

LEHTIKUVA
Soini: Perussuomalaiset vastustavat taksilupien peukalointia
Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini sanoi puolueensa vastustaneen perinteisesti taksiliikenteen järjestelyiden peukalointia. Linja on ollut johdonmukaisesti samanlainen jo pitkään, eikä hän aio siitä lipsua. Hän kommentoi liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) esityksiä ennen istunnon alkua tiistaina eduskunnan aulassa.
– Hänen esityksensä on lähtenyt lausunnoille ja katsotaan, mitä niistä tulee. Mutta perussuomalaisten kanta taksiliikenteen vapauttamiseen on ollut koko ajan ja pitkältä ajalta kielteinen. Se kanta tuotiin esiin joka puolueella on, Soini sanoi.
Ei hallituksen, vaan ministerin esitys
Asiasta ei ole väännetty tällä kerralla pitkään, mutta asia on pulpahdellut esiin silloin tällöin.
– Liikennekaarihan ei ole hallituksen esitys vaan ministerin esitys, joka lähtee lausunnoille ja sitten katsotaan, mitä siihen tulee ja otetaan siihen kanta sitten. On sovittu, että tehdään selvitys eikä ole tehty mitään päätöksiä. Taksien asema on aina ollut perussuomalaisille tärkeä ja totesin vain itsestään selvän asian, Soini sanoi.
Hän arveli tietävänsä, mitä taksiyrittäjät asiasta ajattelevat. Hän sanoi kuitenkin väliensä Berneriin olevan samanlaiset kuin ennenkin.
– Katsotaan nyt selvitykset, mitä sieltä tulee. Yleensähän aina tehdään niin kauan kompromisseja, että tullaan yhdessä ulos. Sehän on nyt onnistunut kymmenen ja puoli kuukautta, joten eiköhän se onnistu vastakin, Soini sanoi.
Myös Berner arvioi maanantaina samaan tapaan, että asiasta löytynee keskusteluissa ratkaisu, joka kelpaa perussuomalaisillekin. Soini sanoi, että jos näin käy, niin sehän on hyvä asia.
Nykyinen järjestelmä palvelee hyvin
Soini sanoi vastustavansa taksiliikenteen vapauttamista siksi, että nykyinen järjestelmä on palvellut Suomea hyvin: se on turvallinen, toimiva ja pitää myös haja-asutusalueella taksit toiminnassa. Siellä on myös paljon Kela-kyytejä, joissa sairaita kuljetetaan.
– Maailmaa on tullut nähtyä ja monenlaisissa takseissa istuttua. Ihan kaikkiin en lapsia päästäisi ilman saattajaa enkä veriplasmapulloa, mutta kyllä suomalaiseen taksiin päästäisin, Soini perusteli.
Säästäminen ei vaadi vapauttamista
Toiset taksiyrittäjät ovat esittäneet vapauttamisen perusteeksi mm. suuret säästöt, joita saataisiin julkisista taksikyydeistä. Puhutaan jopa sadoista miljoonista.
– Ainahan säästää voi, mutta se ei edellytä taksiliikenteen vapauttamista. Se on taksa-asia, ei taksiasia, Soini linjasi.
– Laatu ja turvallisuus maksaa. Totta kai pitää katsoa tilannetta ja jos löysiä on niin löysät pois. Mutta en usko, että siellä mitään Roope Ankkoja joukossa on.
Myös junaliikenteen yhtiöittämisasiasta katsotaan selvitys ensin.
– Nythän on tavaraliikenne vapautettu. Täytyy mennä nyt rauhallisesti. Tämä on tämmöistä tämä politiikka välistä, Soini aprikoi.
Sipilä tukee Berneriä
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vakuutti tukevansa liikenneministeri Berneriä taksikohusta huolimatta sataprosenttisesti. Liikennekaari lähti vasta lausunnoille.
– Haluamme kuulla laajasti eri kansalaispiirejä. Palautteen perusteella muodostetaan hallituksen kanta. Valitettavasti tässä ei ole sitä dramatiikkaa, jota te tästä haette, Sipilä totesi eduskunnan aulassa ja sanoi, että päätökset tehdään hallituksessa yksimielisesti.
Soinin vastustuksesta hän sanoi, ettei asiaa kannata vielä vastustaa ennen kuin katsotaan, mihin hanke menee.
– Uskon, että takseillekin löytyy sopiva paikka, kun asia rauhassa keskustellaan. Liikennekaarihan on varsin laaja uudistus. Välttämättä taksien asemalle ei tarvitse tehdä mitään. Mutta luulen, että taksit eivät halua olla ulkona tästä liikennekaaresta: se tulee olemaan todennäköinen lopputulos. Katsotaan rauhassa palaute, tässä vaiheessa ei kantojen lukkoon lyöminen ole hyväksi.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Soinin terveiset Bernerille: ”Perussuomalaiset ovat yksiselitteisesti taksilupien vapauttamista vastaan”

Kankaanniemi pyysi SDP:ltä rehellistä leikkauslistaa: ”Lupauksenne on lunastamatta”

Ministeri Niinistö: ”Emme kannata Ruotsin mallin kaltaista taksiliikenteen äkillistä vapauttamista”
Viikon suosituimmat

Antikainen: Irakilaiselle perheelle henkivartijat 2,5 miljoonalla – ”Ei voi olla hyväksyttävää missään”
Irakilaiselle perheelle ostettiin kilpailuttamatta 2,5 miljoonalla turvallisuuspalveluita avohuollon tukitoimenpiteenä ja täydentävänä toimeentulotukena, kertoi Yle. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää päätöstä käsittämättömänä.

Helsingin Sanomat julistaa Wille Rydmanin epäonnistujaksi, kommentoijat eri mieltä: ”Äänestäjät aivan erityisen tyytyväisiä”
Valtamedian kuplan ja sosiaalisen median keskenään erilaiset todellisuudet ajautuvat törmäyskurssille Helsingin Sanomien juttukokonaisuudessa, jossa Hesari julistaa ministeri Wille Rydmanin epäonnistujaksi. Jutun kommenttiketjun perusteella tällainen kehystys ei lukijoille maistu.

Saksa on häviämässä taistelun rikollisuutta vastaan – poliisit paljastavat uutuusteoksessa, mistä asioista virallinen Saksa vaikenee
Me menetämme tämän maan on nimeltään saksalaisen tutkivan toimittajan Liv von Boetticherin ajankohtainen kirja, johon hän on haastatellut laajalla otannalla saksalaisia poliiseja heidän kokemuksistaan Saksassa vallitsevasta rikollisuudesta ja sisäisestä turvallisuudesta. Hän avaa kirjassaan asioita, jotka saksalainen politiikka haluaisi lakaista mieluiten maton alle. Rikollisuuden kasvun keskeisiä tekijöitä ovat olleet kontrolloimaton maahantulo, puuttuva integraatio, järjestäytynyt rikollisuus sekä valtion kyvyttömyys ja haluttomuus puuttua tapahtumien kulkuun.

Kuka hyötyy järjestöavustuksista – selvitys paljastaa varakkaat STEA-tuensaajat ja identiteettityön puuhastelijat
Suomen Uutiset selvitti, miltä STEA-avustuksia saavien järjestöjen kenttä näyttää – ja miksi sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin avustusten jakoprioriteetit ovat perusteltuja.

Ruotsalaispoliisi pahoinpideltiin hengiltä MM-kisakatsomossa – Tanskan ulkoministeri ”täynnä surua ja raivoa”
Ruotsalaispoliisi oli kaikessa rauhassa seuraamassa jalkapallo-ottelua televisiosta MM-kisakatsomossa Kööpenhaminassa, kunnes hänet hakattiin ja potkittiin hengiltä. Poliisi on pidättänyt rankan rikoshistorian omaavan päätekijäksi epäillyn. Somessa ihmetellään jälleen, miten tämä oli mahdollista.

Loppu ilmaisille lounaille Britanniassa: Turvapaikanhakijat joutuvat pulittamaan takaisin ”kansan osoittaman anteliaisuuden”
Britannian sisäministeriö suunnittelee uudistusta, jonka mukaan tilapäisen turvapaikan saaneet joutuisivat maksamaan takaisin majoitus- ja elinkustannuksensa, jahka ovat päässeet työn syrjään kiinni. Muutoin pysyvä oleskelulupa jää maahantulijalta haaveeksi.

Espoon alakoululaisille tyrkytetään antirasismikoulutusta – THL:ltä haetaan 600 000 euroa ”terveyden edistämiseen”
Yksityinen säätiö haluaa opettaa espoolaisille ala-asteella opiskeleville koululaisille, mitä on tiedostamaton syrjintä. Rahaa haetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, jonka ydintehtävä on seurata suomalaisten terveyttä, eikä suinkaan rahoittaa yhteiskunnallista kasvatusta.

Uutuuskirja rusikoi wokea vasemmalta – Sahra Wagenknecht puolustaa työtätekeviä ihmisiä ja perinteisiä arvoja
Saksalainen kohupoliitikko Sahra Wagenknecht rusikoi uutuuskirjassaan maahanmuuttoa, wokea ja cancel-kulttuuria. Wagenknechtin mukaan uuden maailmanjärjestyksen mukanaan tuoma "avoimuus" ja "edistys" ovat merkinneet suurelle enemmistölle lähinnä turvattomuutta ja rappiota. Paluu parempaan vaatisi kansallismielisyyden kunnianpalautusta.

Pääkaupunkiseudun katuturvallisuus vaihtelee alueittain – Vantaan kaduilla pitää olla valppaana ja varuillaan, kun liikkuu yksin
Vantaa on keikkunut poliisin turvattomuustilastoissa kärkipaikoilla jo pitkään. Poliisin käyttämän häiriöindeksin mukaan Vantaa on Suomen turvattomin kaupunki. Katja Pirhonen kertoo omista kokemuksistaan, millaista on asua Myyrmäessä.

Bangkokista lähes 32 kiloa kannabista kuljettanut malesialaismies tuomittiin vankeuteen – vetosi oikeudessa ”ladyboy”-identiteettiinsä
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut Malesiassa asuvan Fortanias Ignatius Anak Sitenin kahden vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta. Hänen matkalaukuistaan löytyi Helsinki-Vantaan lentoasemalla lähes 32 kiloa kannabista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









