

SU
Simo Grönroosin vappupuhe
Puoluesihteeri Simo Grönroosin vappupuhe ohessa.
Youtube, 3 min 37 sek.
Pitkä talvi on takana. Pitkään odotettu kevät on viimein täällä. Vappu on kevään juhlaa. Se on myös opiskelijoiden ja duunarien juhlaa. Kauniista säästä huolimatta tilanne on kuitenkin kolea, niin opiskelijoille, duunareille kuin koko Suomen kansalle.
Hallitus muisti suomalaisia duunareita linjaamalla vapun alla päättyneen kehysriihiteatterin päätteeksi työperäisen maahanmuuton kaksinkertaistamisesta. Tämä tarkoittaa sitä, että saamme lisää ulkomaista halpatyövoimaa heikentämään työehtoja, lisäämään työttömyyttä ja rasittamaan maan julkista taloutta.
Maan ovien avaaminen ulkomaiselle halpatyövoimalle on kylmää kyytiä suomalaisille duunareille ja yrittäjälle. Maan ovien avaaminen on kolkkoa myös opiskelevalle nuorisolle, joka pohtii tulevaisuuttaan.
Mitä vaihtoehtoja tulevaisuuttaan pohtivalle suomalaiselle nuorelle sitten jää, kun loputon virta halpatyövoimaa polkee palkkoja ja vie työpaikkoja? Voidaan ajatella, että suomalaiselle nuorelle jää tässä tilanteessa kolme vaihtoehtoa:
1. Omistaa firman, joka hyötyy ulkomaisesta halpatyövoimasta
2. Liittyy vasemmistoliittoon ja vaatii itselleen riittävää kansalaispalkkaa
3. Tukee perussuomalaisia, jotta suomalaisen työn ja yrittäjyyden alasajo lopetettua.
Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka puolustaa suomalaista työtä ja suomalaista työläistä. Elinkeinoelämän lobbarit ja punavihreät ovat löytäneet rajojen avaamisessa toisensa. Suuryritykset saavat lisää halpaa työvoimaa ja punavihreät uusia äänestäjiä.
Vappuaattona turve-ala osoitti näyttävästi mieltään Helsingissä hallituksen punavihreää ilmastopolitiikkaa vastaan. Turpeen käyttöä ollaan ajamassa alas nopeaan vauhtiin, välittämättä sen vaikutuksista talouteen, työllisyyteen ja energiahuoltovarmuuteen.
Hallituksen politiikan vaihtotase onkin kylmää kyytiä suomalaiselle duunarille ja veronmaksajalle – hallitus vie työpaikkoja ja tuo halpatyövoimaa. Tälle politiikalle pitää saada loppu.
Kuntavaalien ehdokaslistat menevät kiinni muutaman päivän kuluttua. Suomalaiset haluavat muutosta nykymenoon ja se näkyy muun muassa siinä, että meillä on jo nyt ennätysmäärä kuntavaaliehdokkaita.
Lisää kuitenkin tarvitaan, sillä mitä kattavammat ehdokaslistat saamme, niin sitä paremmin kannatus realisoituu valtuustopaikoiksi ja sitä myötä poliittiseksi vaikutusvallaksi.
Jos siis haluat osallistua siihen, että kunnat saadaan parempiin käsiin ja samalla punavihreää hallitusta saadaan horjutettua, niin nyt on viimeinen tilaisuus tehdä päätös lähteä mukaan ehdokkaaksi.
Missä sinä olit silloin, kun asiat laitettiin kunnissa oikeaan tärkeysjärjestykseen?
Vallitseva hulluus ei pysähdy itsekseen. Siihen tarvitaan meitä kaikkia. Lähde siis mukaan ehdokkaaksi ja otetaan yhdessä Suomi takaisin.
Hyvää vappua!
SIMO GRÖNROOS
Vapunpäivän muita puhetilaisuuksia löydät täältä >
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten kansanedustajien vappupuheissa asiaa julkisen velan tasosta, suomalaisen työn puolustamisesta ja yhteisöllisyyden merkityksestä
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää