Artikkeli kuva

Jarno Mela Lehtikuva

Soini: hallituksen EU-suunta hukassa

20.06.2013 |00:35

Hallitus antoi keskiviikkona EU-politiikastaan selonteon eduskunnalle. Edellisestä EU-selonteosta on aikaa neljä vuotta. Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron pitäjä Timo Soini kuvasi hallituksen EU-politiikkaa eläinvertauksella:

– Kataisen hallitus seilaa Euroopassa vailla kunnon suuntaa. Osuva ilmaus on kuollut kala. Valkoinen vatsa ylöspäin mennään virran mukana kohti suurta tuntematonta, läimäytti Soini.

Hallitus toimii kansan tahdon vastaisesti

Soini moitti hallitusta siitä, että se ei kuuntele kansaa eikä ota onkeensa kansalaisten julkisuudessa esittämiä mielenilmaisuja:

– Mielipidemittaukset osoittavat, että suomalaiset eivät halua syvenevää integraatiota, he eivät myöskään halua liittovaltiota, eivät lisää yhteisvastuuta, eivätkä eurobondeja. Suomalaiset eivät halua, että päätäntävaltaa menetetään kiihtyvällä vauhdilla Brysseliin. Näistä mielipiteistä te viis veisaatte. Pääministeri puhuu äänekkäästi reilusta integraatiosta. Se on sanaparina yhtä looginen kuin konepestävät kertakäyttöastiat. Meille on liittovaltiojunassa tarjolla vain maksajan rooli.

Luonteva poliittinen yhteisö

Soini luonnehti myös Suomelle sopimattomien maakumppaneiden joukkoa:

– Tässä letkassa ovat kaikki Etelä-Euroopan kriisimaat, Ranska ja muutama muu, Soini listasi ja jatkoi sitten sopivammilla kumppaneilla:

Ruotsi, Tanska, Iso-Britannia ja Baltia. Tässä olisi meille luonteva poliittinen yhteisö, jonka kehittäminen vahvistaisi Suomen vaurautta ja turvallisuutta. Miksi ihmeessä Suomen pitäisi luopua itsenäisyydestään päästäkseen ylivelkaantuneiden  maiden tulonsiirtounioniin, Soini kyseli.

Kaikkiko käy Suomelle?

Soini harmitteli puheenvuorossaan sitä, että Suomi on täysin antautunut EU:lle.

– Selonteosta on luettavissa, että tarpeen tulleen kaikki käy Suomelle. Selonteossa ei ole kunnon suuntaa, ei kunnon tavoitteita eikä visiota. Me perussuomalaiset taas olemme sitoutuneet Suomen kansan hyvinvointiin.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jussi Halla-aho: Jos ihminen muuttaa savimajasta tänne kerrostaloon länsimaisen elintason piiriin ilman että tarvitsee panna tikkua ristiin, niin kyllä se on aika ruhtinaallinen vaihtoehto

23.06.2025 |12:11
6.
Suomen uutiset logo

Professori: Jaettu inho länttä kohtaan yhdistää woke-liikkeen ja islamistit

24.06.2025 |08:19
10.
Suomen uutiset logo

Arabitaustaiset perheklaanit hallitsevat suurta osaa saksalaisesta rikollisuudesta

27.06.2025 |09:17

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää