

Taantuma uhkaa Saksaa
Saksan kausitasoitettu vienti pieneni elokuussa 5,8 prosenttia heinäkuusta. Saksan teollisuustuotanto putosi sekin 4 prosenttia heinäkuusta. Saksa aiheutti hämmennystä keväällä, kun maan bruttokansantuote pakitti 0,2 prosenttia. Mikäli Saksan talous supistuu myös kolmannella neljänneksellä, Saksa ajautuu taantumaan.
ING-pankin ekonomisti Carsten Brzeski toteaakin uutistoimisto Reutersille, että Saksa tarvitsee pienen ihmeen syyskuun lukuihinsa välttääkseen taantuman. Pudotuslukujen suuruus muistuttaa häntä 2009 vuoden romahduksesta.
Saksan taloustutkimuslaitokset kokosivat voimansa yhteen vaatimaan Saksan hallitukselta elvyttäviä toimenpiteitä. Myös Ranska ja Italia ovat anoneet Saksalta elvyttävämpää talouspolitiikkaa, sillä se voisi auttaa näiden maiden vientilukuja. Liittokansleri Angela Merkelin tavoitteena on kuitenkin saada aikaiseksi alijäämätön budjetti, joten elvytysvarat ovat vähissä, mikäli liittokansleri pitää päänsä.
Saksan energiateollisuuskin hätää kärsimässä
Vuoden 2011 Japanissa Fukushimassa tapahtuneen ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen Saksassa on suljettu ydinvoimaloita ja siirrytty uusiutuvaan energiaan. Vaikutukset näkyvät nyt. Ranskalaisen energiayhtiö EDF:n johtaja Henri Proglio kuvailee Saksan energiamarkkinoita katastrofaalisiksi. Proglion mukaan toinen Saksan suuresta energiayhtiöstä on viittä vaille konkurssissa, eikä hyvin mene toisellakaan. Yhtiöistä RWE raportoi elokuun tuloksen painuneen yli 60 prosenttia, ja toinen energiajätti E.ON:in tulos kutistui 20 prosentilla. RWE syytti ongelmistaan uusiutuvaa energiatuotantoa .
Saksalaiset huolissaan euroalueen rahapolitiikasta
Syvenevistä ongelmista huolimatta saksalaisten näkemys on, että Euroopan keskuspankki ennemminkin vahingoittaa taloutta kuin auttaa sitä. Saksan eurovastaisen vaihtoehto Saksalle (Alternative für Deutschland) -puolue on nostanut kannatustaan.
Puolueen mielestä EKP jatkaa “turmiollista politiikkaansa”, jossa eurooppalaisten pankkien riskit sysätään saksalaisille veronmaksajille. Saksalaisten siirtyessä kannattamaan AfD:tä, on valtapuolue CDU pitänyt EKP-kritiikkinsä äänekkäänä.
Ranskalaisen pankkijätin Société Généralen ekonomisti Anatoli Annekov toteaakin saksalaisten mielipiteen vaikuttavan vahvasti EKP:n toimintaan.
Henri Myllyniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Taloussääntöjä rikkovan Ranskan ylimielinen vastaus
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen esitti Luonnonvarakeskukselle (Luke) joukon suoria kysymyksiä susikannan kehityksestä, kanta-arvion menetelmistä, laittoman tappamisen arvioinnista ja kansainvälisestä raportoinnista. Hän antoi Lukelle kaksi viikkoa aikaa vastata viralliseen tietopyyntöönsä. Määräaika kului kuitenkin umpeen ilman vastauksia. Vastaukset saapuivat vasta sen jälkeen, kun Antikainen oli 8.4. lähettänyt medialle tiedotteen vastaamattomasta tietopyynnöstä, ja tiedote oli julkaistu Suomen Uutisissa. Luke toimitti vastaukset sähköpostitse samana iltana klo 20.27.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.

Samuli Salminen ja Simo Grönroos avaavat karuja tutkimustuloksia: Maahanmuutto ei ole ratkaisu väestön ikääntymiseen vaan Ponzi-pyramidihuijaus, joka pahentaa tilannetta
Uusimmat

Ilmastonmuutos oli päivänpolttava puheenaihe jo 1600-luvulla

Suomen antama kehitysapu väheni 165 miljoonaa euroa yhdessä vuodessa
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää