Sanna Antikaisen kolumni: VTV-raportti suututti demarit, mutta kuka puhuu totta?

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) julkisti torstaina 19.11.2025 raportin ”Valtion budjetin menolisäykset COVID-19-pandemian aikana”. Tähän asti erityisesti SDP on perustellut Sanna Marinin hallituksen ennätyksellistä velkaantumista ja velkavuoren kasvua ennen kaikkea koronalla ja Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainassa.

VTV:n raportti asettaa tämän selityksen uuteen valoon. Se ei ole kaunista luettavaa, ja juuri siksi sen julkistaminen herätti SDP:ssä poikkeuksellisen voimakkaan reaktion. Kohun ytimessä on kysymys siitä, kumpi on oikeassa, Valtiontalouden tarkastusvirasto vai SDP.

Mitä VTV:n raportti kertoo?

VTV toteaa raportissaan, että Sanna Marinin hallituksen aikana valtion budjetti paisui poikkeuksellisen paljon. Vuonna 2020 menot kasvoivat noin 10 miljardia euroa yli silloisten finanssipoliittisten suunnitelmien, ja vuosina 2020–2023 pandemia lisäsi menoja yhteensä arviolta 41 miljardilla eurolla. Sota ja pandemia selittävät paljon, mutta eivät kaikkea.

Raportin mukaan noin 70 prosenttia vuoden 2020 lisämenoista liittyi suoraan pandemian torjuntaan, mutta osuus putosi 39 prosenttiin jo vuonna 2021 ja oli käytännössä nolla vuoteen 2024 mennessä. Toisin sanoen pysyvää menotason nousua ei voi selittää pelkillä koronaan liittyvillä hätätoimilla, vaan valtion menotaso jäi selvästi aiempaa korkeammaksi.

Menot kohdistuivat erityisesti kunnille, valtionhallintoon ja puolustukseen. Mukana olivat myös sairaanhoitopiirit, maahanmuuton ja kotoutumisen menot, koulutus sekä erilaiset tukimuodot, kuten turveyrittäjien tukeminen. VTV huomauttaa lisäksi, että automaattiset menojen kasvutekijät, esimerkiksi Ukrainan pakolaisten määrän lisääntymisestä johtuvat kulut, nostivat menoja vain kohtuullisesti eivätkä selitä menotason pysyvää hyppäystä.

On olennaista huomata, että VTV ei ota kantaa politiikan sisältöön, vaan tarkastelee numeroita ja menokehitystä. Raportti ei syytä ketään, vaan muistuttaa yleisemmin siitä, että kun taloussäännöistä joustetaan kriiseissä, menotaso jää helposti pysyvästi korkeammalle.

Raportin julkaisun jälkeen VTV myös täsmensi, ettei siinä ole ”8 miljardin virhettä”, kuten SDP:n kriitikot väittivät. Ero johtuu laskentatavasta. VTV tarkastelee koko julkisyhteisön menoja, ei vain yksittäisten ministeriöiden päätöksiä. Myös raportin julkaisupäivä oli päätetty etukäteen, eikä sillä VTV:n mukaan ollut yhteyttä nykyisen hallituksen politiikkaan.

Demarien vastareaktio

SDP:n kansanedustajat ja varapuheenjohtajat Nasima Razmyar ja Matias Mäkynen hyökkäsivät raporttia vastaan poikkeuksellisen kärkevin sanankääntein. Razmyar kutsui raporttia ”farssiksi” ja vihjasi, että sen ajoitus olisi poliittinen ja tukisi Petteri Orpon hallitusta.

Mäkynen puolestaan vaati raportin muuttamista väittäen, että VTV oli luokitellut esimerkiksi kunnille ja kulttuurille maksetut tuet, rajavartioston määrärahat, ukrainalaisten pakolaisten kustannukset ja energiainvestoinnit väärin. Hänen mukaansa kyse olisi kriisikuluista, ei pysyvistä menolisäyksistä. Mäkysen oman arvion mukaan pysyvä menolisäys olisi vain 2–3 miljardia euroa, kun taas Razmyar puhui kahdeksan miljardin virheestä ja poliittisesta ajojahdista.

Taustaksi on hyvä muistaa, että Iltalehden toimittaja Mika Koskinen totesi jo vuonna 2022 analyysissään, että korona ja sota selittävät vain osan hallituksen lähes 40 miljardin velanotosta. Hänen mukaansa uusia menoja oli yli kahdeksan miljardia euroa ja mukana paljon koronasta ja sodasta riippumattomia kulueriä. Toisin sanoen VTV:n johtopäätökset eivät tulleet tyhjästä, vaan tukevat aiempaa journalistista analyysiä.

Kyse on menojen luokittelusta

Mäkysen kritiikin ytimessä on tulkintaero siitä, pitäisikö esimerkiksi kunta-avustukset ja teatterituki laskea kriisimenoiksi vai pysyviksi menoiksi.

VTV katsoo, että kun valtio kompensoi kunnille pysyvästi menetettyjä verotuloja, kyse ei ole yksittäisestä kriisitoimesta, vaan pysyvästä tasokorotuksesta. Sama koskee rajavartioston määrärahoja ja energiainvestointeja, jotka ovat luonteeltaan pitkäaikaisia panostuksia, eivät tilapäisiä kriisitoimia, vaikka ne olisi alun perin perusteltu kriisillä. Raportti muistuttaa, että jopa Ukrainan pakolaisten aiheuttamien menojen kasvu on jäänyt kokonaisuuteen nähden kohtuulliseksi.

Kun Mäkynen haluaa luokitella nämä menot lähes kokonaan kriisikategoriaan, kyse ei ole pelkästä teknisestä erosta vaan erilaisesta tavasta kertoa tarinaa valtiontaloudesta. VTV:n tarkastelu perustuu julkisen talouden pitkäaikaiseen rakenteeseen, SDP taas korostaa kriisin väliaikaisuutta.

Poliitikkona voin todeta, että esimerkiksi rajavartioston menojen pysyvä vahvistaminen on perusteltu ja kannatettava päätös. Silti niitä on rehellisyyden vuoksi kutsuttava siksi, mitä ne ovat: pysyviä menolisäyksiä, eivät vain väliaikaisia kriisikustannuksia. Ne ovat poliittisia valintoja, joista kannetaan vastuu myös silloin, kun kriisi on ohi.

SDP on myös väittänyt, että VTV olisi sivuuttanut hallituksen tekemät leikkaukset. Todellisuudessa raportti tarkastelee sitä, miten menot kasvoivat, ei sitä, missä kaikkialla olisi voitu säästää. Jos raportti toteaa, että vuoteen 2024 mennessä koronamenojen osuus lisämenoista on kutistunut lähes nollaan, se ei kiistä koronamenoja, vaan kertoo, että tilalle on tullut muuta, pysyvää menoa.

Olisiko Marinin hallitus voinut toimia toisin?

Marinin hallituksella olisi ollut mahdollisuus kompensoida koronasta ja puolustusmenoista johtuvia lisäkuluja leikkaamalla muualta. Se ei tehnyt niin, vaan valitsi pysyvästi uusia menolisäyksiä samaan aikaan, kun kriisit rasittivat valtiontaloutta.

Esimerkiksi oppivelvollisuusiän nostaminen on poliittinen päätös, joka lisää pysyviä menoja. Tämäntyyppisten uudistusten peruminen tai muuttaminen seuraavalla hallituskaudella on lähes mahdotonta. Suuret uudistukset sitovat myös tulevien hallitusten kädet ja lisäävät velkataakkaa pitkälle eteenpäin.

On rehellistä todeta, että näiden valintojen seuraukset näkyvät nyt myös nykyisen hallituksen velkaantumisessa. Marinin hallitus päätti käyttää velkaa pysyvien menojen kasvattamiseen aikana, jolloin talouteen kohdistui jo valmiiksi suuria paineita.

VTV:n rooli ja politisoitumissyytökset

Nasima Razmyar on syyttänyt VTV:tä politisoitumisesta. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, miten hän on aiemmin puolustanut tutkimuksen riippumattomuutta. Esimerkiksi joulukuussa 2023 Razmyar paheksui, kuinka nykyinen hallitus linjasi Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) teema-alueita siten, ettei maahanmuutto ollut yksi niistä, ja korosti, että poliitikkojen on syytä pysyä erossa tutkimusaiheiden määrittelystä.

SDP on puolueena aiemmin rummuttanut, että päätösten pitää nojautua tutkittuun tietoon (SDP:n eduskuntavaaliohjelma 2023). Helmikuussa  2023 SDP:n Osaamispolku 2030 -tapahtuman esittelyssä toistettiin, kuinka ”kaiken päätöksenteon tulee pohjautua tutkittuun tietoon”.

Razmyarin omassa vaalikoneprofiilissa viime eduskuntavaalien aikaan hän korosti, kuinka luotettavat johtajat tekevät päätöksiä ”sydämellä ja järjellä tutkittuun tietoon perustuen”.

VTV on eduskunnan alainen riippumaton tarkastusviranomainen. Se ei valmistele lakiesityksiä eikä kanna hallitusvastuuta, vaan toimii talouden ja hallinnon tilintarkastajana. VTV:n pääjohtaja Matti Okko on todennut, ettei raportin ajoitukseen ole vaikuttanut yksikään puolue ja että luvut ovat oikein. Myös viraston tutkija Suvi Kangasrääsiö on toistanut, että luvut pitävät paikkansa, vaikka poliitikot haluaisivat käyttää toisenlaisia luokkia ja korostuksia.

Erikoiseksi tilanteen tekee se, että puolue, joka on aiemmin korostanut ”tutkittuun tietoon” nojaamista, kyseenalaistaa nyt riippumattoman viraston laskelman hyvin kovasanaisesti ja esittää sen tekijöistä poliittisia vihjailuja. Vielä huolestuttavampaa on, että samalla vaaditaan tarkastusvirastoa muuttamaan omaa raporttiaan. Jos poliitikot alkavat määrätä, mitä lukemia riippumattoman tarkastusviranomaisen raporttiin saa kirjata varsinkin oman hallituksen tekemisistä ja tekemättä jättämisistä, ollaan hyvin vaarallisella tiellä.

Kuka on oikeassa?

Kun tunteet tasaantuvat, jäljelle jäävät numerot. VTV:n raportti osoittaa, että kriisien varjolla tehty julkisen talouden paisuttaminen johti pysyvään menotason nousuun, joka ei ole pelkästään koronan tai Ukrainan sodan seurausta. Pysyvät menot kasvoivat muun muassa kunnille myönnettyjen tukien, valtionhallinnon laajenemisen ja erilaisten kehittämis- ja investointipanostusten vuoksi. Suorat pandemiamenot supistuivat nopeasti vuoteen 2024 mennessä.

Nasima Razmyarin ja Matias Mäkysen kritiikki perustuu suurelta osin omaan poliittiseen tarinankerrontaan, jossa laaja joukko pysyviä menoja halutaan lukea kriisikuluiksi. Samalla raportin tekijöihin liitetään poliittisia motiiveja ilman näyttöä, vaikka VTV:n johto ja tutkijat ovat toistuvasti korostaneet riippumattomuuttaan.

Marinin hallituksen valinta oli kasvattaa pysyviä menoja ilman vastaavia sopeutustoimia. Se on poliittinen linja, jolla on seurauksia. VTV:n tehtävä on tuoda nämä seuraukset näkyviksi. Asiasta myös varoitettiin demareita etukäteen. Perussuomalaiset varoittivat löysän rahanjaon seurauksista, ja Riikka Purra vaati Sanna Marinin hallitusta priorisoimaan ja pyysi pragmaattisuutta. Tätä varoitusta ei kuultu, ja nyt Suomen talous on sopeutuksesta huolimatta konkurssikypsä. Uusia sopeutustoimia on vaikea viedä läpi opposition laajan poliittisen vastustuksen vuoksi, ja verojen korottaminen ei ole laajasti tämän hallituksen työkalupakissa käytössä – Suomi on näet jo nyt kireän verotuksen kärkimaita koko maailmankin mittakaavassa.

Lopuksi

Tarkastusviraston rooli on pitää huolta siitä, että päätöksentekijät näkevät päätöstensä taloudelliset vaikutukset mahdollisimman selkeästi. VTV:n raportti on demareille epämiellyttävä, mutta epämiellyttävä raportti ei muutu farssiksi siksi, että sen luvut tuntuvat poliittisesti hankalilta tai että se vie pohjan omalta poliittiselta tarinalta.

Keskustelun ytimessä pitäisi olla se, miten Suomen julkinen talous saadaan kestävälle uralle, ei se, miten riippumatonta tarkastusviranomaista painostetaan muuttamaan johtopäätöksiään. Suomea odottavat äärimäisen kireät taloudelliset ajat ja kasvavat turvallisuushaasteet. Näiden ratkaisemiseen tarvitaan kaikkia puolueita.

Kysymys SDP:lle on lopulta yksinkertainen. Haluaako puolue olla mukana kantamassa vastuuta kestävämmästä talouslinjasta vai pitäytyä kertomuksessa, jossa pysyvät menolisäykset selitetään loputtomasti kriisikuluiksi ja menneistä virheistä ei haluta oppia mitään?