Kunniaväkivalta ja sorto eivät kuulu yhteiskuntaamme. Nyt hallitus vie eteenpäin ehdotuksia tehokkaammista keinoista poliisille sekä rangaistuksista, jotka vastaavat näiden rikosten vakavuutta. Lasten täytyy saada olla lapsia, ja kaikkien aikuisten täytyy itse voida valita, kenen kanssa haluavat mennä naimisiin tai pidättäytyä suhteesta, sanoi Ruotsin porvarihallituksen oikeusministeri Gunnar Strömmer tiedotustilaisuudessa.
Strömmer korostaa, että monet teot eivät tällä hetkellä ole rangaistavia. Kyse voi olla esimerkiksi vanhemmasta, joka harhauttaa viranomaisia tai antaa suostumuksensa siihen, että lapsi viedään maasta avioliittoon pakottamiseksi.
– Rikosoikeudellista sääntelyä mukautetaan niin, että se kattaa useampia tilanteita ja useampia eri rooleissa olevia henkilöitä, jotka mahdollistavat näiden hyväksikäyttöjen tapahtumisen.
Loppu moniavioisuudelle
Hallitus haluaa myös poistaa nykyisin olemassa olevan poikkeusmahdollisuuden, jonka myötä ulkomaisia avioliittoja, kuten moniavioliittoja, lapsiavioliittoja ja serkusavioliittoja on voitu tunnustaa.
Kielto näiden avioliittojen tunnustamiseksi on jatkossa voimassa ilman poikkeuksia. Strömmerin mukaan Ruotsissa jo tunnustetut olevat moniavioliitot mitätöityvät myös. Niitä arvioidaan olevan noin 50.
Hallitus haluaa myös kiristää rangaistusasteikkoja pakkoavioliitto- ja lapsiavioliittorikosten osalta. Lisäksi salaisia pakkokeinoja, kuten esimerkiksi salakuuntelua ja -katselua voidaan käyttää näiden rikosten tutkinnassa.
Salaiset pakkokeinot käyttöön
Pakkokeinoja voidaan kohdistaa sekä henkilöön, jota on perusteltua syytä epäillä rikoksesta että sen selvittämiseen, ketä voidaan perustellusti epäillä rikoksesta. Tiedot voivat esimerkiksi osoittaa, joutuuko henkilö painostuksen kohteeksi, selventää kuka tekee mitäkin sekä antaa tietoa siitä, miten, missä ja milloin vihkimisen on tarkoitus tapahtua.
– Kunniaan liittyvät rikokset ovat vaikeita tutkia ja todistaa, koska ne tapahtuvat usein perheessä, klaanissa tai suvussa, jossa vallitsee vaikenemisen kulttuuri, totesi puolestaan ruotsidemokraattien Jessica Stegrud.
Lainmuutokset astuvat voimaan 2. heinäkuuta 2026. Hallitus on tehnyt aloitteen myös serkusavioliittojen kieltämiseksi. Sen odotetaan tulevan voimaan heinäkuun alusta.