Soini puhui koko hallituksen puolesta: ”Lisäleikkauksia ei tarvita”

15.12.2016 |21:22

Ulkoministeri, puheenjohtaja Timo Soini (ps.) pääsi puhumaan pitkiksi ajoiksi koko hallituksen suulla hänen toimiessaan varapääministerinä, kun pääministeri Juha Sipilä (kesk.) oli matkoilla. Soini vastasi varapääministerinä maamme talouspoliittisesta linjasta, kunnes vastasi ulkoministerinä maamme linjasta kansainvälisissä kriiseissä, kuten Syyrian tilanteessa.

SDP tivasi ties kuinka monta kertaa, siirsikö hallitus kevään kehysriihen kunnallisvaalien yli poliittisista syistä. Soini vastasi, ettei pelin politiikka liity siirtoon millään tavalla.

– Olemme keskustelleet asiasta ja valtiovarainministeriön johtaja Martti Hetemäen mukaan kehysriihen paikka on nyt sopiva, Soini vastasi.

Lisäleikkauksia ei tarvita

– Minä uskon tämän hallituksen politiikkaan ja että noudatamme hallitusohjelmaa. Me aiomme myös edustaja Paavo Arhinmäki (vas.) kestää tämän leikin toisin kuin te. Minä vakuutan sen, että tämä hallitus hoitaa asiat niin, ettei lisäleikkauksia tarvita, Soini vastasi.

Hän perusteli tätä sillä, että talous on lähtenyt vetämään ja työllisyys on ruvennut parantumaan. Jos työttömyys pahenisi, tilanne voisi olla toinen.

Arhinmäki koetti kysyä samaa asiaa vielä erikseen, vaikka Soini suuntasi tämän vastauksensa hänelle. Arhinmäki sanoi, että kun Soini pitää rehellisyyttä toimintansa perusarvona, aikooko hän leikata köyhimmiltä ihmisiltä kevään kehysriihessä.

– Ilokseni edustaja Arhinmäen kysymyksessä oli yksi tosiasia. Rehellisyys on todellakin yksi perusarvoistani. Ja mitä tapahtui edellisen hallituksen aikana: teidän ollessanne siellä mukana niin kauan kuin kyytiä kestitte, oli sata tuhatta työtöntä neljän vuoden saldo. Ministeri Jari Lindström (ps.) pystyy varmaan sanomaan, kuinka paljon työttömyys on laskenut tämän hallituksen aikana. Ilmoitan senkin ilon, että pieni- ja keskituloisten palkansaajien verotusta pienennetään sadoilla miljoonilla euroilla kilpailukykysopimuksen mukaisesti. Kelpaako tämä pienituloisten elämän parantamiseen? Mielestäni kyllä, Soini sivalsi.

Eero Heinäluoma (sd.) koetti vielä luodata mahdollisten leikkausten suuruutta, joista valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) oli puhunut, että nollasta kahteen miljardiin ei ole ihan hiiden kokoinen aukko, vähintään hevosen kokoinen se on.. Soini muisteli puolestaan demarien tuoreen puheenjohtajaehdokkaan Timo Harakan eilisiä puheita.

Hevosen aukko ja hiuksen kokoinen miljoona

– Olipa hyvä, kun käydään nämä hevosen kokoiset asiat. Eilen edustaja Harakka kertoi, että Sitran 350 miljoonaa on hiuksen kokoinen, niin kyllä tässä vielä hiukkasen jää välystä… En vastaa Orpon puolesta, mutta omasta puolestani sanon, että minä uskon tämän hallituksen politiikkaan ja ohjelman toteutumiseen siten, että leikkaustarvetta ei ole. Meillä on myös perusteita optimismille: työllisyys on lähtenyt kasvamaan, verotulot tulevat kasvamaan ja talous kasvaa. Ensimmäistä kertaa Lehman Brothersin romahtamisen jälkeen, Soini iloitsi.

Rinne aikoi leikata miljardeja heti

Kalle Jokinen (kok.) muisteli SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen kaavailleen ennen vaaleja 3,9 miljardin euron leikkauksia.

– Valtiovarainministeri Rinne sanoi, että kolmen miljardin leikkaukset on tehtävä heti vaalien jälkeen. Mitä tapahtui kun Rinne siirtyi oppositioon? Mitkään leikkaukset eivät käy, kokoomuksen ryhmäjohtaja ivasi.

Jokinen syytti SDP:tä ihmisten sumuttamisella, kun se sekoittaa kunnallisvaalit valtakunnan asioihin.

Puoliväliriihi ei liity vaaleihin

– Nyt on poikkeuksellinen tilanne, kun kuntavaalit on siirretty huhtikuuhun, ne olisivat olleet muuten syksyllä. Puoliväliriihellä ei ole mitään tekemistä kunnallisvaalien kanssa. Asiat pitää tehdä, ettei jouduta äänestämään omia ratkaisuja vastaan, Soini sivalsi.

Loppuajan Soini puhuikin Syyrian tilanteesta ja Suomen vaikutusmahdollisuuksista siinä, mistä kysyi Soinin ulkopoliittinen erikoislähettiläs Pekka Haavisto (vihr.).

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi

14.02.2025 |18:47
6.
Suomen uutiset logo

Pekka Aittakumpu: Yhdysvaltain varapresidentti Vance osui herkkään paikkaan, koska hän oli oikeassa

17.02.2025 |18:33
7.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30
9.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?

14.02.2025 |15:11
10.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Kasvisruokahörhöily menee liian pitkälle – Marttaliitto myötäilee vihervasemmistoa

17.02.2025 |18:24

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää