FT: Saksalaisilta valitus korkeimpaan oikeuteen EKP:n arvopaperien osto-ohjelmasta

17.05.2016 |18:09

Saksailaisakateemikot ja -yritysjohtajat ovat valittaneet maan korkeimpaan oikeuteen Euroopan keskuspankin arvopaperien ostojen vuoksi. Valittajien mielestä EKP ylittää toimivaltansa. Asiasta kertoi Financial Times.

Valitus ei olisi ensimmäistä laatuaan. Aiemmin saksalaiset ovat nostaneet kanteen EU:n tuomioistuimeen EKP:tä vastaan OMT:n (Outright Monetary Transactions) vuoksi. EU tuomitsi kanteen EKP:n hyväksi.

Saksalaispolitiikotkin ovat olleet EKP:n rahapolitiikan hampaissa. Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble totesi, että keskuspankki on aiheuttanut puolet eurovastaisen AfD:n (Alternative für Deutschland, Vaihtoehto Saksalle) kannatuksen noususta.

Saksalaiset ovat huolissaan erityisesti alhaisen korkotason vesittävän maan eläkerahastojen tuottomahdollisuudet. Esimerkiksi eläkkeiden leikkaus voisi olla poliittisesti hankalaa toteuttaa maata hallitsevien kristillisdemokraattien ja sosialidemokraattien leireissä.

EKP:n pääjohtaja Mario Draghi on useaan otteeseen puolustanut keveää rahapolitiikkaa kääntääkseen euroalueen inflaation lähelle keskuspankin tavoitteita. Toistaiseksi tulokset ovat olleet varsin laihoja. Euroalueen inflaatio on tällä haavaa -0,2 prosentissa, kun EKP:n tavoite on pitää inflaatio inauksen alle kahden prosentin.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Arabitaustaiset perheklaanit hallitsevat suurta osaa saksalaisesta rikollisuudesta

27.06.2025 |09:17
7.
Suomen uutiset logo

Nato tunnusti laittoman maahantulon merkittäväksi uhaksi kansalliselle turvallisuudelle

28.06.2025 |09:10
8.
Suomen uutiset logo

Suomen Akatemia teki sen taas! 750 000 euron jättipotin kuittasi tällä kertaa kynsisalonkitutkimus: feminismin ja rodullistamisen manikyyritutkimusta

27.06.2025 |18:17
9.
Suomen uutiset logo

SU-Show #16: Suomessa on sananvapaus, mutta islamin arvostelija joutuu usein yhä vaientamisyritysten kohteeksi – onko suomalaisista tullut kulttuurisesti alistettu kansa?

27.06.2025 |14:55

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää