Artikkeli kuva

Jarno Mela Lehtikuva

Soini: Hanna Mäntylän työ toi tulosta – eläkeläisten asumistuen leikkaus perutaan

16.11.2015 |13:00

KOLUMNI | Puheenjohtaja Timo Soini (ps.) kiittelee blogissaan sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän (ps.) aloitteellisuutta eläkeläisten asumistuen leikkausten perumisessa. 

Hanna Mäntylän sitkeä työ toi tulosta. Eläkeläisten asumistuen leikkaus perutaan. Takuueläke nousee.

Hallituksen linjaus on oikea ja syntyi ministeri Mäntylän aloitteesta. Tämä on hyvä päätös.

Oppositio on syöksynyt puurokipolle. Selvyyden vuoksi: SDP:llä ei ollut osaa eikä arpaa tähän päätökseen. Sen sijaan on syytä muistaa, että SDP lupasi hallituksessa takuueläkkeen nostoa. Punaista puupenniä se ei saanut aikaiseksi.

SDP:n taloustaitojen näytöt, siis teot, viime kuukausien  ovat oman puoluetoimiston kauppaaminen ja ulkoistaminen sekä oman lehden pystykarsinta irtisanomisineen. Puhetta tulee kuin rännistä kuraa. Tekojen jäljet pelottavat.

Perussuomalaiset on hallituksessa vaikuttamassa. Pienituloiset eläkeläiset saivat nyt oikeutta. Työtä jatketaan. Karavaani kulkee, kojootit ulvoo.

TIMO SOINI


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
2.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
3.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
6.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
7.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
8.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää