

Saarakkala: Rinne, kaada mielummin hallitus kuin myy Altia!
Eduskunnassa päätetään tällä viikolla myyntivaltuuksista koskien valtionyhtiö Altiaa. Näillä näkymin asiasta tullaan äänestämään, koska valtiovarainvaliokunnassa on jätetty asiasta vastalause ja allekirjoittanut aikoo myös aktivoida asiaa koskevan lisätalousarvioaloitteensa.
Julkisuudessa liikkunut arvio Altian 250-300 miljoonan euron myyntihinnasta on saamieni tietojen mukaan jopa moninkertaisesti alimitoitettu eli valtion omaisuutta oltaisiin myymässä nyt pilkkahinnalla. On myös päivän selvää, ettei mikään yksityinen taho tule antamaan takeita olemassa olevien tuotantolaitosten ja työpaikkojen turvaamisesta. Kyse on isosta ja peruuttamattomasta ratkaisusta.
Ainoa vaihtoehto on mielestäni se, että eduskunta päättää ensi viikolla tyrmätä hallituksen myyntikaavailut, mutta jos eduskunnan enemmistö taipuu myyntiin, pitää asia oikaista minihallitusneuvotteluissa. Hämmästyttävintä asiassa on se, että aiemmin kriittisesti myyntiin suhtautunut Antti Rinne on nyt SDP:n puheenjohtajana ja valtiovarainministerinä alkanut harkita yhtiön myymistä. Minusta on erikoista, että sdp:läinen ministeri ei luottaisi siihen, että yhtiötä voitaisiin kehittää nykyisen valtio-omistajuuden puitteissa.
Mielestäni Rinteen olisi järkevintä vetää nyt oikeat johtopäätökset ja tehdä asiasta hallituskysymys jo ensi viikolla ja ajaa maa uusiin vaaleihin ennemmin kuin suostua Altian myyntiin. Tällainen teko herättäisi kansalaisissa luottamusta politiikan vaikutusmahdollisuuksiin ja loisi uskoa tulevaisuuteen. Tällaisella teolla voisi olla iso myönteinen vaikutus myös SDP:n laahaavaan kannatukseen, joka ennakoi maahan porvarivetoista hallitusta. Jos Rinne ja SDP eivät kykene nyt tähän ratkaisuun, heidän on aivan turha puhua suomalaisista työpaikoista ja haikailla duunareiden äänten perään.
Vesa-Matti Saarakkala
kansanedustaja (ps.)
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rinne käänsi takkinsa: Heti myymässä Altian
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen esitti Luonnonvarakeskukselle (Luke) joukon suoria kysymyksiä susikannan kehityksestä, kanta-arvion menetelmistä, laittoman tappamisen arvioinnista ja kansainvälisestä raportoinnista. Hän antoi Lukelle kaksi viikkoa aikaa vastata viralliseen tietopyyntöönsä. Määräaika kului kuitenkin umpeen ilman vastauksia. Vastaukset saapuivat vasta sen jälkeen, kun Antikainen oli 8.4. lähettänyt medialle tiedotteen vastaamattomasta tietopyynnöstä, ja tiedote oli julkaistu Suomen Uutisissa. Luke toimitti vastaukset sähköpostitse samana iltana klo 20.27.
Uusimmat

Latvia irtautumassa Ottawan miinakieltosopimuksesta

Itäraja pysyy kiinni
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää