

Helsingin valtuustosali 4.4.2018. Äänestyskartta näyttää vahvan tuen sote- ja maakuntauudistuksen kaatamiselle. / LEHTIKUVA
Sotelle täystyrmäys harvinaista yksimielisyyttä osoittaneessa Helsingin valtuustossa – myös PS-ryhmyri puuttui Terhon puheisiin
Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontui keskiviikkona ylimääräiseen sote-kokoukseen. Kaupunginhallitus oli esittänyt kaupunginvaltuustolle sote-uudistuksen kaatamista, jota valtuusto käsitteli tänään ainoana asiana. Valtuusto päätti murskaluvuin 82-3, ettei maakunta- ja sote-uudistusta tule hyväksyä.
Valtuusto moitti esitettyä sote-uudistusta lainsäädännön riskeistä sekä taloudellisten vaikutusten takia. Valtuustopuheenvuoroissa nähtiin harvinaislaatuista yhtenäisyyttä, kun puolueet vasemmalta oikeaan laitaan asettuivat puolustamaan kaupungin etua.
Nettomaksajia ei riitä
Perussuomalaisten puheenjohtaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho sanoi ryhmäpuheenvuorossaan, että sote-järjestelmän kehittäminen on tarpeen, mutta piti nykymuotoista esitystä haitallisena.
– Virheitä ja epäkohtia voidaan kuulemma korjata myöhemmin. Näin ajaudutaan helposti kierteeseen, jossa maksetaan paitsi alkuperäisen uudistuksen virheistä myös niiden virheiden korjaamisesta, Halla-aho kommentoi.
Perussuomalaisten mukaan keskuskaupungit, jotka ovat maan keskiarvoa terveempiä, nuorempia ja vauraampia, kärsivät taloudellisesti. Toisaalta malli ei heidän mukaansa ota huomioon kaupunkikeskusten erityisongelmia kuten suurta syrjäytyneiden joukkoa.
– Lähes miljardin euron säästötavoite Uudellamaalla johtaa suuriin irtisanomisiin ja julkisen terveydenhuollon rapautumiseen, Halla-aho arvioi.
Sote-uudistus on lehmänkauppa
Perussuomalaisten mukaan sote- ja maakuntauudistuksessa suurin virhe on lähtökohta.
– Uudistuksen kaksi pääkomponenttia – valinnanvapaus ja maakuntauudistus – eivät erillisinä nauti laajaa kannatusta edes hallituspuolueiden keskuudessa, muusta eduskunnasta puhumattakaan. Kyseessä on intressiryhmäpolitiikkaan perustuva lehmänkauppa, Halla-aho kuittaa.
– Kokoomus tukee maakuntauudistusta vain saadakseen valinnanvapauden. Keskusta tukee valinnanvapautta vain saadakseen itselleen poliittisesti tärkeän maakuntauudistuksen. Tällaisista lähtökohdista ei voi syntyä hyvää uudistusta.
Sinisiltä yllättävän ylimielinen kanta
Hallituspuolue sinisiä edustanut ministeri Sampo Terho ei antanut arvoa kaupunginvaltuutettujen näkemyksille vaan tyytyi moittimaan näitä. Terho totesi, että valtuusto yrittää ”vaikuttaa asiattomasti” ja totesi, että kyseinen istunto on luonteeltaan tiedotustilaisuus. Lausunto herätti kummastusta.
Terhon ylimieliset kommentit eivät nostattaneet aplodeja.
Pormestari Jan Vapaavuori (kok.) summasi salin tunnot toteamalla, että yksi hallituspuolue lähestyy uudistusta valtapoliittisesta ja toinen ideologisesta näkökulmasta. Mutta siniset lähestyvät uudistusta siitä näkökulmasta, että ”hillotolpasta on kiva pitää kiinni loppuun saakka”.
Myös hyvinkääläinen PS-ryhmyri Leena Meri hämmästeli illan aikana ministeri ja kaupunginvaltuutettu Sampo Terhon (sin) kommentointia. Terho kehui kokouksessa sote-uudistusta ja totesi, ettei Helsingin kaupungilta ole kysytty kantaa asiaan.
– Yllättävän ylimielinen kommentti. Terhon mielestä siis Suomen suurimman kaupungin kannanotoilla ei ole mitään merkitystä. Heidän mielipidettään ei tarvita, koska sitä ei ole kysytty hallituksen toimesta, Meri totesi.
– Hallitus päättää ja muut vikisevät. Varsinainen demokratian kukkanen koko mies, Meri sivalsi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sinisten sekoiluja laitetaan perussuomalaisten piikkiin – Halla-aho: Onko medialle epäselvää, ketkä ovat perussuomalaisia?
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













