Artikkeli kuva

Soini: Työttömyysturvaa ei saa leikata

08.12.2012 |19:19

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kommentoi lauantaina 8.12 julkaistussa tiedotteessaan työttömyysturvan leikkauksia. Tiedote ohessa:

Eurokriisin aiheuttama taantuma lisää työttömyyttä. Nyt on panostettava teollisuuteen ja vientisektoriin ja niiden toimintaedellytyksiin, sillä ilman näiden pärjäämistä palvelusektorin irtisanomiset räjäyttävät työttömyyden kasvuun kaupungeissa. Ostovoima on säilytettävä.

Samassa yhteydessä on päätettävä, että työttömyysturvaa ei leikata. Työttömyysturva ei ole ongelma vaan työttömyys. Hallituksen pitää laskea keväällä ruuan ja lääkkeiden arvonlisäveroa, sillä taantuma iskee pahiten pienituloisiin ihmisiin.

Kriisitietoisuuden lietsominen ei saa johtaa paniikkiin. Työttömyysturva on tilapäinen silta työpaikasta toiseen. On edesvastuutonta ajaa työttömyysturvan leikkauksia, joka pomminvarmasti nostetaan esiin osana kevään talousratkaisuja. Maltilliset palkkaratkaisut ovat mahdollisia, mutta eivät työttömyysturvan leikkauksen uhalla.

Perussuomalaiset on pienyrittäjien puolue ja työväenpuolue ilman sosialismia. Taloudellinen ja tiedotuksellinen eliitti on aloittanut Kepun nostamisen tavoitteenaan Kokoomusvetoinen Kepuhallitus vihreine ja ruotsalaisine myötäjuoksijoinnen. Kaikille näille tahoille työttömyysturvan leikkaus sopii ” kriisinhallintakeinona”.

Lisätiedot: Timo Soini, p 050 511 3027

Kuva: PS kuvatoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
4.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
9.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15

Uusimmat










Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää