

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Turun Perussuomalaiset puolustaa kaupungin työntekijöiden oikeutta maksuttomaan työpysäköintiin
Turun kaupungin päätös alkaa periä pysäköintimaksuja keskustan alueen koulujen, päiväkotien ja muiden toimipisteiden työntekijöiltä on Turun Perussuomalaisten mielestä epäoikeudenmukainen ja kohtuuton.
Turun Perussuomalaiset vastustaa jyrkästi tätä linjausta, joka kohdistuu erityisesti pienipalkkaisiin työntekijöihin, kuten opettajiin ja varhaiskasvatuksen henkilöstöön, ja puolustaa työntekijöiden oikeutta maksuttomaan pysäköintiin myös jatkossa.
– On käsittämätöntä, että työntekijöitä rangaistaan siitä, että he tulevat töihin. Tämä päätös lisää kustannuksia erityisesti niille, joilla ei ole realistista mahdollisuutta käyttää joukkoliikennettä, toteaa Turun Perussuomalaisten puheenjohtaja Hannu Maja.
Pysäköintimaksujen periminen on lyhytnäköistä politiikkaa
Kaupungin perustelut tasapuolisuudesta ovat ontuvia. Todellisuudessa päätös lisää eriarvoisuutta työntekijöiden välillä ja heikentää työssä viihtymistä sekä henkilöstön sitoutumista. Samalla se on ristiriidassa kaupungin tavoitteiden kanssa houkutella ja pitää osaavaa henkilöstöä. Erityisen ongelmallinen päätös on niiden työntekijöiden osalta, jotka joutuvat vaihtamaan koulua kesken työpäivän.
– Kaupungin työntekijöitä pitäisi tukea, ei kurittaa. Pysäköintimaksujen periminen on lyhytnäköistä politiikkaa, joka heikentää kaupungin vetovoimaa työnantajana, huomauttaa Turun Perussuomalaisten sihteeri, kaupunginvaltuutettu Miina Kankaanranta.
Turku on muuttunut yhä autovihamielisemmäksi kaupungiksi
Päätös on osa laajempaa kehitystä, jossa Turku on muuttunut yhä autovihamielisemmäksi kaupungiksi. Kaupungin suuruudenhullut ilmastotavoitteet, kuten hiilineutraalius vuoteen 2029 mennessä, johtavat toistuviin, tavallisten kaupunkilaisten arkea hankaloittaviin päätöksiin. Autoilijoita syyllistetään ja heidän liikkumistaan rajoitetaan, vaikka monille auto on edelleen ainoa toimiva vaihtoehto työmatkoihin – erityisesti vuorotyöläisille ja perheellisille.
Turun Perussuomalaiset vaatii, että päätös pysäköintimaksujen perimisestä kaupungin työntekijöiltä perutaan. Työntekijöiden arvostuksen tulee näkyä juhlapuheiden lisäksi myös arjen päätöksenteossa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- pysäköintimaksut maksuton pysäköinti Miina Kankaanranta Hannu Maja ylikunnianhimoiset ilmastotavoitteet Turun Perussuomalaiset työpaikkapysäköinti autovihamielisyys pysäköinti Varhaiskasvatus Turku Opettajat Joukkoliikenne
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomella on historian autoilumyönteisin hallitus: Polttoaineveron alentaminen saa jatkoa – tulossa vielä 100 miljoonan euron lisävähennys
Perussuomalaiset on autoilijoiden asialla ja se näkyy myös hallituksen politiikassa. Teitä kunnostetaan kovaa vauhtia ja polttoainevero laskee entisestään. - Suomalaisessa politiikassa on alkanut vihdoin ja viimein tolkullisuuden aika punavihreän höperyyden jälkeen, sanoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä.

Liikenne- ja viestintäministeri Ranne: Tietyömailla urakoidaan ennätyksiä ja vahvistetaan Suomea

PS-Nuoriso: SDP vihaa suomalaista duunaria – ”Heille ulkomainen halpatyövoima on suomalaista koulutettua duunaria arvokkaampi”

Ministeri Ranne kiittelee kaikkien aikojen kumipyörämyönteisintä hallitusohjelmaa – kolmen miljardin investointipotista ei tingitty edes kevään riihessä
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

Kohuprofessori Jason Arday löydettiin kuolleena
Cambridgen yliopiston plagiointikohun keskiössä viime viikkoina ollut 41-vuotias professori Jason Arday on kuollut. Arday löytyi elottomana Etelä-Lontoosta perjantaina iltapäivällä.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.

Woket taas vauhdissa: Suomen Akatemian brittiesikuva myöntää miljoonarahoituksen homopornon tutkimiseen, vetää rahat pois avaruusteknologialta
Äskettäin Jason Ardayn tapaus nosti tapetille kysymyksen tiedemaailman kyvystä tunnistaa omat harhansa. Britanniassa samaa keskustelua käydään koko tiedepolittiikan laajuudeltauseissa eturivin medioissa. Suomen Akatemiaa muistuttava Britannian julkinen tiederahoituselin myönsi äskettäin lähes miljoona puntaa homopornon kulttuurihistorian tutkimiseen samalla kun Jodrell Bankin kuuluisalta radioteleskooppiverkolta leikattiin rahoitusta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












