Artikkeli kuva

Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson puolueensa vaalivalvojaisissa.

Ruotsin valtiopäivät äänestävät pääministeristä, kristillisten ja kokoomuksen kannattajat myötämielisiä ruotsidemokraateille

05.11.2018 |14:53

Ruotsin omalaatuinen hallitusnäytelmä on saamassa arvoisensa käänteen, kun valtiopäivät äänestää pääministeristä ensi viikon maanantaina. Ehdokkaita on kylmiltään vain yksi, kokoomuksen puheenjohtaja Ulf Kristersson. Maahan on mahdollisesti syntymässä vähemmistöhallitus, joka nojaa ruotsidemokraatien tukeen valtiopäivillä. Jos Kristersson ei saa parlamentin luottamusta, uudet vaalit ovat taas askelta lähempänä. Ruotsin hallituskiemuroista kertoo yleisradioyhtiö SVT.

Toisin kuin maltillisen kokoomuspuolueen johto tykönään ajattelee, äänestäjät ovat saaneet ilmeisen tarpeekseen Ruotsin hallitusneuvotteluiden pattitilanteesta. Vaaleista on pian kaksi kuukautta, eikä hallituksen muodostamisessa ole päästy puusta pitkään. Kokoomuksen kannattajista peräti 85 prosenttia on SVT:n kyselyssä sitä mieltä, että muiden puolueiden pitäisi selvittää, löytyisikö ruotsidemokraattien kanssa yhteistä linjaa edes asiakysymyksissä. Kristillisdemokraattien kannattajat ovat lähes samaa mieltä kokoomusäänestäjien kanssa, neuvotteluja kannattaa 83 prosenttia puolueen äänestäjistä.

Keskustan kannattajista avausta ruotsidemokraatteihin päin suosittaa jo lähes kolmannes eli 29 prosenttia puolueen äänestäjistä. Ja ihme ja kumma: neljännes demareista olisi valmis keskusteluihin ruotsidemokraattien kanssa ja jopa vasemmistopuolueen kannattajista 9 prosenttia on tätä mieltä.

Hallitus syntyisi jo kolmen puolueen voimin

Kokoomuksen, ruotsidemokraattien, keskustan ja kristillisten yhteinen paikkaluku riittää enemmistöön valtiopäivillä. Keskustan puoluejohtaja Annie Lööf näkisi itsensä mielellään pääministerinä, joten hänen puolueensa tuki kokoomuksen Ulf Kristerssonille on kaikkea muuta kuin varmaa. Kokoomuksen, ruotsidemokraattien ja kristillisten voimin voitaisiin periaatteessa saada kasaan toimiva vähemmistöhallitus. Vähemmistöhallituksen ainainen painajainen tosin on sen esitysten mahdollinen kaatuminen valtiopäivien äänestyksissä.

Ruotsidemokraattien ”työmies”, järjestöpäällikkö Mikael Eriksson on sitä mieltä, että kokoomuksen ja kristillisten johdon pitäisi nyt kuunnella äänestäjiään:

– Porvaripuolueiden äänestäjien näkemykset menevät niin pahasti keskenään ristiin, että ajatus kaikkien allianssipuolueiden yhteistyöstä on käytännössä kuollut. Mitä nopeammin asianomaisten puolueiden johto tämän tajuaa, sen parempi koko Ruotsille, Eriksson sanoo.

– Meillä on ovet edelleen avoinna ja toivonkin, että Kristersson käyttää nyt aikansa viisaasti, sanoo ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
5.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
6.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – ” Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”

07.02.2025 |17:39

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää