Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kiittelee tasavallan presidentin vahvaa roolia Suomen ulkopolitiikan hoidossa. Hän otti asiaan kantaa eduskunnan kyselytunnilla torstaina, kun puhuttiin Ukrainan kriisistä.
– Suomen ulkopoliittinen linja on ollut kestävä. On erittäin arvokasta, että tasavallan presidentti, hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunta ovat olleet tässä samalla linjalla. On myös hyvä, että meillä on tasavallan presidentti-instituutio käytössä, vaikka viime vaalikaudella esitettiin jopa presidentin valtaoikeuksien pystykarsintaa, Soini aloitti.
– Mutta onneksi muun muassa Raimo Vistbackan (ps.) ansiosta nämä leikkaukset voitiin estää – ja Kari Rajamäkikin (sd.) on samaa mieltä, Soini tuumaili.
Hän kysyi ulkoministeri Erkki Tuomiojalta (sd.), miten Suomi voisi tarjota Ukrainaan apuaan esimerkiksi rajavalvonnassa ja humanitäärisen kriisin ratkaisemisessa, kun etenkin naiset, vanhukset ja lapset siellä kärsivät.
Suomi auttajana kärkimaiden joukossa
Tuomioja vastasi, että Suomi on lähettänyt henkilöstöä kolmanneksi eniten – ja väkilukuun nähden eniten.
– Meillä on osaamista, henkilöitä ja institutionaalista osaamista esimerkiksi rajavalvonnassa, jonka antamiseen täytyy olla valmiuksia. Myös EU on toimittanut humanitääristä apua. Apua olisi voitu toimittaa enemmänkin, mutta taistelut ovat sen estäneet. Jos aselepo pitää, voidaan toivoa, että apua saadaan nyt perille enemmän.
Tuomioja sanoi myös, että Suomi toimittaa apua eniten Etyjin kautta. Pohjoismaisia taistelujoukkoja ei alueelle lähetetä: ne on tarkoitettu taistelutehtäviin ja niiden käyttö Ukrainassa on poissuljettua. Rauhanturvaajien lähettämisestä on puhuttu, mutta se vaatii YK:n turvallisuusneuvoston päätöksen ja osapuolten suostumuksen. Se edellyttää myös tulitauon pitämistä.
Tuomiojan mukaan Suomi on jo tukenut Ukrainaa sen humanitaarisessa kriisissä 8 miljoonalla eurolla.