavoimien komentaja: Baltia voi vetää maamme sotaan

26.01.2016 |19:51

Ruotsissa ensi viikolla järjestettävät Maataistelupäivät saivat lentävän lähdön, kun tilaisuuden ohjelma vuoti julkisuuteen. Maavoimien komentaja, kenraalimajuri Anders Brännström täräyttää heti tilaisuuden käsiohjelmassa, että tilanne Ruotsin lähialueilla on kehittymässä sellaiseen suuntaan, että Ruotsi voi olla  sodassa muutaman vuoden kuluttua.

Päiville osallistuu terävää päätä niin puolustusvoimista kuin muistakin yhteiskunnan laitoksista, jotka voivat tavalla tai toisella edesauttaa puolustuvoimien asiaa.

Asiasta kertovat verkkosivuillaan Aftonbladet ja Expressen.

Brännströmin uhkakuvat liittyvät oleellisesti Ruotsin asevoimien kehittämissuunnitelmaan vuosille 2016–2020. Dokumentissa mainitaan, että maalla on tarve kehittää kykyä taistella aseellisesti kehittynyttä vihollista vastaan.

Brännströmiä säestää valtiopäivien puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Allan Widman, joka näkee Venäjän todellisena uhkana.

Aseelliset konfliktit Venäjän lähialueilla ja erityisesti Baltiassa voivat johtaa siihen, että ne koskevat myös Ruotsia.

Erityisen suurta huolta aiheuttaa Widmanin mukaan Venäjän huono taloustilanne: Presidentti Putinin asema saattaa muuttua tukalaksi ja hänen ratkaisunsa voivat olla yllättäviä, kuten tähänkin asti.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle lopetti kuin seinään jatkouutiset Venäjää myötäilevästä kansanedustaja Kimmo Kiljusesta – PS-valtuutettu vaatinut somessa jo 76 päivää putkeen Ylen toimitusta tekemään työnsä

04.03.2025 |19:36
3.
Suomen uutiset logo

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta

04.03.2025 |11:51
5.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttoministeri piipahti ongelmalähiössä – pukeutui luodinkestäviin liiveihin

07.03.2025 |08:46
9.
Suomen uutiset logo

Trump puhui kongressille rajaturvallisuudesta, woken päättymisestä, transurheilusta, tulleista – republikaanit mielissään, demokraatit harmissaan, protestoinut demokraattiedustaja poistettiin salista

05.03.2025 |22:40

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää