Artikkeli kuva

Viikon 7/2015 luetuin

Helmikuu 2015 luetuin

Soini: Köyhän asia unohtunut vanhoilta puolueilta

08.02.2015 |15:04

Vanhat valtapuolueet kokoomus, keskusta ja SDP ovat pitäneet vaalistarttejaan. Köyhän asia loistaa poissaolollaan. Kokoomukselta tätä ei ole odotettukaan, mutta keskustan ja SDP: n kylmäsydämisyys hämmästyttää.

Perussuomalaisten mielestä vain pienituloisten ostovoiman kasvu voi nujertaa laman. Suomessa on miljoona ihmistä noin tuhannen euron kuukausituloilla.  Heidän ostovoimaansa on parannettava. Heidän tulonsa käytetään suomalaisiin palveluihin Suomessa. Perussuomalaiset eivät  hyväksy leikkauksia pienituloisimmilta. Tuloveroja ei ole varaa laskea ylimmissä tuloluokissa. Verot on asetettava maksukyvyn mukaan.

Kokoomus ja SDP ovat hallitusnäyttönsä antaneet. Tulokset ovat vaatimattomat. Puheenjohtaja Antti Rinne lupaa milloin mitäkin eläkeläisille, takuueläkkeen nostokin jäi juhlapuheisiin. Keskusta näyttää flirttailevan kokoomuksen kanssa, Santeri Alkion opetus köyhän asiasta on pudonnut sekä puheista että kakkaroista.

Perussuomalaiset tuovat köyhän asian vaalikeskusteluihin. Vaaliaktiivuus romahtaa, mikäli vaikeuksissa olevat unohdetaan sekä teoissa että puheissa.

Timo Soini
puheenjohtaja (ps.)


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
10.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää